Tämä on kyllä tärkeä kysymys, mutta mielestäni vähän vinologinen. En ole koskaan elämässäni päässyt sellaiselle hollille, että minulla olisi ollut varaa arvostella tai repostella Jumalan sanaa, vaikka se on ollut minulle yli 20 vuoden ajan kaikkein likeisin asia. En tiedä toista seikkaa, joka olisi niin sydäntä innostanut ja polttanut kuin Jumalan sana sen avautuessa. Olen varmaan monesti sitä pahoinpidellyt - mutta yhtä kaikki se on elämän suurin aarre. Oma ongelmani on: olenko minä Raamatun luottamuksen arvoinen?
Ensi sijassa ongelmassamme lienee
eikä niinkään Hänen sanaansa. Verraton ja rehti työtoverini Jerusalemissa, opettaja Heikki N u r m i n e n, muisteli kerran saunakeskustelussamme rovasti Niilo T u o m e n o k s a n Lahdessa vuonna 1956 pitämää puhetta. Rovasti Tuomenoksa puristi Raamattuaan rintaansa vasten, itki ja toisti: "Ajatelkaa, miten kohtelemme Jumalan sanaa? Se pitää painaa sydämelle - jo 50 vuotta minä olen saarnannut Raamatusta, eivätkä vieläkään tekstit ole loppuneet."
Raamatun arvostelijat muistuttavat usein kirja-arvostelijoita, jotka laativat tekeleen jostakin hienosta ulkomaisesta eepoksesta löytämiensä muiden arvostelujen nojalla, niiden keskivertona - mutta itse lähdettä he eivät ole lukeneet. Raamatussa on noin 1400 sivua. Sen läpi lukeminen vie arviolta 80 tuntia. Silti harva Raamatun repostelija on todella tutustunut kirjaan, jota hän vihaa.
Raamattu ei ole mikä vain kirja, jota voi arvostella tavallisin mitoin. Yleensäkin voimme mitata asioita vain niiden kanssa yhteismitallisilla suureilla. Painoja ei mitata senteissä, ja sähköä ei arvioida litroissa. Hengellisiä asioita kykenee arvioimaan vain henkilö, joka on niissä "sisällä", 2 Piet. 1:20 esittää, että yksikään Raamatun profetia ei ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä", Raamatun sana on Pyhän Hengen innoittamaa. Jos pahassa hengessä peukaloi Raamattuansa, sielu jää aina kuiville. Raamatunluvun avainsanana pitäisin jakeita 1. Kor. 2:12-14, jotka korostavat "Hengen opettamia sanoja". Tätä Jumalan antamaa elämää ei voi monopolisoida, eikä se viihdy pelkästään papin lipereissä. Joku Paavo Ruotsalainen, Aku Räty, Albert Lunde tai Frank Mangs on saattanut olla juuri näiden sanojen viestittäjänä. Jos sanoma "ei kuulu aina vitosella", joka on sähkötyksessä paras kuuluvuus, on vastaanottimissamme jotain vikaa.
ei mielestäni kyetä ilmaisemaan teologisesti sillä tavoin, etteivät "tietämättömät ja vakaantumattomat vääntäisi niitä kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen" - käyttääksemme Pietarin sanontaa. Raamattu ON Jumalan sanaa. "Jokainen Jumalan sana on taattu - älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille" (Sananl. 30:5,6). Tavallisesti esitämme Sanan omat argumentit puhuessamme sen erehtymättömyydestä, ja tämä onkin ainoa mahdollisuutemme. Mutta se ei aina vastaa arvostelijan ja kieltäjän ongelmiin. Jeesus puhui siitä, että laista ei katoa "pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto", "ennen kuin kaikki on tapahtunut". Tässä sana "laki", "toora", merkitsee 'oppia' - kreikkalainen "nomos" sana on apostolisilla isillä jopa yleisesti kristinuskoa eli Kristuksen oppia tai lakia edustava käsite. Juutalaiset ovat vieneet tämän "sanainspiraation" kenties liiankin pitkälle, laskien jopa kirjainten numeroarvoja ja tehden niistä johtopäätöksiä. Käytännössä kysymys on siitä, että hebrealainen alkuteksti Vanhassa testamentissa ja kreikkalainen Uudessa testamentissa eli koko Raamattu ON Jumalan meille antama ainoa ohjenuora, josta saamme pitää kiinni mukisematta. Mutta
Vanhassa testamentissa on lähinnä kolme sanontaa Jumalan sanasta: a) "devar Adonai" eli "Herran sana tai a s i a", b) "neum Adonai" eli "Herran sana eli s a a r n a t a i p u h e" ja c) "imrat Adonai" eli "Herran sana eli s a n o n t a t a i l a u s e". Kaikki tämä on täytynyt kääntää suomeksi vain käsitteellä "sana". Kuitenkin jokaisessa käsitteessä on kysymys laajemmasta asiasta kuin "sana", jota vastaa hebrean käsite "milaa", mutta joka ei ole näissä yhteyksissä lainkaan käytössä. Suomalainen Raamattu on kokonaisuudessaan verrattuna muihin suurkieliin (huom.) erittäin hyvin käännetty, vaikkakin löytyy runsaasti kohtia, jotka olisi seuraavissa raamatunkäännöksissä muutettava - sen sijaan on vakallinen asioita, joissa joudutaan ihmettelemään, miten kääntäjät ovat pudonneet jaloilleen irrallisten profeetallisten sanojen keskellä. Jos intämme Raamattua vastaan jotain suomenkielisen käännöksen nojalla, teemme virheen, joka useimmissa tapauksissa korjautuisi, jos jatkaisimme asian tutkimista kautta koko Raamatun varsinkin alkukielellä.
lienee se toteamus, että usein on kysymys Jumalan "salaisuuksista", "mysteerioista", jotka avautuvat vain hengellistä tietä. Näihin kuuluu "Israelin salaisuus", "Kristuksen salaisuus", "evankeliumin salaisuus", "laittomuuden salaisuus", "uskon salaisuus" ja jopa "jumalisuuden salaisuus". Tämä löytö pirstoo kylmän tietämisen tien hengellisissä asioissa. Jeesus puhui opetuslapsilleen, että heidän oli "annettu tietää taivasten valtakunnan salaisuudet". Lisäksi, kun käsittelemme jotain raamatullista kysymystä, tuo asia pitäisi jäsentää samaan tärkeysjärjestykseen, mihin Raamattu sen itse sijoittaa. Tästä syntyy oikea raamatullinen ajattelu.
Israelissa olen usein laskenut Raamatun miesten kulkureittejä ja heidän aikatauluansa. Kaikki on ihmeellisesti "stemmannut", ja monet mielenkiintoiset yksityiskohdat ovat vahvistaneet sydämelle Raamatun luotettavuutta. Mutta perusongelma onkin tämä: olenko minä Raamatun luottamuksen arvoinen!
Risto Santalan artikkeli Sana-lehden numerossa 42/1968 (Löytöretki-liite).