Artikkelit

Vanhurskauttaminen
ja arkielämä

Viime kuukausina on hengellisessä lehdistössä keskusteltu paljon ns. "Porvoon julistuksesta", jonka pohjalta kirkolliskokouksemme määrittelee marraskuussa suhteensa anglikaaniseen kirkkoon. Tämä julkilausuma on laadittu niin, että se sopisi vanhurskauttamisopin osalta myös yhteistyöhön Vatikaanin kanssa. Moni kyselee, mikä tässä opillisessa erimielisyydessä oikein kiikastaa. Voisiko vanhurskauttamisopin esittää selkokielellä? Ja olisiko ongelmiin saatavissa lisävaloa myös juutalaisuuden tuntemuksesta?

Uskomme perustuu Jumalan armoon eikä meihin itseemme tai omiin tekoihimme. Ja uskon kautta Jumala vanhurskauttaa jumalattoman - sitähän jumalinenkin on Jumalan pyhyyden valossa. Jeesuksen sovitustyön vuoksi saamme uskoa syntimme anteeksi ja levätä tämän armon varassa.

Vanhurskauttamisen raamatullinen tausta

Yksi Messiaan erityisnimikkeistä esiintyy Jeremian 23:6 ja 33:16 jakeissa. Talmudin mukaan tämä sama , "Herra, meidän vanhurskautemme", osoittaa, että Messias on "Herra". Mutta oppineet korostavat, että vanhurskauttaminen liittyy kärsimyksiin, ja siksi "Messias Daavidin poika" on mieluisampi. Eräässä Suuren Sovituspäivän rukouksessa sanotaan, että "Messias meidän vanhurskautemme on kääntynyt meistä pois, eikä meillä ole ketään, joka meidät vanhurskauttaisi." Mutta "syntimme ja rikkomuksemme olivat hänen päällään" ja siksi "löytyy pelastus", kun Messias "pelastaa meidät toiseen kertaan".

Vanhurskauttamisopin paras määritelmä on Jesaja 53:11 jakeessa: "Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa." Arjessa tämä merkitsee sitä, ettei tarvitse kantaa jo kannettuja syntejä. Kuulu rabbi Moses Alshekh viittaa siihen, että vanhimmat juutalaiset lähteet puhuvat "yksimielisesti" siitä, että "näin haavoitetaan Messias meidän pahain tekojemme tähden; ja jos joku ei tahdo, että hänen syntinsä näin kannetaan, hän saa kantaa ne itse - on kärsimystä, joka johtuu synnistä ja kärsimystä, joka perustuu rakkauteen, kun vanhurskas kärsii syntisten puolesta ja nuhteeton hurskas, joka ei ole syntiä tehnyt, sälyttää päälleen kaikkien pahat teot."

Kärsimyspsalmi 22 korostaa samaa salaisuutta: "he julistavat vastedes syntyvälle kansalle hänen vanhurskauttaan, että hän on tämän tehnyt." Tämän piti täyttyä "Messiaan päivänä lunastuksen aikana". Jos uhrikielestä tuttu heprean "tehdä"-sana käännettäisiin arameaksi, se kuuluisi "kullaa" eli "se on täytetty!". Näinhän kreikkalainen Uusi testamentti kertoo Jeesuksen huutaneen ristiltä.

Ovatko hyvät teot pahasta?

Usein on niin, että kristikunta ei ole ymmärtänyt Paavalin puhetta "lain teoista". Sillä tarkoitetaan varsinaisesti "tarjagin" eli 613 lakipykälän noudattamista. Kristuksen teko painaa vaa'assa enemmän kuin inhimilliset säädökset tai mikään oma suorituksemme. "Joka ei töitä tee vaan uskoo" ei viittaa hyviin tekoihin eikä se anna lupaa laiskuuteen. Viimeisissä kirjeissään Paavali joutui korjaamaan seurakuntaan ujuttautuneen väärän armokäsityksen. Jo Roomassa keskusteltiin siitä, olisiko "pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi". Vankilakirjeissään Paavali nuhtelee seurakuntaa siitä, että he ovat unohtaneet ns. "hyvät työt", kreikaksi "erga kala" tai "agatha" eli "rakkaudentyöt". Niihin luettiin tuona aikana sairaskäynnit, vankien vapauttaminen, muukalaisten majoittaminen koteihin, nuorten morsiusparien tukeminen ja surevien lohduttaminen. Nimenomaan Paavalin opettaja Gamaliel korosti, että näitä "hyviä tekoja" tuli osoittaa myös pakanoille. Niinpä jotkut hurskaat erottivat jopa toriostoksistaan puolet köyhille.

Tähän Paavali viittaa, kun hän sanoo, että meidät on "luotu hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme". Tai: "Minä tahdon - että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroitsisivat hyvien tekojen harjoittamista". Ja "oppikoot meikäläisetkin, tarpeen vaatiessa, harjoittamaan hyviä tekoja!" Hyvät teot eivät siis ole pahasta. Siinä ei ole kysymys tooran määrämistä teoista vaan lähimmäisrakkauden sovellutuksesta arkielämään. Rabbitkin sanovat, että "ihminen on luotu hyviä tekoja varten"; "hyväntekijä tekee Jumalan tekoja"; näin hän "täyttää maailman Jumalan rakkaudella". Tämä perusasenne kuuluu kristillisyyteen. Siinä ei ole kysymys lain alla olemisesta eikä lain teoista pelastuksen perustana.

Kristuksen lunastusteko on ainoa pohja pelastumisellemme. Mutta olisiko niin, että hänen rakkautensa ei johdakaan meitä "rakkauden kautta vaikuttavaan uskoon". Äiti Teresa sanoi aikanaan, että "rakkaus on toimintaa". Oikea vanhurskauttamisoppi johtaa myös arkielämän kilvoitukseen.

Risto Santalan artikkeli Shalom-lehden numerossa 9/97.

Sivun alkuun