Artikkelit

Naulojen sanoma

- luettava miettien

Oheinen takonaula on mahdollisimman tarkka jäljennös niistä nauloista, joilla Jeesuksen kädet ja jalat lävistettiin. Malli on jerusalemilaisen sepän takoma. Siinä lukee heprealaisin kohokirjaimin »mecholal mipshaieinuu» - »lävistetty syntiemme tähden». Tuo Jesajan kirjan 53. luvun 5. jae kuuluu alkukielen mukaisesti kokonaisuudessaan: »Hänet on lävistetty syntiemme tähden, runneltu pahain tekojemme vuoksi, meidän rauhamme lepää hänessä, hänen haavoissaan me olemme parannetut»

Naulojen sanoma kertoo haavoitetusta Vapahtajasta, joka on haavoitettujen ihmisten auttaja. Alkukielen sana »runneltu», »medukkaa», esiintyy Jobin kirjassa sanassa: »- orpojen käsivarret murskataan», ja Jesajan kirjassa luvataan samaa sanaa käyttäen, että Jumala asuu niitten tykönä, joilla on »särjetty henki». Lävistetty Vapahtaja on elämässä murskaantuneitten ja särjettyjen ystävä. Mutta onko muualla Raamatussa puhetta kärsivästä Vapahtajasta?

Ensimmäinen sana, jonka yhteydessä juutalaiset oppineet itsekin viittaavat kärsivään Vapahtajaan on 1. Moos. 3:15: »Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; hän on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.» Rabbit ovat ihmetelleet, että hepreassa sanotaan, »hän on polkeva rikki sinun pääsi». Kuka tämä »hän» on?

Juutalaisten omassa raamatunselityksessä 'Midrash rabbaa' korostetaan, että syntiinlankeemuksen tähden on suuri juopa Jumalan ja ihmisten välillä »kunnes tulee Messias ja on sen korjaava». Ja kolmessa arameankielisessä selitysoppaassa Targum onkeloksessa, Targum jerushalmissa ja Targum jonathanissa sanotaan, että tämä »vaimon siemen» on Messias. »Lopussa, Messias-kuninkaan päivänä, häntä tullaan haavoittamaan kantapäähän». On ihmeellistä, että tässä jakeessa, joka on ainoa, missä puhutaan »vaimon siemenestä», viitataan juuri Vapahtajaan, joka lyötiin ristille kantaluun alta. Tässä on myös viittaus Vapahtajan ihmeelliseen syntymään.

Lutherkin löysi juutalaisten ystäviensä avulla lävistetyn Vapahtajan jakeesta, josta sitä ei muutoin heti havaitse. Psalmi 22 alkaa kyllä Jeesuksen ristinhuudolla: »Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?» Se kertoo myös: »Minä olen mato, enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky» - »niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki minun luuni ovat irti toisistaan» - »minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen» - »minä voin lukea kaikki luuni, he katselevat minua ilkkuen; he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa...» Saman psalmin 17. jakeessa sanotaan: »- pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat». Miksi tässä puhutaan yhtäkkiä jalopeuroista? Luther sai kuulla rabbeilta, että »jalopeurat» sana johtuu siitä, että sen viimeinen kirjain on jostain syystä jäljentäjien toimesta jätetty liian lyhyeksi. Jos se olisi pidempi, pitäisi sana kääntää toisin. Silloin kuuluisi lause: »Minun käteni ja jalkani he ovat lävistäneet.»

Oikeastaan silloin, kun Jeesus lävistettiin, hänen kärsimyksensä osui Jumalan isänsydämeen, sillä Sakarja 12:10, johon Uusi testamentti itsekin viittaa, kuuluu: »He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.» Ja seuraavan luvun kuudennessa jakeessa kysytään tarkalleen alkukielen mukaisesti: »Mitä ovat nuo haavat kättesi välissä? Hän vastaa: ne lyötiin minuun ystäväini huoneessa.»

Jeesukseen koski varmaan kaikkein kipeimmin, että »hän tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan» Syvimmin murehduttaa tänäkin päivänä Vapahtajaamme hänen omiensa kylmäkiskoisuus ja itsekkyys. Naulamme muistuttaa: Hän ei säästänyt eikä säälinyt itseään. Profeetta Jesajakin toteaa: »Unhottaako vaimo rintalapsensa - ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota. Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt.» Vapahtajamme käsiin on tatuoitu rakkauden sanoma: »mecholal mipshaeinuu», »lävistetty syntiemme tähden».

Risto Santalan raamattuopetus Helsingin Raamattukoulu-lehden numerossa 2/70

Sivun alkuun