Artikkelit

Mitä on oikea raamatullisuus?

Moni kristitty tahtoisi selvällä Suomen maalaiskielellä vastauksen kysymykseen, mitä on oikea raamatullisuus. Vastauksen etsijä törmää tavallisesti kahteen peruskäsitteeseen, fundamentalismi ja liberalismi, joiden tarkkaa määrittelyä tuskin kukaan tietää. Fundamentalismi on vasta tänä vuosisatana amerikkalaisessa kirkollisessa elämässä käytäntöön otettu sana, jolla tahdotaan korostaa Raamattua uskon ainoana "fundamenttina", perustana. Liberalisteina pidetään yleisesti jumaluusoppineita, jotka eivät pidä Raamatun sanaa ohjeellisena kristitylle tai jotka hyväksyvät vain osan Pyhästä kirjasta.

Tällä tavoin on laajoissa piireissä steriloitu pois koko eskatologinen sanoma evankeliumeista tai hyväksytty vain katkelmia Jeesuksen sanoista aitoperäisenä. Näin tulkittu Jeesus on puhunut aivan kuin sähkösanomatyyliin. Kumpaakin yllä olevista sanoista on käytetty vastakkaisissa leireissä toisen osapuolen halventamiseksi. Ja tällainen ongelmien yksinkertaistaminen ei palvele aina Kristuksen asiaa.

Miten tulee suhtautua
Raamattuun

Keskustelu Raamatun arvovallasta muistuttaa suuresti uskonpuhdistuksen ajan keskustelua Herran Pyhästä Ehtoollisesta. Silloin pyrittiin tietämään tarkalleen, mitä leivässä ja viinissä tapahtuu alttarin sakramentin yhteydessä. Jerusalemin heprealaisen yliopiston prof. David F l u s s e r kuvasi kerran sattuvasti tilannetta. "Katoliset ovat tehneet ehtoollisesta kemiaa", hän sanoi, "kalvinistit filosofiaa, mutta Luther lienee ollut ainoa, joka löysi ongelmaan uskonnollisen ratkaisun: hän yksinkertaisesti päätti, että leipä ja viini o v a t Kristuksen ruumis ja veri." Katolisten "muuttumisoppi" ja kalvinistien selitys, että alttarin sakramentti vain "merkitsee" Jeesuksen lihaa ja verta olivat prof. Flusserin mielestä v a i n  i n h i m i l l i s t ä  u s k o n  i h m e e n  k i e r t e l y ä. Samalla tavalla kristityn tulisi asennoitua Jumalan sanaan: meille Raamattu o n Jumalan sanaa.

Eräässä mielessä Jeesus oli fundamentalisti. Hän noudatti yleistä juutalaisista midrasheista tuntemaamme tapaa, jolloin jokainen sana ja vertaus ankkuroidaan johonkin Raamatun omaan sanaan. I h m i s s a n a l l a  e i  o l l u t  t o d i s t u s v o i m a a. Jeesus saattoi sanoa: "Te tutkitte kirjoituksia ja ne juuri todistavat minusta" (Joh. 5:39) ja "laista ei katoa pieninkään kirjain" (Matt. 5:18). Hänen raamattukäsityksenään voidaan pitää sanaa: "Ja Raamattu ei voi tyhjiin raueta" (Joh. 10:35). Mutta Jeesus saattoi myös sohaista kirjanoppineitten valmiita ympyröitä (ks. Mark. 12:35-37 ja Joh. 10:33-35). Ja Jeesuksen Vanha testamentti puhui hänestä itsestään (Luuk. 4:16-21, Joh. 8:56, Joh. 5:46, Matt. 26:55-56 ja Luuk. 24:27-44). Jeesuksen esimerkin mukaan teemme aivan oikein etsiessämme Raamatusta sitä, mikä "ajaa Kristusta".

Raamatuntutkijan
ongelmat

Vanhan testamentin kääntäjillä on usein ollut vaikeuksia siinä, että alkujaan heprealaisessa tekstissä ei käytetty vokaalimerkkejä. He ovat joutuneet kysymään, onko vasta keskiajalla varustetut vokaaleja merkitsevät pisteet valittu oikein. Lukutavan muuttuessa ajatuskin voi suuresti vaihdella. Tunnetuimpia esimerkkejä on Psalmin 22 jakeen 17 sana: "- - minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat." Lutherkin sai kuulla juutalaisessa raamatunselityksessä "Mezudat David" olevan selityksen, että toisin merkittynä alkukielen sanoma esittäisi, että "minun käteni ja jalkani he ovat lävistäneet".

Lisäksi niin Vanhan kuin Uuden testamentin alkukielisissä lähteissä on erilaisia tosin vain vähän toisistaan poikkeavia valintamahdollisuuksia. Uuden testamentin kirjoittajat itsekin ovat noudattaneet useimmiten hieman nykyisestä Vanhan testamentin käännöksestä poikkeavaa sanavalintaa.

On ilmeistä, että he ovat seuranneet vapaasti joko lainattavien jakeiden pääajatusta tai oman aikansa tekstin tai arameankielisten selitysten "targumiimien" tulkintaa.

Juutalaisilla on vieläkin tapa esittää joskus vain jakeen alku tai sen osa ja merkitä perään lyhennys "vagoomer", "ja päättyy", jolloin lukija itse jatkaa mielessään ulkoa jakeen koko ajatuksen. He e l ä v ä t Raamatusta. Yhdelläkin Raamatun sanalla tai ilmaisuvivahteella on tärkeysarvonsa.

Raamatun kirjaimellakin
voi olla merkityksensä

Juutalaisilla oli jo Jeesuksen aikana tapana laskea heprealaisten sanojen kirjainarvoja (gematria), selittää itse kirjainten merkitystä (notarikon) tai jopa vaihtaa eri periaatteita noudattaen kirjainten järjestystä (temuraa). Tukholman ylirabbiini Gottlieb Klein esim. esitti vuosisatamme alussa, että Ilmestyskirjan ns. "pedon luku" 666 on heprean sanojen "kesar neron" kirjainten summa ja että hepreassa "käärme" ja "Messias" kumpikin vastaavat lukuarvoa 358, koska Messias on polkeva rikki käärmeen pään.

Muuan ihmeellisimpiä asioita Israelissa oli erään hurskaan perheen juutalaiskristityn pojan löytö, josta hän puhui puolisen vuotta ennen kesäsotaa. Hän oli laskenut Jesaja 60:22:n sanan "nopeasti täytän" kirjainarvot, jotka hepreassa muodostuvat osasista "achi" ja "shanaa" eli "19 vuotta" sekä Jesaja 63:4:n jakeen sanojen arvot "lunastettujen vuosi", "shnat geuli" eli "vuosi 50". Hurskaan perheen poikana nämä kaksi vuotta eivät jättäneet häntä rauhaan. Niinpä hän päätteli, että 50 vuotta Israelille v. 1917 annetun ns. "Valkoisen kirjan" jälkeen, jossa Palestiina luvattiin juutalaisten kansalliskodiksi ja 19 vuotta Israelin v. 1948 annetun itsenäisyyden jälkeen nuo kaksi lukua yhtyvät. Ja tämän kummallisen juutalaisille tyypillisen pohdiskelun mukaisesti hän esitti puoli vuotta ennen kesäsotaa, että v. 1967 tulee Israelille lyhyt sota, josta Jumala heidät ihmeellisesti pelastaa.

Me emme voi pakanakristittyinä ymmärtää rabbinistista tulkintaa, mutta myös Uusi testamentti heijastaa tällaista ajattelua. Ja on aivan ymmärrettäväää, että ihminen, joka rakastaa Jumalan sanaa, miettii sitä myös tällä tavoin.

Yleensä Raamattu antaa yksinkertaisia arkisia elämänohjeita. Kuitenkin esim. apostoli Paavali puhui myös "salattua Jumalan viisautta" ja "Hengen opettamin sanoin".

Oikeaa raamatullisuutta

on se, että elämme Raamatusta ja etsimme sieltä Kristusta. Apostoli Paavali vangitsi tietoisesti "jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle" (2. Kor. 10:5). Pahinta on aikanamme, että Raamattu alkaa jäädä syrjään. Ja jos jumaluusoppineina kirjoittelemme, sanomme: "Näin sanoo Barth, näin sanoo Brunner tai Tillich - - ja näin sanon m i n ä." Herran sanomiset jäävät syrjään. On ehdottomasti tärkeää, että meillä on oikea oppi, sillä epäraamatullinen oppi synnyttää väärää elämää. Mutta on vielä jotain sitäkin tähdellisempää, joka jää helposti syrjään.

Olen tämän kevättalven aikana pysähtynyt kahden asian eteen, jotka koen kristillisen kilvoituksemme koetinkivinä. A p o s t o l i  P a a v a l i  j u l i s t i  J e e s u s t a  eikä vain oppia hänestä. Jos julistan vain oppia, eksyn helposti toisen tuomitsemiseen. Mutta jos julistan Kristusta, olen itse koko ajan kuulijan asemassa kysymässä, "mitä Henki seurakunnalle sanoo". Opin mestari mestaroi aina lähimmäistään. Toiseksi apostoli Paavali kirjoittaa Room. 10:4:ssä, että K r i s t u s  o n  l a i n  l o p p u.

L a k i -sanalla tarkoitetaan hepreassa "tooraa" eli "oppia". Kristus tahtoo johtaa meidät oppisuhteesta persoonasuhteeseen. Eräässä englantilaisessa "kliinisen teologian" tutkimuspaperissa sanotaan, että "laki ei voi koskaan olla persoonallisen suhteen perusta". En voi kyllä tuntea Kristusta ellen tunne Hänen sanaansa ja oppiansa. Mutta kääntymätön ja uudestisyntymätön sydän voi osata oppinsa silti k u u l e m a t t a  Jeesusta ja  r a k a s t a m a t t a  H ä n t ä.

Jumalan tahto tulee täyttää, mutta voimme saada v o i m a n siihen vain Hänen yhteydessään. Silloin Jumala Hes. 36:27:n mukaisesti "vaikuttaa", että noudatamme Hänen käskyjään. Tästä syystä apostoli Paavali kirjoittaa yli 150 kertaa kirjeissään Kristuksessa olemisesta. S i k s i  p ä ä a s i a  o n,  e t t ä  K r i s t u s  s a a  o l l a  o p i n  f u n d a m e n t t i.

Risto Santalan artikkeli Sana-lehden numerossa 12-13/1970.

Sivun alkuun