Etukansi

Thomas Wilcox

KALLIS HUNAJAN PISARA

KRISTUS-KALLIOSTA

eli
neuvon sana kaikille
pyhille ja syntisille


Englanninkielinen alkuteos
A CHOICE DROP OF HONEY

Matti Tarkkasen kielellisesti tarkistettu suomennos

PISARA-sarja 1

Julkaisija: Suomen Lähetysseura
Kustantaja: Kirjaneliö
Päällys: Pirkko Pullinen
Kv. stand.nro: ISBN 951-600-459-8
I painos: Pieksämäki 1975
II painos: Pieksämäki 1979
III painos: Pieksämäki 1987
Kirjapaino: Sisälähetysseuran kirjapaino
Raamattutalo
Nykyinen tekijänoikeus: Kirjapaja Oy


Sisältö

Suomentajan johdanto
Tekijän alkulause
Sinä tunnustat
Ihmiset puhuvat
Kaikki kiusaukset
Sinä valitat
Muistele kaikkia
Epätoivoinen syntinen!
Paljon ylistetty
Älä pidä
Lopuksi: kun tahtoisit


Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. 2.Kor. 13:5.

Pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta; mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut. Minkä tähden? Sen tähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista. Room. 9:30-32.

Sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Room. 10:3, 4.


SUOMENTAJAN JOHDANTO

Tämän pienen kirjan tekijästä tiedämme hyvin vähän. Siksi on luultu (mm. British Museumin kirjastoluettelossa) puritaanista jumaluusoppinutta Thomas Wilcoxia (eli Wilcoksia, 1549-1608), joka saarnaajana ja varsinkin sielunhoitajana nautti erinomaista arvoa, mutta piispuuden vastustamisen vuoksi sai kärsiä viranomaisten puolelta paljon vainoa, kuten viraltapanoa ja useita kertoja vankeuttakin. Mutta suuri "Dictionary of National Biography" sanoo: "Suuresti suosittu A Choice Drop of Honey ei ole tämän, vaan erään toisen, vuonna 1622 syntyneen Thomas Wilcoxin kirjoittama." Tästä toisesta Wilcoxista en kuitenkaan ole voinut saada mitään muuta tietoa.

Kysymys tekijästä onkin toisarvoinen. Kirja todistaa itse itsestänsä. Vaikka se on syntynyt Englannin maaperällä, ei siinä ole mitään kalvinilaisuuden erikoisoppia. Se on syvästi evankelinen ja Kristus-keskeinen. Tuskin on hartauskirjaa, joka sitä voimakkaammin teroittaisi Kristusta ainoana autuuden perustuksena ja riisuisi kaikki oman vanhurskauden ryysyt. Se ei tee uskosta uutta lakia, vaan herättää uskoa kirkastamalla Kristuksen rakkautta ja täydellistä työtä. Näin se on murheellisille erinomaisen rohkaiseva sana, samalla kun se lyö maahan kaiken uskalluksen luontoon, so. ihmisten omiin voimiin ja ponnistuksiin.

Kahden vieraan kielen välityksellä on kirja päässyt Suomen Siionia rakentamaan. Vuonna 1757 se käännettiin saksaksi, ja saksasta sen vuonna 1764 tuomiokapitulin notaari Abraham Frosterus käänsi ruotsiksi varustaen sen samalla lukuisilla selityksillä. Ruotsalaisesta käännöksestä se sitten 1779 suomennettiin ja tuli Suomen kansalle erittäin rakkaaksi leviten lukuisina painoksina. Tunnettua on, miten paljon se on vaikuttanut Paavo Ruotsalaiseen ja koko myöhäisempään herännäisliikkeeseen, joka siitä on oppinut sen köyhänä katsomisen Kristukseen, mikä on ollut liikkeen syvimpänä voimana.

Vuonna 1893 Kustannusyhtiö Herättäjä julkaisi siitä uuden, Edvin Snellmanin tekemän suomennoksen, josta lienee myös ilmestynyt useita painoksia. Mutta kun uusikin suomennos perustuu toisen kielen välityksellä syntyneeseen käännökseen, on se monessa kohdassa suuresti laventeleva, jopa toisin paikoin alkutekstin ajatuksesta poikkeava. Tästä syystä pidin tarpeellisena sekä kirjan historiallisen merkityksen että sen sisällisen pysyvän arvon vuoksi suomentaa sen nyt suoraan alkukielestä. Edellisissä painoksissa olleet Frosteruksen selitykset lienevät nykyoloissa tarpeettomia.

Jumala antakoon kirjalle sen uudessa asussakin jatkuvan siunauksensa!

Matti Tarkkanen


TEKIJÄN ALKULAUSE

Havaitsen Herran rakkauden loistavan tänä viimeisenä aikana suloisilla säteillään sydämeeni, lämmittäen tunteitani ja sytyttäen sieluani ei vain antamaan sille hengellistä vastakaikua sielun kiintymyksenä niin suureen rakastajaan kuin minun Vapahtajani, jonka ääretön rakkaus on kaikkea tietoa ylempänä (Ef. 3:19), vaan myös rakastamaan kaikkia taivaasta syntyneitä Siionin lapsia ja toivottamaan heille menestystä. Havaitsen, että monet sielut ovat tänä aikana sinne tänne viskeltäviä, jokaisen opintuulen vietävinä ihmisten arpapelissä ja meitä eksyttämään suunniteltujen juonien kavaluudessa (Ef. 4:14). Havaitsen myös, että esitetään monta pettävää perustusta, joille rakentamisessa heitetään paljon työtä hukkaan. Ihmiset eivät puhu totuutta rakkaudessa eivätkä kaikin tavoin kasva häneen, joka on pää, Kristukseen (Ef. 4:15). Ei voi kasvaa Kristuksessa ilman yhteyttä häneen. Ja ilman yhteyttä hänen kanssaan on kaikki, mitä teemme, kirottua.

Seuraavassa tutkielmassa, rakas lukija, jos Herra sallii sinun saada siunausta sen lukemisesta, tunnet ikään kuin vienon äänen takanasi sanovan sinulle: "Tämä on tie, kulje sitä pitkin, niin ettet poikkea oikealle etkä vasemmalle." Tie sille polulle, jolla sielu vanhurskautetaan Jumalan edessä, on Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus, sillä kaikki oma vanhurskautemme on kuin saastainen vaate. Totisesti sanottakoon: "Herrassa tulee vanhurskaaksi kaikki Israelin siemen, ja hän on heidän kerskauksensa" (Jes. 45:25). Ainoastaan vanhurskaan kuolema meidän väärien edestä voi saattaa meidät Jumalan luo. Hänet, joka ei mitään synnistä tiennyt, tehtiin meidän tähtemme synniksi, että me, joissa ei ole muuta kuin syntiä, tulisimme hänessä Jumalan vanhurskaudeksi (2. Kor 5:21).

Kristitty lukija! Anna kaiken, mikä sinussa on vanhaa Aatamia, painua maahan Kristuksen jalkojen juureen. Hän yksin olkoon sinulle kaikessa ensimmäinen. Kaikki tämän uuden liiton hengellisen temppelin astiat maljoista kannuihin ripustettakoon Kristukseen. Hänen tulee saada kaikesta kunnia. Hän yksin on arvollinen, sillä hän on se, joka rakentaa Herran temppelin ja kantaa kunnian. Hän on Isän määräyksestä peruskivi, kulmakivi ja päätöskivi. Hän on Isän armon täyttymys ja kirkkaus. Mitä ikinä tarvitsetkin, sinun on tultava hänen tykönsä. Hänellä on lääkettä, joka tekee terveeksi.

Lukijani! Auttakoon hyvä Herra sinua kokemaan seuraavat neuvon sanat niin, että Jumala saisi tehdä ne sinulle hunajan kaltaiseksi, makeaksi sielullesi ja terveydeksi luillesi, ja minun sieluni iloitsee sinun kanssasi!

Veljesi uskossa ja evankeliumin osallisuudessa.

Thomas Wilcox


KALLIS HUNAJAN PISARA
KRISTUS-KALLIOSTA

Neuvon sana omalle ja sinun sydämellesi

SINÄ TUNNUSTAT kristillisyyttä ja olet osallinen armon välineistä. Siinä teet oikein; ne ovat jaloja etuoikeuksia. Mutta ellei tunnustuksesi perustana ole Kristuksen veri, niin se kuihtuu ja osoittautuu vain näyttelemiseksi matkallasi helvettiin.

Jos sinä tunnustuksesi ohella säilytät syyllisyytesi ja itsevanhurskautesi, vievät nämä siitä kaiken elinvoiman. Koettele ja tutki joka päivä huolellisesti, mille pohjalle tunnustuksesi ja kirkkauden toivosi on rakennettu. Onko sen asettanut Kristuksen käsi? Muussa tapauksessa se ei voi koskaan kestää myrskyä, joka tulee sitä vastaan. Saatana kukistaa sen kokonaan ja sen sortuminen on oleva suuri (Matt. 7:27).

Kerskaileva tunnustaja! Sinä joudut seulottavaksi. Tunnustuksesi jokaista säiettä koetellaan, kestääkö se. On hirmuista, jos se luhistuu, etkä löydä mitään muuta, mihin turvaisit.

Korkealentoinen tunnustaja! Varo vahasiipiäsi. Ne sulavat kiusauksen helteessä. Miten viheliäistä: laaja liike ja lopulta vararikko, eikä sielullasi ole pääomaa eikä perustusta iankaikkisuutta varten!

Lahjakas tunnustaja! Katso, ettei juuressa ole matoa, joka turmelee koko köynöksesi ja saa sen koettelemuksen päivänä kuolemaan. Tarkkaa sielusi tilaa päivittäin ja kysy: "Onko Kristuksen veri nähtävissä sielussani? Mihin vanhurskauteen perustuu pelastukseni toivo? Olenko päässyt irti omasta vanhurskaudestani?" Moni etevä tunnustaja on lopulta, katsellessaan kaikkien hyveittensä raunioita, joutunut huudahtamaan: Hukassa, iankaikkisesti hukassa!

Muista, että suurimmat synnit voivat kätkeytyä suurimman velvollisuuksien täyttämisen ja suurimpien tunnonvaivojen alle. Huolehdi siitä, että synnin sieluusi tekemä haava tulee Kristuksen verellä täydellisesti parannetuksi, eikä vain velvollisuuksien täyttämisellä, nöyrtymisellä, runsaskätisyydellä ym. päällisin puolin peitetyksi. Mitä tahansa panetkin Kristuksen veren lisäksi, se myrkyttää haavan. Huomaat, ettei synti ole koskaan saanut todellista kuoliniskua, ellet ole nähnyt Kristusta sinun edestäsi verta vuotavana ristillä. Syntiä ei tapa mikään muu kuin Kristuksen vanhurskauden katseleminen.

Luonto, so. ihmisen oma kyky ja ponnistukset eivät voi tarjota lääkettä, joka soveltuisi sielun parantamiseen. Parantuminen, jonka saa aikaan velvollisuuksien täyttäminen eikä Kristus, on kaikkein toivottomin tauti. Repaleinen luontoparka korkeimpinekaan saavutuksineen ei voi milloinkaan kutoa pukua, joka olisi riittävän hieno, ilman tahraa, sielun alastomuutta peittämään. Siihen ei kelpaa mikään muu kuin Kristuksen täydellinen vanhurskaus.

Kaikki luonnon kutoma on riisuttava pois, ennen kuin voidaan pukeutua Kristuksen vanhurskauteen. Millä luonto on pukenut, siitä saatana tulee ja ryöstää jokaisen tilkun ja jättää sielun alastomana ja suojattomana alttiiksi Jumalan vihalle. Kaikki, mitä luonto saa aikaan, ei vastaa pienintä armon pisaraa, mikä kuolettaa synnin, eikä se voi kerran katsoa Kristusta kasvoihin. Sinä olet tunnustava kristitty, kuuntelet sanaa, rukoilet, otat vastaan ehtoollisen, ja kuitenkin voit olla syvästi onneton. Valvo tilaasi! Oletko milloinkaan nähnyt, mikä ero on Kristuksella ja kaikella muulla, mikä maailmassa on jaloa ja hurskasta, ja että ne kaikki raukeavat tomuksi hänen rakkautensa ja armon majesteetin edessä? (Jes. 2:17)

Jos olet todella nähnyt Kristuksen, olet nähnyt hänessä armoa, vanhurskautta, kaikin tavoin rajatonta, ääretöntä, paljon suurempaa kuin kaikki synti ja kurjuus. Jos olet nähnyt Kristuksen, voit tallata jalkoihisi kaikkea ihmisten ja enkelien vanhurskautta, mikäli on kysymyksessä sinun saattamisesi Jumalalle otolliseksi. Jos olet nähnyt Kristuksen, et tahdo mistään hinnasta tehdä mitään ilman häntä (1. Kor 2:2). Jos olet milloinkaan nähnyt Kristuksen, olet silloin nähnyt kallion, joka on korkeampi omaa vanhurskautta, saatanaa ja syntiä (Ps. 61:3). Tämä kallio seuraa sinua (1. Kor. 10:4) ja siitä pisaroi alati hunajaa ja armoa, joka ravitsee sinua (Ps. 81:17). Tutki oletko milloinkaan katsellut Kristusta Isän ainokaisena Poikana täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1:14, 16, 17). Pidä huoli siitä, että olet tullut Kristuksen tykö, että seisot ikiaikojen kalliolla ja että olet seurannut hänen kutsuaan ja liittynyt häneen tullaksesi vanhurskaaksi.

IHMISET PUHUVAT terveinä ollessaan rohkeasti uskosta; harvat tietävät, mitä usko on. - Kristus on Raamatun salaisuus; armo on Kristuksen salaisuus. Usko on ihmeellisin asia maailmassa. Pane jotain omaasi siihen, ja sinä turmelet sen. Kristus ei edes katso siihen, ikään kuin se olisi uskomista. Kun uskot ja tulet Kristuksen luo, sinun on jätettävä oma vanhurskautesi ja tuotava vain syntiä (voi, se on vaikeaa!). Sinun on jätettävä kaikki pyhyytesi, pyhityksesi, hyveesi, nöyryytesi ja tuotava vain puutteesi ja kurjuutesi, muuten ei Kristus sovi sinulle etkä sinä Kristukselle. Kristus haluaa olla täydellinen lunastaja ja välimies, ja sinun tulee olla kadotettu syntinen, muuten ette, Kristus ja sinä milloinkaan sovi toisillenne. On maailman vaikein asia ottaa yksin Kristus vanhurskaudeksi, so. tunnustaa hänet Kristukseksi. Pane siihen jotain omaasi, ja sinä et enää anna hänen olla Kristuksena.

Mikä ikinä tulee Kristuksen rinnalle mennessäsi Jumalan tykö armoa saamaan, kutsu sitä antikristukseksi ja käske sen poistua. Salli ainoastaan Kristuksen vanhurskauden riemuita sinusta. Kaikki muu on Baabelia. Sen tulee kukistua, jotta Kristus jäisi, ja sinä riemuitset sen kukistumisen päivänä. Jeesus polki yksin viinikuurnan eikä kukaan ollut hänen kanssaan (Jes. 63:3). Jos panet jotain Kristuksen lisäksi, on Kristus polkeva sitä vihassaan ja kiivaudessaan ja pirskottava pukunsa sen verellä. Sinä luulet, että on helppo uskoa. Onko uskoasi koskaan koeteltu kiusauksissa ja ratkaisevassa taistelussa syntiä vastaan? Onko sen täytynyt milloinkaan sotia saatanaa vastaan ja samalla kokea Jumalan vihan painavan omaatuntoa? Kun olit helvetin ja tuonelan kidassa, näyttikö Jumala silloin sinulle Kristusta lunastushintana, vanhurskautena? Osasitko silloin sanoa: Minä näen Kristuksessa armoa yltäkyllin? Jos näin on, silloin voinet sanoa sen sanan, mikä on suurin maailmassa: Minä uskon. Koettelematon usko on epävarma usko.

Uskomiseen tarvitaan selvä vakuuttuminen synnistä ja Kristuksen veren ansiosta sekä Kristuksen halusta pelastaa yksin siitä syystä, että sinä olet syntinen. Ja tämä kaikki on vaikeampaa kuin maailman luominen. Mikään luonnollinen voima ei voi kohota synnin ja syyllisyyden myrskyssä niin korkealle, että se todella uskoo Kristuksella olevan armoa ja halua pelastaa. Kun saatana tuo syytöksiä synnistä omalletunnolle, on evankeliumin mukaista, että sielu panee ne Kristuksen päälle. Näin tehdään Kristus Kristukseksi. Kristuksen vanhurskauden vastaanottaminen ainoana vanhurskautena, hänen verensä ainoana pelastuksen lähteenä, se on evankeliumin summa. Kun sielu voi kaikissa tehtäviensä täyttämisissä ja huolissaan sanoa: "Kristus, Kristus ainoastaan vanhurskaudeksi, pyhitykseksi, lunastukseksi (1. Kor. 1:30), ei alentumiseni, eivät jumalisuuden harjoitukseni, eivät armonkokemukseni eikä mikään muu", silloin sielu on päässyt sinne, mihin aallot eivät ylety.

KAIKKI KIUSAUKSET, saatanan hyökkäykset ja omat valituksemme johtuvat itsevanhurskaudesta ja omahyväisyydestä. Näitä Jumala ajaa takaa antaessaan saatanan hyökätä kimppuusi, niin kuin Laaban ajoi takkaa Jaakobia kotijumaliensa vuoksi. Ne täytyy riistää sinulta, olitpa miten vastahakoinen tahansa. Ne estävät Kristusta pääsemästä sisälle, ja ennen kuin Kristus tulee sisälle, ei syyllisyys poistu. Missä on syyllisyyttä, sillä on sydän kova. Siksi suuri syyllisyys todistaa vähän, jos ollenkaan Kristuksesta.

Milloin syyllisyyden tunto on herännyt, varo, ettet koeta rauhoittaa sitä muulla kuin Kristuksen verellä, sillä se paaduttaisi sinut. Tee Kristus rauhaksesi (Ef. 2:14), älä hyviä töitäsi, älä kyyneleitäsi. Voit karkottaa Kristuksen yhtä hyvin hyvillä töilläsi kuin synneilläsi. Katso Kristukseen ja tee töitä niin paljon kuin tahdot. Seiso koko painollasi Kristuksen vanhurskaudella. Varo, ettei toinen jalkasi seiso omalla vanhurskaudella. Kunnes Kristus tulee ja istuu omassatunnossasi armoistuimelle, on siellä vain syntivelkaa, kauhua, salaista epäilyä, ja sielu häilyy toivon ja pelon välillä. Se on epäevankelinen tila.

Joka pelkää nähdä synnin inhottavuutta ja mikä todellinen helvetti hänen omassa sydämessään on, se epäilee Kristuksen ansiota. Älä milloinkaan tee näin suurta syntiä. Luota Kristukseen, niin että teet hänet puolustajaksesi, ja sinä näet, että Jeesus Kristus on vanhurskas. Kaikissa omantunnon epäilyksissä, peloissa ja myrskyissä katso aina Kristukseen. Älä väittele saatanan kanssa, sillä hän ei muuta halua. Käske hänen mennä Kristuksen luo ja Kristus antaa hänelle vastauksen. Kristuksen tehtävänä on olla meidän puolustajamme (1. Joh. 2:1). Hänen tehtävänsä on vastata takaajanamme lain täyttämisestä (Hebr. 7:22), välittäjänämme oikeuden täyttämisestä (Gal. 3:20; 1. Tim. 2:5). Hänet on valalla asetettu tähän tehtävään (Hebr. 7:20, 21). Anna Kristuksen hoitaa asiat. Jos tahdot tehdä itse jotakin syntisi sovittamiseksi, kiellät vanhurskaan Kristuksen, joka on sinun tähtesi tehty synniksi (2. Kor. 5:21).

Saatana voi ottaa todistuksekseen Raamatun sanan ja vääristellä sitä, mutta hän ei voi vastata siihen. Se on Kristuksen kaikkein arvovaltaisin sana. Sillä Kristus voitti saatanan (Matt. 4:10). Raamatussa ei ole yhtään sanaa köyhää, omasta vanhurskaudesta riisuttua syntistä vastaan. Se osoittaa selvästi, että juuri tällainen ihminen on evankeliumin armon kohde. Luota Kristuksen haluun tehdä sinut vanhurskaaksi, se tekee sinutkin halukkaaksi. Jos huomaat, ettet voi uskoa, muista, että sinun uskoon saattamisesi on Kristuksen tehtävä. Anna hänen hoitaa se; hän vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi (Fil. 2:13). Murehdi epäuskoasi, joka tekee omassatunnossasi olevan syyllisyyden Kristusta suuremmaksi aliarvioiden Kristuksen ansiota ja pitäen hänen vertaan epäpyhänä, halpana ja riittämättömänä.

SINÄ VALITAT paljon itsesi suhteen, - paneeko syntisi sinut katsomaan enemmän Kristukseen kuin itseesi? Se on oikein. Muussa tapauksessa on valituksesi sulaa teeskentelyä. On säälittävää katsella velvollisuuksien täyttämiseen, lahjoihin ja aikaansaannoksiin silloin, kun sinun olisi katsottava Kristukseen. Niihin katsominen tekee sinut ylpeäksi. Kristuksen armoon katsominen tekee sinut nöyräksi. Armosta te olette pelastetut (Ef. 2:5, 8). Olivatpa kiusauksesi mitkä tahansa, älä masennu (Jaak. 1:2). Ehkä nuo aallot eivät olekaan hukuttamiseksi, vaan että sinut nostettaisiin pois itsestäsi Kristus-kalliolle.

Voit ehkä joutua masennuksiin, aina helvetin partaalle, valmiina sinne putoamaan, mutta et voi joutua alemmaksi kuin helvetin kitaan. Moni pyhä on ollut siellä. Mutta sielläkin voit rukoilla, sielläkin saat katsella pyhää temppeliä kohti (Joona 2:5). Käsin tehtyyn temppeliin saivat mennä vain puhdistetut, ja jokaisen edestä oli tuotava uhri (Ap. t. 21:26). Mutta nyt on Kristus meidän temppelimme, uhrimme, alttarimme, ylimmäinen pappimme, ja hänen luokseen saavat tulla vain syntiset. Ja heidänkin on tultava mukanaan uhrina vain hänen kerta kaikkiaan uhraamansa oma veri (Hebr. 7:27).

MUISTELE KAIKKIA armon esimerkkejä, jotka jo ovat taivaassa. Sinä ajattelet: "Mikä armon merkki minä voisin olla!" Mutta siellä on tuhansia yhtä rikkaita muistomerkkejä, kuin millaiseksi sinä voit tulla. Suurinkaan syntinen ei ole milloinkaan ollut Kristuksen armoa suurempi. Älä lankea epätoivoon. Toivo vain! Silloinkin, kun pilvet ovat mustimmat, katso Kristukseen, Isän armon ja rakkauden patsaaseen, joka on pantu taivaaseen, jotta kaikki syntiset siihen alati katsoisivat. Älä pidä ratkaisevana sitä, mitä saatana ja omatuntosi sinua vastaan sanovat. Kristuksella on ratkaiseva sana. Hän on elävien ja kuolleiden tuomari, ja hänen julistettavanaan on lopullinen tuomio. Hänen verensä puhuu sovituksesta (Kol. 1:20), puhdistuksesta (1. Joh. 1:7), ostamisesta (Ap. t. 20:28), lunastuksesta (1. Piet. 1:18, 19), vihmomisesta (Hebr. 9:13), anteeksiantamisesta (Hebr. 9:22), vapaudesta (Hebr. 10:19), vanhurskauttamisesta (Room. 5:9), Jumalaa lähelle pääsemisestä (Ef. 2:13). Ei pisaraakaan tästä verestä mene hukkaan. Kuule, mitä Herra Jumala puhuu. Hän lupaa rauhan kansalleen, etteivät he palaisi enää tyhmyyteen (Ps. 85:9). Hän puhuu armosta, rauhasta ja laupeudesta (2. Tim. 1:2). Tällaista kieltä puhuu Isä ja Kristus. Odota Kristuksen ilmestymistä kointähtenä (Ilm. 22:16). Hän tulee yhtä varmasti kuin aamu, yhtä virvoittavana kuin kevätsade (Hoos. 6:3).

Yhtä vähän kuin aurinkoa voidaan estää nousemasta, yhtä vähän Kristusta, vanhurskauden aurinkoa (Mal. 4:2). Älä käännä katsettasi Kristuksesta hetkeksikään. Älä katso syntiin, vaan katso ensin Kristukseen. Jos et syntiä murehtiessasi katso Kristukseen, ei se ole hyödyksi (Sak. 12:10). Kaikissa tehtävissäsi katso Kristukseen. Ennen tehtäviäsi, että saisit anteeksi; tehtäviesi suorittamisessa, jotta saisit apua; tehtäviesi täytyttyä, että ne hänelle kelpaisivat. Ilman tätä ne ovat lihallisesti, huolimattomasti tehtyjä tekoja. Älä tee evankeliumista lakia, ikään kuin sinun olisi vielä itse tehtävä ja kärsittävä jokin osa ja Kristus olisi vain puolinainen välimies; ikään kuin sinun pitäisi kantaa osa synnistäsi ja toimittaa osa sen sovituksesta. Anna synnin särkeä sydämesi, mutta ei toivoasi evankeliumiin.

Katsele enemmän vanhurskauttamista kuin pyhitystä. Älä ajattele Kristusta vaatijana, vaan maksajana, joka on ottanut työn tehdäkseen. Jos olet katsellut hyviin päätöksiisi, ponnisteluihisi, töihisi, velvollisuuksiisi ja mielenlaatuusi enemmän kuin Kristukseen, käy se sinulle kovin kalliiksi. Onko sitten ihme, että kuljet valitellen. Armolahjat olkoot todistuksia, mutta Kristuksen ansion on ilman niitä oltava perustuksena, jolle rakennat. Kristus yksin voi olla kirkkauden toivomme (Kol. 1:27).

Tullessamme Jumalan tykö emme saa tuoda mukanamme muuta kuin Kristuksen. Kaikki muu myrkyttää ja turmelee uskon. Se, joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksien, lahjojen, armon kokemusten yms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.

Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi, niin vieraaksi luonnolle. Jos uskot, on sinun joka päivä jätettävä (tappiona ja roskana, Fil. 3:7, 8) syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi, nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvasi. Tekosi ja itsekylläisyytesi on hävitettävä päivittäin. Kristus on Jumalan lahja (Joh. 3:16; 4:10). Usko on Jumalan lahja (Ef. 2:8). Anteeksiantamus on armolahja (Room. 5:16). Luonto raivostuu, kiusaantuu ja on kiukkuinen siitä, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki työt on suljettu pois ja ne ovat arvottomia taivaassa.

Jos luonnon olisi ollut keksittävä pelastuksen tie, olisi se mieluummin pannut sen pyhien ja enkelien käsiin heidän kaupiteltavakseen kuin Kristuksen käsiin, joka antaa ilmaiseksi ja jota se siitä syystä kohtelee epäillen. Luonto tahtoisi tehdä tien, jossa autuus ostetaan teoilla. Siksi se kauhistuu Kristuksen ansiota itselleen vahingollisena. Luonto tekisi autuaaksi tullakseen kaikkea muuta kuin menisi Kristuksen luo, liittyisi häneen ja olisi kaikesta hänelle velkaa. Kristus ei vaadi mitään, mutta sielu tahtoisi tyrkyttää edes jotain omaansa. Tässä tämä suuri ristiriita. Oletko vielä milloinkaan nähnyt, mitä Kristus on ansainnut ja kuinka ääretön on hänen kuolemassaan tapahtunut sovitus? Oletko nähnyt tätä, kun synnin kuorma ja Jumalan viha painavat raskaana omaatuntoasi? Se on armoa! Kristuksen ansion suuruuden tuntee vain köyhä sielu syvässä ahdistuksessaan. Heikko synnintunto ylistää vain heikosti, matalalla äänellä, Kristuksen verta ja ansiota.

EPÄTOIVOINEN SYNTINEN! Sinä katselet oikealle ja vasemmalle ja sanot: Kuka osoittaa meille sitä, mikä on hyvää? Sinä etsit kaikista tehtävistäsi ja jumalisuuden osoituksitasi itsellesi vanhurskauden perustusta omaksi pelastukseksesi. Katso vihdoinkin Kristukseen. Katsokaa häneen ja te pelastutte, kaikki maailman ääret (Jes. 45:22). Hän on Pelastaja, ja paitsi häntä ei ole ketään toista (Jes. 45:21). Mihin muualle katsotkin, olet hukassa. Jumala katsoo Kristukseen, äläkä sinäkään katso muualle. Kristus on ylennetty korkealle, niin kuin vaskinen käärme erämaassa, jotta syntiset maailman ääristä voisivat nähdä hänet ja katsoa häneen (Joh. 3:14, 15). Heikoinkin häneen katsominen pelastaa, pieninkin kosketus tuo sinulle terveyden. Ja Jumala tahtoo sinun katsovan häneen, sillä hän on pannut hänet köyhien syntisten katseltavaksi. Sinulla on suuri syy katsoa häneen eikä mitään syytä katsoa hänestä pois. Hän on hiljainen ja nöyrä sydämeltään (Matt. 11:29). Hän tahtoo itse tehdä sen, mitä hän luoduiltaan vaatii, so. kantaa heikkojen vajavaisuuksia (Room. 15:1) eikä olla itselleen mieliksi, oikeuksistaan kiinni pitäen (Room. 15:2). Hän tahtoo ojentaa sävyisyyden hengellä (Gal. 6:1) ja kantaa sinun kuormiasi (Gal. 6:2). Hän tahtoo antaa anteeksi, ei ainoastaan seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän (Matt. 18:21, 22). Apostolit tarvitsivat lisää uskoa uskoakseen tämän (Luuk. 17:4, 5). Kun meidän on vaikea antaa anteeksi, luulemme Kristusta yhtä kovaksi.

Me näemme synnin suurena. - Me ajattelemme, että Kristus tekee samoin, ja mittaamme ääretöntä rakkautta omilla mitoillamme, ääretöntä ansiota omilla synneillämme, mikä kaikki on suurinta röyhkeyttä ja pilkkaa (Ps. 103:11,12; Jes. 40:15). Kuule mitä hän sanoo: "Minä olen saanut lunastusmaksun" (Job 33:24). "Häneen olen minä mielistynyt" (Matt. 3:17). Jumala ei tahdo muuta. Mikään muu ei hyödytä sinua tai tyydytä omaatuntoasi kuin Kristus, jonka työ on tyydyttänyt Isän. Jumala tekee kaiken Kristuksen tähden. Sinä olet ansainnut helvetin, Jumalan vihan, hylätyksi joutumisen. Kristus on ansainnut elämän, syntien anteeksisaamisen ja otolliseksi tulemisen. Hän ei tahdo näyttää sinulle vain ensin mainittua; hän tahtoo antaa sinulle toisenkin. Anteeksiantaminen on Kristuksen kunnia ja onni. Pane merkille, kuinka Kristus ollessaan maan päällä oli enemmän publikaanien ja syntisten seurassa kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, jotka olivat hänen julkisia vastustajiaan, sillä he olivat omasta mielestään vanhurskaita. Ei hänen kirkkauden tilansa tee häntä välinpitämättömäksi tai ylenkatseelliseksi syntisiä kohtaan, kuten sinä kuvittelet. Ei! Hänellä on taivaassa yhä sama sydän. Hän on Jumala eikä muutu. Hän on se Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit (Joh. 1:29). Hän on kokenut kaikkia kiusauksiasi, masennuksiasi, surujasi, hylätyksi joutumistasi (Matt. 4:3-11; 25:38; Mark. 15:34; Luuk. 22:44). Hän on juonut maljan karvauden ja jättänyt sinulle sen makeuden; kadotustuomio on poissa. Kristus joi yhdellä kertaa kaiken Isän vihan; sinulle on jäänyt ainoastaan autuutta. Sinä sanot, ettet voi uskoa, et katua - sitä soveliaampi olet Kristukselle, jos sinulla ei ole muuta kuin syntiä ja viheliäisyyttä. Mene kaiken voimattomuutesi ja epäuskosi kanssa Kristuksen luo saadaksesi häneltä uskoa ja katumusta. Se on ihanaa. Sano Kristukselle: "Herra, en ole tuonut eteesi vanhurskautta, en avuja tullakseni otolliseksi ja vanhurskautetuksi. Olen tullut sinulta saamaan. Tarvitsen sinun vanhurskauttasi."

Me tahtoisimme, että meillä olisi jotakin tuotavana Kristukselle, mutta se ei sovi. Luonnon korkeimmilla saavutuksilla ei ole penninkään arvoa taivaassa. Armo ja työt eivät sovellu yhteen (Tiit. 3:5; Room. 11:6). Tämä on ankara kohta luonnolle, joka ei voi ajatella, että on tultava kaikesta riisutuksi, niin ettei hyveistä tai vanhurskaudesta ole jäljellä riekalettakaan, mihin voisi turvata. Oma vanhurskaus ja itsekylläisyys ovat luonnon lemmikkejä, joita se varjelee kuin omaa henkeään. Siitä syystä Kristus ei miellytä luonnollista ihmistä. Luonto ei voi ikävöidä häntä. Hän on aivan vastakkainen kaikelle sille jalolle, mitä ihminen luonnostaan harrastaa. Jos luonto saisi tehdä evankeliumin, se tekisi siitä Kristuksen evankeliumin vastakohdan. Se olisi vanhurskaita, viattomia, pyhiä ja muita senkaltaisia varten. Kristus on tehnyt evankeliumin sinua varten, se on: puutteenalaisia syntisiä, jumalattomia, väärintekijöitä, kirottuja varten. Luonto ei voi sietää ajatusta, että evankeliumi on vain syntisiä varten; se antautuu mieluummin epätoivoon kuin menee tällaisin ehdoin Kristuksen tykö. Kun syyllisyyden tunto ja Jumalan viha sitä siihen ahdistavat, niin luonto pyrkii vanhoihin oman vanhurskauden ja omahyväisyyden piilopaikkoihin. Äärettömän voiman täytyy kukistaa nuo varustukset. Vain itsensä vanhurskauttaja on suljettu evankeliumin ulkopuolelle. Kristus katselee mieluummin kauhistavintakin syntistä kuin häntä, sillä sellaisessa tilassa olevalle Kristus ei voi tulla vanhurskaudeksi, koska hän ei ole syntinen.

On helppo sanoa toisen mieliksi: "Minä olen syntinen." Mutta on vaikeinta maailmassa rukoilla publikaanin tavoin totuudessa: "Jumala, armahda minua syntistä." On helppo sanoa: "Minä uskon Kristukseen." Mutta on aivan toista nähdä Kristus täynnä armoa ja totuutta, jonka täyteydestä saat ottaa vastaan armoa armon lisäksi. On helppo tunnustaa Kristusta suulla, mutta lihaa ja verta korkeampaa on tunnustaa häntä sydämellä (niin kuin Pietari, että hän on Kristus, elävän Jumalan Poika, ainoa välimies).

Moni kutsuu Kristusta Vapahtajaksi, mutta harva tuntee hänet siksi. Suurin näky maailmassa on nähdä armo ja pelastus Kristuksessa. Sitä ei kukaan voi nähdä näkemättä samalla, että kirkkaus ja pelastus on oleva hänen omansa. Näkeminen aiheuttaa omistamisen.

Minun on syytä hävetä ajatellessani, kuinka vähän olen - paljonkin kristillisyyden tunnustamisen ohella - tuntenut Kristuksen veren voimaa, vaikka se on evankeliumin pääasia. Kristukseton, muodollinen tunnustus on lähinnä helvettiä pimein näky, mitä voi olla. Sinulla voi olla monta hyvää puolta, ja kuitenkin voi puuttua yksi, mikä voi saada sinut menemään murheellisena pois Kristuksen luota. Et milloinkaan ole myynyt kaikkea mitä sinulla on, et milloinkaan ole luopunut omasta vanhurskaudestasi jne. Sinä voit innokkaasti täyttää velvollisuutesi ja kuitenkin olla jokaisessa rukouksessasi ja armonvälineiden käyttämisessäsi Kristuksen täydellinen vihollinen ja vastustaja. Pyri kaikin voimin pyhitykseen, mutta älä siitä tee Kristusta siten pelastuaksesi, muuten täytyy pyhityksesi sortua tavalla tai toisella. Kristuksen mittaamattoman sovintotyön on oltava vanhurskauttamisenasi Jumalan edessä, ei sinun oman pyhityksesi. Sen kuluttaa tuli heinänä ja olkena, kun Herra ilmestyy pelottavan pyhästä sijastaan.

Seuraava on oikea uskonharjoitus:

että perustat kaiken Jumalan Kristuksessa ilmestyneen rakkauden ja armon ikuisille vuorille;

että elät alati Kristuksen äärettömän vanhurskauden ja ansion katselemisessa (ne pyhittävät, ilman niitä sydän on lihallinen) ja että silloin näet synnin koko kauheuden ja samalla sen että kaikki on annettu anteeksi;

että tässä katselemisessa rukoilet, kuuntelet sanaa jne. ja näet saastutetun minäsi ja kaikki heikot ahkeroimisesi aina otetuiksi otollisina vastaan;

että tässä katselemisessa poljet inhottavina jalkojesi alle kaiken itsestäsi kerskaamisen, vanhurskautesi ja etuoikeutesi ja olet alituisesti vain Kristuksen vanhurskaudessa, iloiten oman vanhurskautesi raunioitumisesta, kaiken oman hyvyytesi menetyksestä, jotta Kristus välimiehenä yksinään olisi korotettuna armoistuimelleen; ja

että suret kaikkia velvollisuuksien harjoituksiasi, olivat ne miten jaloja tahansa, joita et ole tehnyt Kristuksen rakkauden katselemisessa ja tuntemisessa. Ilman Kristuksen veren puhdistamaa omaatuntoa ne kaikki ovat kuolleita tekoja (Hebr. 9:14).

PALJON YLISTETTY oppi vapaasta tahdosta on helppo kumota (niin kuin Raamatussa on tehty) sen sydämessä, joka on ollut hengellisessä kosketuksessa Jeesukseen Kristukseen, hänen ansionsa omistamisessa ja hänen vanhurskauteensa alistuneena. - Kristus on liian ylevä henkilö luonnon tuntea tai käsittää. Kristus on niin äärettömän pyhä ettei luonto tohdi koskaan häneen katsoa, niin äärettömän hyvä, ettei luonto voi koskaan uskoa häntä sellaiseksi, koska se itse on täynnä syntiä. Kristus on liian korkea ja jalo luonnon kosketeltavaksikaan. Ensin on sieluun pantava jumalallinen luonto, jotta se voisi tarttua häneen, joka on niin äärettömän paljon luonnon näkemis- ja saavutuskyvyn yläpuolella. Se Kristus, jota luonnollinen, vapaa tahto voi ymmärtää, on vain ihmisen tekemä luonnollinen Kristus, ei Isän Kristus, ei Jeesus, elävän Jumalan Poika, jonka luo ei kukaan voi tulla, ellei Isä vedä häntä (Joh. 6:44, 45).

Tutki joka päivä Raamattua kultakaivoksena, johon Kristuksen sydän on kätkettynä. Varo luonteesi syntejä, näe ne kaikessa inhottavuudessaan, niin ne eivät pääse puhkeamaan teoiksi. Säilytä aina nöyrä, tyhjä, murtumaton sydämen tila, joka on arka jokaiselle hengelliselle hairahdukselle, herkkä huomaamaan Hengen sisällisiä vaikutuksia, valmis ottamaan vastaan uusia korkeita armon osoituksia. Älä jätä mitään syytettä omaantuntoon, vaan käytä heti puhdistukseksi Jeesuksen verta. Jumala soimaa syntiäsi ja syyllisyyttäsi, jotta hän saisi sinut katsomaan vaskikäärmeeseen, Kristukseen.

Älä mittaa Kristuksen rakkautta ulkonaisten kokemustesi, vaan lupausten mukaan. Ylistä Jumalaa siitä, että hän järisyttää pois vanhat perustukset, ja kaikista tavoista, joilla hän pitää sielua hereillä ja etsimässä Kristusta. Sairaudet ja kiusaukset ovat parempia kuin suruttomuus ja kevytmielisyys.

Huikenteleva henki muuttuu helposti epäpyhäksi hengeksi, joka osaa samalla kertaa tehdä syntiä ja rukoilla. Pintapuolisuus on jumalisuuden surma. Ellei sitä karkoteta pois sydämestä alituisesti ja vakavasti taistellen ja kaikissa tehtävissä Kristukseen katsoen, tulee se armonvälineiden osallisuudessa vain väkevämmäksi ja kuolettavammaksi.

Älä mittaa armon kokemuksiasi muiden saavutuksilla, vaan Raamatun ohjeilla. Ole harras ja tarkka velvollisuuksissasi, ja pidä tehtäväsi täyttämistä sydämen asiana; mutta pelkää lohdutuksen ottamista niistä yhtä paljon kuin lohdutuksen löytämistä synneistä. Kaikki lohdutus, joka ei johdu Kristuksesta, tuo kuolemaa. Vietä paljon aikaa rukouksessa; muuten et voi koskaan säilyttää suurta yhteyttä Jumalan kanssa. Millainen olet rukouskammiossa, sellainen olet kaikessa muussakin armonvälineiden viljelemisessä.

Älä arvostele tehtäviäsi korkein sanoin, vaan nöyrin mielin ja aina katsomalla Kristukseen. Vapise, jos sinulle on annettu suuria tehtäviä ja lahjoja. Eräs suuri pyhä mies on sanonut pelkäävänsä enemmän hyviä tekojaan kuin syntejään; edelliset tekivät hänet ylpeäksi, jälkimmäiset tekivät hänet aina nöyräksi. Säilytä aarteinasi Kristuksen rakkauden ilmenemiset. Ne tekevät sydämen matalaksi Kristukselle, liian korkeaksi synnille. Älä pidä halpana pienintä, arkipäiväisintä armon todistusta. Jumala voi panna sinut tarvitsemaan sitäkin, mitä pidät vähäpätöisimpänä. Sellainenkin kuin 1. Joh. 3:14 mainittu voi tulla sinulle tuhansien maailmojen arvoiseksi.

Ole uskollinen totuudelle, mutta älä ole meluisa ja ivallinen. Nosta niitä, jotka ovat langenneet; auta niitä uudelleen ylös kaikella Kristuksen armahtavaisuudella. Pane murtuneet, nyrjähtäneet luut paikoilleen evankeliumin armolla. Sinä jalo uskon tunnustaja, älä ylenkatso heikkoja pyhiä. Voi käydä niin, että tulet halajamaan halvimman sellaisen asemaan pääsemistä. Ole toiveikas toisten heikkouksiin nähden. Käy usein sairaiden ja yksinäisten luona; he ovat erinomaisia kokemuksen koulussa oppineita.

Pysy kutsumuksessasi. Täytä velvollisuutesi kaikissa olosuhteissa niin kuin Herralle. Tyydy vähään maailmassa: vähä riittää. Pidä pientä maan päällä paljona, koska olet arvoton pienimpään. Ajattele suurta taivaasta, ei pientä, koska Kristus on niin rikas ja antelias. Pidä jokaista parempana kuin itseäsi, ja harjoita itsesi alentamista pitäen itseäsi kaikkia muita halvempana.

Katso maailman turhuutta ja kuinka kaikki, mitä siinä on, katoaa. Älä rakasta muuta kuin Kristusta. Murehdi sitä, että Kristus näkyy niin vähän maailmassa, että niin harvat häntä tarvitsevat; joutavuudet miellyttävät heitä enemmän. Suruttomalle sielulle Kristus on vain taru, Raamattu vain juttukirja. Murehdi ajatellessasi, kuinka monet ovat kastetut ja seurakunnan ulkonaisessa yhteydessä, mutta eivät armon alla. Heillä on paljon huolta velvollisuuksista ja kuuliaisuudesta, vähän huolta Kristuksesta, vähän kokemusta armosta.

Valmistaudu kantamaan ristiä. Lausu se tervetulleeksi. Kanna sitä riemuiten kuten Kristuksen ristiä, olipa se pilkkaa, ivaa, naurua, ylenkatsetta, vankeutta. Mutta huolehdi, että se on Kristuksen risti eikä oma tekemäsi.

Synti estää kerskaamasta Kristuksen rististä. Pienet totuuden laiminlyömiset vastoin parempaa tietoa voivat synnyttää omassatunnossa helvetin yhtä hyvin kuin suurimmat tahalliset synnit. Jos sinut on temmattu kadotuksen kuilusta Kristuksen syliin ja tehty soveliaaksi Jumalan perheväen ruhtinaalliseen joukkoon, kuinka tulisikaan sinun elää laupeuden esimerkkinä? Lunastettu, uudistettu sielu, kuinka äärettömän paljon oletkaan velkaa Kristukselle! Millä erityisellä tavalla sinun onkaan vaellettava ja suoritettava velvollisuutesi! Ja sunnuntait, mitä ylistyspäiviä, mitä hallelujan laulamista tulisikaan niiden olla sinulle! Seurakunnan yhteys - mikä taivas saada olla Kristuksen kanssa sekä enkelien ja pyhien yhteydessä! Mikä sielun upottautuminen iankaikkiseen rakkauteen, haudatuksi tuleminen Kristuksen kanssa ja kuoleminen kaikelle, mikä ei ole hänestä. Hämmästy ja ihmettele joka kerta ajatellessasi Kristusta. Ja nähdessäsi syntiä katso Kristuksen armoon, joka on antanut sen anteeksi. Ja käydessäsi ylpeäksi katso Kristuksen armoon; se on nöyryyttävä ja painava sinut tomuun.

Muista sitä Kristuksen rakkauden aikaa, jolloin olit alasti (Hes. 16:8, 9) - ja silloin hän valitsi sinut. Voitko enää milloinkaan ajatella ylpeästi? Muista, kenen käsivarret kannattivat sinua hukkumasta ja pelastivat sinut tuonelan syvyydestä (Ps. 86:13), ja laula alati enkelten ja ihmisten kuullen: "Kiittäkää häntä: kiittäkää armoteoista iankaikkisesti" (Ps. 148; 89:2). Vaella joka päivä katumuksessa ja rukouksessa, armo silmiesi edessä, sellaisena jolla on armon voitelu osanaan. Muista syntejäsi ja Kristuksen anteeksiantamusta; mitä itse olet ansainnut ja mitä Kristus; omaa heikkouttasi ja Kristuksen voimaa; ylpeyttäsi ja Kristuksen nöyryyttä; monia puutteitasi ja Kristuksen uudistavaa armoa; syntivelkaasi ja Kristuksen veren uutta vihmontaa; kompastumisiasi ja kuinka Kristus on sinua nostanut; tarpeitasi ja Kristuksen täyteyttä; kiusauksiasi ja Kristuksen hellyyttä; viheliäisyyttäsi ja Kristuksen vanhurskautta.

Autuas on se sielu, jonka pukuna Kristus ei havaitse omaa, laista saatavaa vanhurskautta (Fil. 3:9), vaan jonka vaatteet ovat pestyt ja Karitsan veressä valkaistut (Ilm. 7:14). Voi viheliäistä suulla tunnustajaa, jolla ei ole evankeliumia sydämessä. Älä tyydy kirkkokinkereihin; voit tulla niissä hyväksytyksi ja Kristuksen kinkeripäivänä tulla hylätyksi. Sinä olet voinut tulla kasteelle, vaikka et koskaan ole tullut Jeesuksen ja vihmontaveren tykö (Hebr. 12:24). Kaikki vaikutukset ja saavutukset ilman Kristuksen verta, armoa ja vanhurskautta, joissa on evankeliumin pääsisällys, jäävät evankeliumin ulkopuolelle ja jättävät sielun epäilysten ja epätietoisuuden tilaan. Ja epäilys, ellei sitä ajoissa hoideta, vaihtuu hengen huikentelevaisuudeksi, mikä on vaarallisimpia sieluntiloja.

ÄLÄ PIDÄ vähäarvoisina armonvälineitä. Harjoita paljon mietiskelyä ja rukousta. Käytä ahkerasti kaikkia mahdollisuuksia sanan kuulemiseen. Me tarvitsemme oppia, nuhdetta, kehotusta, lohdutusta, kuten hennot yrtit ja ruohikko sadetta ja kastetta, tihkusadetta ja rankkasadetta (5. Moos. 32:2). Kaikki, mitä teet, tee sydämen työnä Kristukselle, ikään kuin välittömässä tekemisessä Kristuksen Jeesuksen kanssa, ikään kuin hän katsoisi sinuun ja sinä häneen, ja ammenna kaikki voimasi häneltä.

Ota vaari niistä pyhistä vaikutuksista velvollisuuksien täyttämiseen, joita sielussa havaitset. Pidä kalliina vähintäkin hyvää ajatusta, mikä sinulla on Kristuksesta, pienintäkin hyvää sanaa, jonka saat hänestä puhua vilpittömästä sydämestä. Mikä runsas armo! Ylistä siitä Jumalaa! Tarkkaa, etsiikö sinua joka päivä koitto ylhäältä synnin surun aamukasteellaan. Nouseeko sinulle alati tuo kirkas kointähti tuoreine armon ja rauhan vaikutuksineen (Ilm. 22:16), ja tervehtiikö Kristus suloisesti sinua kaikissa tehtävissä? Se velvollisuus, joka ei tee sinua hengellisemmäksi, on tekevä sinut lihallisemmaksi; mikä ei elävöitä ja nöyryytä, se kuolettaa ja paaduttaa.

Taisihan Juudaskin saada kastetun palan, kasteen, ehtoollisen, opetuslapsiyhteyden ulkonaiset edut, mutta Johannes lepäsi Kristuksen syliä vasten (Joh. 13:23). Se on evankeliumin armonjärjestysasento, missä meidän tulisi rukoilla, kuulla sanaa ja suorittaa kaikki tehtävämme. Vain tässä helmassa lepääminen sulattaa sydämen kovuuden ja saa sinut murehtimaan syntiäsi. Se parantaa hengen huikentelevaisuuden ja jokapäiväisyyden, joka on kristillisyyden pahin myrkky. Se nöyryyttää perinpohjaisesti, liittää sydämen Kristukseen ja tekee synnin sielulle kauhistavaksi, jopa muuttaa rumimmankin helvetin kekäleen Kristuksen kirkkaan kuvan kaltaisuuteen. Älä milloinkaan katso olevasi sellainen, miksi sinun pitää tulla, johonkin määrään päässyt kristitty, ennen kuin olet tullut tähän kohtaan, että aina näet ja tunnet lepääväsi Kristuksen helmassa, hänen, joka on Isän helmassa (Joh. 1:18). Tule ja pyydä Isältä, että saisit katsella Kristusta, ja silloin varmasti menestyt. Et voi tuoda hänelle pyyntöä, joka olisi tätä otollisempi. Hän antoi hänet omasta helmastaan juuri tätä varten, jotta hän olisi syntisten silmien edessä Isänsä rakkauden ikuisena todistuksena.

Luonnolliseen aurinkoon katsominen heikentää silmiä. Mutta mitä enemmän katsot Kristukseen, vanhurskauden aurinkoon, sitä vahvemmiksi ja kirkkaammiksi uskosi silmät tulevat. Katso vain Kristukseen, silloin rakastat häntä ja saat elää hänestä. Ajattele häntä lakkaamatta. Olkoon katseesi aina kiinnitetty Kristuksen vereen, muuten jokainen kiusauksen tuulahdus horjuttaa sinua.

Jos tahdot nähdä synnin syntisyyttä, inhota ja murehtia sitä, niin älä seiso tirkistelemässä syntiin, vaan katso ensin Kristukseen hänen kärsimyksessään ja sovitustyössään. Jos halajat nähdä omaa tilaasi, edistymistäsi pyhityksessä, älä pysähdy katsomaan niihin, vaan katso ensi sijassa Kristuksen vanhurskautta (kun näet Pojan, näet kaiken muun); vasta toiseksi katso kokemaasi armoon.

Mihin uskonharjoituksessa ensiksi katsot, siitä sinä odotat varmuutta ja sen teet toivosi perustukseksi. Mene Kristuksen tykö sen tähden, että näet syntiä ja viheliäisyyttä, äläkä sen tähden, että näet itsessäsi armon kokemuksia ja pyhyyttä. Älä ensinkään välitä kokemuksitasi ja pyhityksestäsi (ne vain peittävät Kristusta), ennen kuin olet nähnyt Kristuksen. Joka katsoo Kristusta armon kokemuksissaan, on kuin mies, joka näkee auringon veden kalvossa häilyvänä ja liikkuvana sen mukaan kuin vesi liikkuu. Katso Kristukseen vain sellaisena, kuin hän Isän rakkauden ja armon taivaalla paistaa. Silloin näet hänet hänen omassa sanomattomassa kirkkaudessaan. Ylpeys ja epäusko panisivat sinut ensin katsomaan jotakin itsessäsi; mutta usko välittää ainoastaan Kristuksesta, jolla on niin sanomaton kirkkaus, että se nielee sekä sinun pyhityksesi että sinun syntisi. Sillä Jumala on tehnyt hänet meille molemmiksi ja meidän on pidettävä hänet molempina (1. Kor. 1:30; 2. Kor. 5:21). Se, joka panee oman pyhityksensä katseltavakseen, lohdutuksekseen, pystyttää suuren epäjumalan, mikä lisää hänen epäilyksiään ja pelkoaan. Jos vain käännät katseesi Kristuksesta, niin heti sinä, Pietarin tavoin, vaivut epäilyksiin.

Ei kristitty jää milloinkaan ilman lohdutusta, ellei riko evankeliumin järjestystä ja tapaa katsomalla omaansa ja luopumalla katsomasta Kristuksen täydelliseen vanhurskauteen, toisin sanoen pitämällä parempana elää kynttilän kuin auringon valossa. Hunaja, jota imet omasta vanhurskaudestasi, muuttuu karvaaksi sapeksi, ja valo, jonka siitä saat vaelluksellesi, muuttuu sielulle mustaksi yöksi. Saatana kiusaa sinua panemalla sinut kaivelemaan omia armon kokemuksiasi saadaksesi niistä lohdutusta. Silloin tulee Isä ja osoittaa sinut Kristuksen armon luo, joka on runsas ja jalo sekä hänelle otollinen, ja käskee sinun tutkia Kristuksen vanhurskautta (ja hänen käskynsä tekee sinut samalla siihen kykeneväksi). Tämä on autuas liikutus, suloinen kuiskaus, joka torjuu epäuskosi. Seuraa sen pienintäkin viittausta, yhdy siihen ahkeralla rukouksella, pidä sitä arvossa verrattomana jalokivenä; se on esikoislahja siitä suuremmasta, mikä on tuleva.

LOPUKSI: KUN TAHTOISIT rukoilla etkä osaa ja siitä syystä olet masentunut, katso kuinka Jeesus rukoilee puolestasi käyttäen vaikutusvaltaansa Isän luona sinun hyväksesi (Joh. 14:16; ja 17. luku). Jos olet sielussasi levoton, katso, Kristus on sinun rauhasi (Ef. 2:14). Hän jättää taivaaseen mennessään sinulle rauhan. Yhä uudelleen hän kehottaa sinua olemaan murehtimatta vähimmässäkään määrin (synnillisesti murehtimatta), niin että se estäisi lohdutustasi ja uskoasi (Joh. 14:1, 27). Hän on nyt valtaistuimellaan, riisuttunaan ristillä (alentamisensa alimmassa tilassa) aseet kaikilta, jotka voisivat sinua vahingoittaa ja ahdistaa (Kol. 2:15). Hän on kantanut kaikki syntisi, surusi, huolesi, kiusauksesi ja mennyt valmistamaan sinulle asuntoa.

Sinä, joka olet nähnyt, että Kristus on kaikki kaikessa ja ettet itse ole yhtään mitään, ja joka olet kuollut kaikelle muulle vanhurskaudelle, sinä olet kristitty, suuresti rakastettu. Olet löytänyt armon Jumalan edessä, olet suosittu taivaassa. Kaikesta Kristuksen rakkaudesta itseäsi kohtaan osoita hänelle tämä ainoa suosio, että rakastat hänen köyhiä pyhiänsä ja seurakuntiansa (halvimpia, heikoimpia, siitäkin huolimatta, että he käsityksissään voivat olla erilaisia). Ne ovat kaiverretut hänen sydämeensä niin kuin Israelin lasten nimet Aaronin rintakilpeen (2. Moos. 23:21). Anna heidän olla sinunkin sydämeesi kaiverrettuina.

Toivottakaa Jerusalemille rauhaa; menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.

Takakannen teksti

Sivun alkuun