Kalliit hunajan pisarat

Abraham Frosteruksen
selitykset

Sisältö

Kirjasillan tekijöiden huomautukset

I

Kirjantekijä, joka tässä kirjassansa kaikkialla puhuu Raamatun puheenparsilla, ei tässä muuta tarkoita, kuin sitä aikaa, jossa nyt elämme, ja joka lähenemistään lähenee maailman loppua; wiimeiseksi ajaksi kutsutaan Pyhässä Raamatussa Uuden Testamentin aikaa, joka on maailman lopun läheisin aika.

II

Tällä kirjantekijä ei tarkoita muuta kuin sydämellistä haluansa uhrata kaiken saamansa armonwalon Wapahtajansa hywäksi, palwellen Häntä rakkaudessa ja opettaen niitä sieluja, joista hän tässä puhuu.

III

Nämät sanat eiwät ole epäilyksen, waan toiwomuksen sanoja, niinkuin näkyy kirjantekijän alkulauseen lopusta.

1

Kun kirjantekijä sekä tässä että monessa muussa paikassa puhuu Kristuksen werestä meidän kristillisyytemme juurena ja perustuksena, ymmärtää hän sillä koko Kristuksen sowinnon ja ansion. Wertaa § 50.

2

Tekijä tarkoittaa tässä sitä wiettelystä, josta puhutaan Luuk. 22: 31; Kor. 11: 3^A.

3

Nimittäin Kristuksen weren sowittamaa ja elämää antawaa woimaa, että nimittäin elämäni waelluksesta woisiwat nähdä minut Hänen Pyhän Henkensä kautta muuttuneeksi, uudesta syntyneeksi, wanhurskautetuksi ja pyhitetyksi. Ei ole tätä niin ymmärrettäwä, että sielua jollakin luonnollisella tawalla priiskottaisi Kristuksen weri; sillä sitte kun Hän kerran ristin päällä on sen wuodattanut, meitä terweeksi tehdäksensä, jakaa Hän nyt werensä warsinaisen waikuttawan woiman kaikille niille, jotka uskossa isooawat ja janooawat.

4

Nimittäin niin, ettet enää woimakkaasti Jesuksen kowan sielun tuskan ja werisen kuoleman liikuttamana, tahdo pitää yhtään ainoata salaista syntiä estämässä Jesuksen weren perin juurin, se on täydellisesti, parantamasta haawoitettua omaatuntoasi.

5

Ei ole tätä niin ymmärtäminen, että meillä olisi walta jättää waariinotettawia welwollisuuksiamme tekemättä; waan kaiken sen, minkä meidän tulee tehdä, on meidän tekeminen wilpittömästä sydämestä ja kernaasta sielusta, jonka Jumalan Henki waikuttaa, ja tekee meidät halukkaiksi Jesuksen rakkaudessa täydellä mielihywällä kaikkea tekemään, eikä lohdutustamme ja rauhaamme perustamaan sellaisiin töihin, jotka eiwät koetuksissa kestä.

6

Tämän todistawat seuraawat Raamatun lauseet, kun niitä toista toiseensa oikein werrataan: 4 Moos. 21: 8, 9; Joh. 3: 14, 15; Room. 6: 8, 11; Hebr. 12: 2; tästä enemmän tämän kirjan toisissa paikoissa.

7

Tässä on muistettawa, että kirjan tekijä niin usein kuin hän tässä kirjassansa käyttää Luonto-sanaa, sillä tarkoittaa turmeltunutta luonnollista ihmistä kaikkine sielun ja ruumiin woiminensa, lahjoinensa, mahtinensa ja arwoinensa.

8

Saatana ei koeta koskaan järkähyttää sieluja heidän luonnollisesta ja wäärästä omasta wanhurskaudestansa, waan pikemmin nukuttaa heitä siihen; mutta kun omatunto lain woimallisen sanan kautta herää ja sielu siten huomaa wäärän wanhurskautensa, silloin on saatana walmis sekä syyttämään sielua, että myös syöksemään hänet epäilykseen (Sak. 5: 1, 2, 3^B).

9

Kirjantekijä ei suinkaan tässä tarkoita ruumillisten silmäin eli turmeltuneen mielikuwituksen, waan uskon silmäin toimeen saamaa näkemistä, joka tekee Herran Jeesuksen sanassansa niin wakuuttawasti ja woimakkaasti sielulle kuwatuksi, kuin olisi Hän kaiken rakkautensa ja armonsa Majesteetissa todenperäisesti Hänen silmäinsä edessä läsnä (Joh. 6: 40; Gal. 3: 1).

10

Tällä kirjantekijä ei neuwo ketään ylenkatseella silmäilemään Jumalan Pyhistä ja Enkeleistä löytywää hywää, waan hän tahtoo ainoastaan muistuttaa lukijaa, ettei Pyhäin ja Enkelein wanhurskaus ensinkään kelpaa perustukseksi, jollei hän pystyisi Jumalan armoon ja rakkauteen perustuwaa luottamustansa rakentamaan.

11

Kristuksessa, Kristuksen kanssa, Kristuksesta ja Kristuksen kautta on sellaisella armoitetulla sielulla päinwastoin halu kaikkiin hywiin töihin, eikä hän tahdo pienintäkään laiminlyödä, eikä suinkaan ota mitään tehdäksensä siinä ilkeässä mielessä, että hän itse woisi jotakin hywää ja kiitettäwää saada toimeen, päin wastoin häwettäwät häntä armollisen Jumalan ja Wapahtajansa edessä sellaiset myrkylliset ajatukset.

12

Katso alempana §§ 24 ja 33, jotka lähemmin selittäwät kirjantekijän tarkoituksen tässä asiassa.

13

Nimittäin sinun Wapahtajasi. Jos Hänen siwullensa panet wähintäkään omastasi, silloin tahdot olla oma Wapahtajasi, oma opettajasi, oma Ylimmäinen Pappisi ja Kuninkaasi.

14

Antikristus merkitsee Kristuksen wastustajaa eli wäärää opettajaa, joka hylkää Kristuksen ja Hänen ansionsa.

15

Baabeli merkitsee sekoitusta eli häwitystä.

16

Tähän soweltuwat nämä sanat, jotka tohtori Martti Luther pöytäpuheittensa 3:ssa luwussa puhuu luomisesta ja armosta: "Ah! luontokappale on kaunis olento, armo kaunis asia; kun meidän pitää luomisen ja armon uskoa, silloin soperramme ja sanomme: "minä utkon", kun pitäisi sanoa: "minä uskon", samalla tapaa kuin lapsukainen sanoo "eipä" kun hänen pitäisi sanoa "leipä". Sanat koettawat tosin wakuuttaa, waan sydän sanoo "eipä". Mutta sen kautta me autuaaksi tulemme, että halajamme uskoa. Ah! meidän Herramme Jumala tietää hywin, että olemme waiwaiset lapsukaiset, kunhan waan tahtoisimme sen tunnustaa."

17

Wakuutus siitä, että synti on niin kauhea ja kadottawainen, kuin Jumalan laki meille sanoo sen olewan, nimittäin epäjumalain palwelusta, Jumalasta, siitä korkeimmasta Hywästä luopumusta, kapina Häntä wastaan (Jes. 59: 2; Room. 8: 7; Ef. 4: 17, 18); sielun murha (1 Moos. 2: 17; Joh. 8: 44; Room. 8: 6; 1 Joh. 3: 8, 15 j. n. e.)

18

Ei meidän pelastuksemme synnin hirmuisesta welasta, sen julmasta wallasta ja loppumattomasta rangaistuksesta löytänyt Jumalan wiisaudessa ja päätöksessä mitään muuta wälikappaletta, kuin että Kristus Jumalan Poika oli puuhun ripustettawa ja että Hänen oli werinen kuolema kuoleminen, sekä meidän edestämme kirouksena oleminen (Hebr. 9: 22; Gal. 3: 13; Room. 5: 17, 21; Luuk. 6: 6, 7, 8, 11).

19

Jumalan Hengen waikutuksesta totisesti syntiä katuwan sydämen eläwä wakuutus näistä asioista on usko. Sitä owat meidän puhdasoppiset opettajammekin jalosti teroittaneet ja siitä owat muutamat, niinkuin Luther, Chemnits, Scriver y. m., puhuneet yhtä merkillisillä sanoilla kuin kirjantekijäkin tästä puhuu.

20

Jesuksen Kristuksen pettämättömän sille osoittaman hywänsuomisen rohkaisemana (Joh. 6: 37; 2 Kor. 8: 9; 2 Piet. 3:15; Hebr. 7:25).

21

Näiden Raamatun sanain: "Kristuksen on Jumala meille tehnyt wiisaudeksi, wanhurskaudeksi, pyhyydeksi ja lunastukseksi"^C, tarkoituksena on, että Kristus yksinänsä on Jumalan päätöksestä määrätty siksi, joka on ja jonka tulee olla minun ainoana wiisautenani, siksi, joka yksinänsä tekee minut wanhurskaaksi, wiattomaksi, kirkkaaksi ja puhtaaksi Jumalan pyhimpäin ja Hänen kirkkautensa walta-istuimen edessä; Hänen elonantawa werensä yksinänsä tekee minut pyhäksi, wahwistaa minua wanhaa Aatamia kuolettamaan, sekä ilolla elämän tietä kulkemaan; ja Hänen werensä on minun ainoa pelastukseni.

22

Kun mielessämme haudomme liehakoitsewia ajatuksia itsestämme, omasta tiedostamme ja oiwallisuudestamme, sekä hengellisissä että maallisissa asioissa.

23

Tämä woitaisiin monista Raamatun sanoista todistaa, waan minä noudatan ainoastaan suuren apostoli Paawalin omaa todistusta tässä asiassa (2 Kor. 7) ja muistutan sitä paitse lukijalle Jobin esimerkkiä. Katso muistutustani n:o 8.

24

Kirjantekijä tarkoittaa sanoilla: "wähä eli ei wähääkään Kristuksesta", että wähä Kristuksen armosta ja wanhurskaudesta eli ettei wähääkään niistä senkaltaisessa sielussa löydy. Jos ystäwäni luet, tarkoin miettien, mitä Jes. 28: 3, 17; 50: 10, 11; 1 Kor. 3: 15 seisoo, et sinä silloin taida niin suuresti kärsimistäsi moninaisista kiusauksista kerskata.

25

Kirjantekijä ei suinkaan tässä hylkää niitä kyyneleitä, joita katuwainen sielu wuodattaa synteinsä tähden, sillä niitä niin hywin, kuin eläwää ja katuwaista synnintuntoa, pitää kirjantekijä myös armonlahjana; mutta hän waroittaa tässä pitämästä niitä kiusausten ja omantunnon kanteiden lääkityksinä ja paranteina.

26

Tässä mainittu Dan. 9: 26, kun alkukieltä oikein katsotaan, ei todista sitä, mitä kirjantekijä ajattelee; kuitenkin on asia itsessänsä oikea ja woidaan monista Raamatun sanoista todistaa (Gal. 5: 4; 1 Kor. 3: 12; Fil. 3: 7, 8 sekä muista), jotka pelkkänä syntinä ja häpeänä tuomitsewat kaikki meidän hywät aikomuksemme, tietomme, työmme ja tekomme, kun me siinä mielessä olemme niitä tehneet, että niiden kautta woisimme olla Jumalan armoissa (Room. 3: 19; 11: 32; Gal. 3: 22). "Kiitetty olkoon Herra Jesus ja Hänelle ainoalle olkoon kunnia! Häpeä peittäköön syystä meidät!" näin kirjoittaa rakas Luther eräässä paikassa Jo. Sylw. Äranukselle kirjoittamassansa kirjeessä, sekä toisessakin Georg Spenleinille kirjoittamassansa kirjeessä, jonka kirjeen minä tässä senkintähden tahdon sanasta sanaan julkaista, että se osoittaa tämän kalliin Jumalan miehen koko sydämen, uskon ja kristillisyyden jo ennen Uskonpuhdistusta, olletikin kun tämä kirje kokonaisuudessansa aiwan harwoin Lutherin elämäkertaa kertowissa kirjoituksissa löytyy. Kirje kuuluu suomennettuna näin:

Jesuksessa Kristuksessa rakastettu weljeni Georg Spenlein, Augustiinimunkki Memmingin luostarissa! Armon ja rauhan suokoon sinulle Isä Jumala ja Herra Jesus Kristus!

Minä halajan tietää, mitä sinun sielusi nyt ajattelee, eikö se wihdoin omaan wanhurskauteensa kyllästy ja opi Kristuksen wanhurskauteen nojaamaan ja luottamaan. Meidän aikanammehan tulewat monet kiusatuiksi, pitämään suuria ajatuksia itsestänsä, ne warsinkin, jotka kaikin woimin pyytäwät olla laupeita ja hurskaita; ne, jotka, armosta meille runsaasti Kristuksesta lahjoitettua Jumalan wanhurskautta ymmärtämättä, koettawat itse tykönänsä niin kauwan aikaan saada sitä, mikä hywää on, kunnes omien awujen ja ansioiden kaunistamina luulewat taitawansa Jumalan edessä seisoa, joka kuitenkin on perin mahdotonta. Silloin kun sinä oleskelit meidän tykönämme, oli sinullakin sellaisia ajatuksia; olinhan itsekin saman harhaluulon sitomana, waan nyt sodin minä tätäkin erhetystä wastaan; en kuitenkaan ole tähän asti sitä woittanut. Opi sentähden, rakas weljeni, tuntemaan Kristusta ristiinnaulittuna; opi kunnioitttamaan Häntä ja toiwottomuudessa ja epäilyksessäsi itsestäsi näin sanomaan Hänelle: "Sinä, Herra Jesus, olet minun wanhurskauteni, mutta minä olen sinun syntisi; Sinä olet tehnyt omaksesi mitä minun on, ja antanut minulle mitä Sinun on; Sinä, minun Wapahtajani, olet ruwennut siksi, mitä Sinä et ollut, ja antanut minun tulla siksi, mikä minä en ollut". Kawahda pyrkimästä niin suurta puhtautta saamaan, että herkeäisit itseäsi syntisenä pitämästä ja syntisenä olemasta. Sillä Kristus asuu ainoastaan syntisten tykönä. Hän on taiwaasta astunut alas, asuaksensa syntisissä. Tutkistele tarkasti Hänen rakkauttansa, sinä olet siten hawaitsewa Hänestä suloisimman lohdutuksen wuotawan. Sillä jos meidän pitäisi työmme ja kärsimistemme kautta päästä lepoon, minkätähden olisi Hän silloin kuollut? Sentähden pitää sinun, epäillen itsestäsi ja omista töistäsi, löytää rauhan yksinään Hänessä. Siinä siwussa pitää sinun myöskin oppia Hänestä; niinkuin hän on korjannut sinut, niin on Hän myös tehnyt sinun syntisi omaksensa, jos sinä, niinkuin sinun pitää, tämän wahwasti uskot; sillä kirottu se, joka ei sitä usko! Korjaa sinä myös samoin ja kanna kärsiwällisyydellä niitä weljiä, jotka owat kelwottomia ja wielä eksywäisiä, ja tee heidän syntinsä omiksesi; ja jos sinulla on jotakin hywää, niin anna heidän nauttia hyötyä siitä, niinkuin Apostoli opettaa: "Korjatkaa toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut" (Room. 15: 7), ja taas: "Kullakin olkoon se ajatus kuin Kristuksella Jesuksella oli, joka, waikka Hän on Jumalan muodossa, ei lukenut saaliiksi Jumalan kaltainen olla, waan alensi itsensä, otti orjan muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten wertaiseksi" (Fil. 2: 5 ja seur.) Tee sinäkin samoin. Jos sinä luulet olewasi heitä parempi, niin älä lue sitä saaliiksesi, ikäänkuin olisi se sinun omasi, waan alenna itsesi, unhota millainen sinä olet ja ole niinkuin yksi heistä, että kantaisit heidän heikkouttansa. Sillä onneton sen wanhurskaus, joka ei tahdo auttaa niitä, jotka hän rinnallansa huomaa olewan huonommassa tilassa kuin hän itse on, waan ajattelee sen sijaan paeta erämaahan ja oleskella siellä, waikka hänen läsnäolewana olisi pitänyt palwella muita kärsiwällisyydellänsä, esirukouksillansa ja esikuwallansa. Tämä on sen leiwiskän kätkemistä, jonka Herra kullekin on suonut, tämä on olla kanssapalwelijoillensa antamatta sitä, mikä heidän omansa on. Tiedä sentähden, jos sinä olet Kristuksen ruusu ja lemmenkukka, että sinä woimassa pysytetään orjantappurain seassa. Waro, ettet itse kärsimättömyyden, rohkean tuomitsemisen eli salaisen ylpeyden kautta tule orjantappurain pistimeksi. Kristuksen waltakunta on (Ps. 110: 2) Hänen waltakuntansa wihollisten keskellä. Sano siis minulle, mistä luulet senkaltaisen wihollisten eli ystäwäin asuinpaikan olewan. Jos sinulta jotakin puuttuu, niin heitä itsesi maahan Herran Jesuksen eteen ja etsi puutettasi rukouksessa; Hän on itse opettawa sinulle kaikki. Katsele ainoastaan mitä Hän sinun ja kaikkien muiden ihmisten edestä on tehnyt, että sinä myös oppisit mitä sinun tulee muille tehdä. Jos hän olisi tahtonut elää ainoastaan hurskasten seassa ja kuolla ainoastaan ystäwäinsä edestä, kenen edestä, rakas weljeni, olisi Hänen silloin pitänyt kuolla ja kenen joukossa elää? Tee sinäkin, weljeni, niin ja rukoile minun edestäni, Herra on silloin olewa sinun kanssasi. Jää hywästi Herrassa! Kirjoitettu Wittenbergissä 5 sunnuntaina Pääsiäisen jälkeen wuonna 1516.

Weljesi
Martti Luther,
Augustiini-munkki.

27

Tässä ei suinkaan opeteta, ettei armoitetussa kristityssä pitäisi löytyä wakaista synnin katumusta ja kauhistusta, aina hillitsemässä häntä tekemästä kaikkea, mitä hän tahtoo, sillä se sotii sitä wakuutusta wastaan, joka Uskolla on synnin kauhistuksesta, josta kirjantekijä ylempänä 14 ja wielä enemmin seuraawista §§:ssä sangen merkillisesti puhuu. Tekijän tarkoituksena on, että se, joka on ollut oikeassa hädässä ja tuntenut synnin kuolemanpistimenä, mutta sitä wastoin on tässä hätääntyneessä tilassansa sillä tawalla ja muodolla, kuin ylempänä 13 §:ssä on sanottu, saanut oikein tuntea Jesusta ainoaksi Auttajaksensa, Wapahtajaksensa ja Autuaaksitekijäksensä niin, että hän on tullut täydellisesti wakuutetuksi siitä, että Kristus on hänet sywästä helwetistä lunastanut ja werellänsä ja kuolemallansa Jumalan kanssa täydellisesti sowittanut; tekijän tarkoituksena on, ettei ihminen senkaltaisessa tilassansa tahdo tehdä pahaa, ettei hän tahdo tehdä syntiä, waan tekee kiitollisuuden lain mukaan täydellä mielihywällä ja halulla kalliin Wapahtajansa Jesuksen mielisuosioksi ja kunniaksi kaiken sen, minkä hänen pitää tehdä.

28

Seuraawista raamatunlauseista: Ps. 132: 14; Jes. 66: 1, 2; Joh. 14: 23; 17: 22, 23; 1 Kor. 3: 16: 2 Kor. 6: 16, paitsi monista muista, näkyy kyllin selwästi, että Jesus Jumalan Poika, Isän Jumalan ja Pyhän Hengen kanssa, uskowaisessa sielussa rakentaa armoistuimensa. Tämä ei taida muuta, kuin täydellisesti ijankaikkisiin aikoihin köyhää ja armoitettua sielua lohduttaa.

29

Kirjantekijällä on ollut täysi syy lainata tämän sananparren 1 Joh. 2: 1 wärssystä, jossa wanhurskas-sanalla ei ainoastaan tarkoiteta sellaista, jolla on selwä oikeus omistaa ja pitää esinettä hywin ansaittuna omaisuutenansa, waan myös sitä, joka muuten kutsutaan laupiaaksi ja armiaaksi; tämän käsitämme juuri näin olewan sekä tämän 1 Joh. 2: 1 Raamatunlauseen yhtenäisyydestä, että tämän sanan käyttämisessä Pyhän Raamatun monissa paikoissa (Ps. 112: 9; Sananl. 11: 20, 21, 30; 12: 20; Jaak. 3: 17, 18 j. n. e.) Sana wanhurskas, Korkeimmassa merkityksessään, tarkoittaa siis tässä sen hywän suosion ylenpalttisuutta ja sitä täydellistä oikeutta, jonka Jesus werellänsä ja kuolemallansa on ansainnut, tehdäksensä meitä hukkuneita ja kadotettuja syntisiä wanhurskaiksi ja Jumalan tykönä ijankaikkisesti autuaiksi; sillä muutoin on Hän kostawan wanhuskautensa mukaan polttawa tuli ja kaikki syntiset owat heinä ja olki, jotka eiwät silmänräpäystäkään taida Hänen edessänsä kestää, jos Hän tahtoisi heidän kanssansa tuomiolle käydä.

30

Ewankeliumin armo ei kuulu kellekään muulle kuin omasta wanhurskaudestaan paljastetulle, katuwalle syntiselle (Math. 5: 3-6; Ps. 10: 14, 17; Luuk. 1: 53).

31

Kirjantekijä ei suinkaan tässä kiellä sinua katselemasta omaa syntiwiheliäisyyttäsi; sitä on hän myös ylempänä 17 §:ssä mieleesi teroittanut; hän selittää tämän tarkemmin seuraawissa sanoissa.

32

Meidän kallis Lutherimme on Paawalin Roomalaisille kirjoittaman Epistolan kauniissa alkupuheessansa eläwästi kuwannut sellaisia sieluja, kun hän muun muassa sanoo: "Ei se ole muuta kuin petosta, jota muutamat opettawat, että töillä pitää walmistautua armoon"; ja edespäin: "että he haparoitsewat uskoa ja hywiä töitä, eiwätkä tiedä mikä usko ja hywät työt owat; kuitenkin puhuwat he ja juttelewat monta sanaa uskosta ja hywistä töistä."

33

Se on, eroittaa sinut omasta hywyydestäsi, wanhurskaudestasi, hartautesi ja pyhyytesi suuresta mielikuwituksesta ja luulosta, jonka nojalla sinä salaisesti niin suuresti ylpeilet.

34

Helwetti-sanalla tässä ei ymmärretä sitä ijankaikkista waiwan sijaa, josta ei yhtään lunastusta löydy, waan suurinta sieluntuskaa ja peljästystä, joka usein Jumalan wiisaasta neuwosta ja pyhästä sallimuksesta woi kohdata uskowaisia sangen terweellisten tarkoituksien wuoksi. Siten Jumala joko tahtoo wiedä uskowaista likemmin itseänsä tuntemaan, tahi poistaa hänestä jonkun salaisen hywän ajatuksen omasta mahdollisuudestansa, kelwollisuudestansa ja salaisesta niihin luottamisestansa; tahi tahtoo Jumala näyttää hänelle ja irroittaa hänet jostakin salatusta paulasta, joka on sydämen pohjasta ollut wiritettynä, waan on aikaa woittain tullut hywien liikutusten, hartaiden harjoitusten ja omien parannusyritysten peittämäksi; tahi muutamien erhetysten tähden niin ankarasti kurittaa häntä, että hän sitten, niinkuin ruumistansa polttanut lapsi tekee, paremmin karttaisi tulta; tahi sen kautta tehdä häntä kykenewäksi wälttämään jotakin uutta saatanan ansaa, ja estää häntä siihen lankeamasta. Senkaltaisessa merkityksessä käytetään helwetti-sanaa Pyhässä Raamatussa (1 Sam 2: 6; Ps. 71: 20; Ps 116: 3, 4; Jes. 38: 10, 15; 2 Kor. 12:7).

35

Nimittäin ei muulla tawalla paljastettuina köyhinä syntisinä (Ilm. k. 5: 9, 10; 7: 14).

36

Tämän todistawat nämät Raamatun lauseet: Joh. 3: 16; Room. 5: 20; 1 Tim. 1: 14, 15, 16.

37

Nimittäin eläwän toiwosi, johon me Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen kautta kutsutut olemme (Gal. 5: 5; Hebr. 7: 19; 1 Piet. 1: 3, 21).

38

Sillä tawalla, että sinä joutuisit epäilykseen ja antaisit saatanan wiedä woiton asiastasi. Tosin pitää sinun kokonansa antautua Jumalan edessä ijankaikkiseen kadotukseen ja tuomioon syypääksi (Room. 3: 4, 10, 19; 1 Kor. 11: 31, 32); mutta sitä wastaan et suinkaan saa ryöstää Kristukselta Hänen kunniaansa, ikäänkuin Hän olisi sinun hywin ansaittua ijankaikkista kuolemantuskaasi ja tuomiotasi ollut kärsimättä (Jes. 53:7); tahi sinullekin ijankaikkista lunastusta löytämättä (Hebr. 9: 12). Älä sellaista tuomiota itsestäsi suinkaan langeta (1 Joh. 3: 19, 20).

39

Tämän todistaa myös Jer. 28: 21^D).

40

Mitä kirjantekijä tässä sanoo, on ymmärrettäwä Jumalan aikomuksen ja wiisauden mukaan, joka tahtoo, että Jeesuksen wertä, se on: koko Hänen sowintoansa kaikkiin merkillisiin tapauksiin nähden, nimittäin Hänen pyhään syntymäänsä ja alhaiseen waellukseensa maan päällä, Hänen suureen sieluntuskaansa, rukoukseensa ja kyyneleihinsä, Hänen weriseen hikeensä, naarmuihinsa ja haawoihinsa ynnä moniin Hänen kärsimiinsä häwäistyksiin, mitä pilkallisimpaan kuolemaansa, hautaamiseensa, woittorikkaaseen ylösnousemiseensa, taiwaaseen astumiseensa, Isänsä oikealla kädellä istumiseensa ja Hänen meidän edestämme rukoilemiseensa nähden, että kaikkea tätä niin nautittaisiin, että kaikki ihmiset joka paikassa ja kaikissa elämänsä tapauksissa wiimeisen hengenwetoon asti uskoisiwat Kristuksen sowintotyön kautta täydellisesti tulleensa wapahdetuiksi ja pyhitetyiksi; mitä kirjantekijä tässä sanoo, on näin ymmärrettäwä, Jumalan aikomuksen ja wiisauden, eikä suinkaan ihmisten huolimattomuuden mukaan, tätä kallista tawaraa wastaanottamaan ja pelastukseksensa, wahwistukseksensa, elämäksensä ja autuudeksensa hywäksensä käyttämään. Sillä se on ja pysyy, Jumala paratkoon, ylen totena, ettei osa ihmisistä nautitse mitään Kristuksen sowinnosta, ehkä he owat täydellisesti lunastetut; muutamat taas antawat työläästi taiwuttaa itseänsä nautitsemaan siitä niin paljon kuin heille on suotu ja lahjoitettu, se on: he eiwät tahdo ottaa itsellensä täyttä lohdutusta, eikä heillä siis ole tarpeellista wäkewyyttä, Jumalaa peläten, pyhyyttä täyttämään; toisin sanoen: he antawat Jesuksen kalliin weren turhaan ja tyhjään wuotaa. Siitä näkyy, kuinka wäärä heidän nöyryytensä on, kun he eiwät rohkene niin wiheliäisinä ja waiwaisina, kuin owat, ottaa niin paljon itsellensä armolahjasta, kuin heille on ansaittu ja nyt totisesti tarjotaan. He ikäänkuin tahtowat ylpeässä epäilyksessänsä eli uskottomuudessansa sanoa: Jumalalla ei ole niin hywää tahtoa, että Hän suopi minulle niin täyttä armon-mittaa, eikä Kristuksen werellä niin suurta woimaa, että se taitaisi niin täydellisesti parantaa syntihaawaani, eli niin perin juurin omastatunnostani poisottaa kaiken niiden weripahkain tuottaman kiwun, jotka nyt waiwaawat minun sieluani ja tekewät minun hitaaksi kerran ilolla juoksemaan elämän tietä, jota minun pitää waeltaa lepoon, että minä Hänen tykönänsä asuisin.

41

Kirjantekijä ei tässä suinkaan tarkoita mitään tawatonta Kristuksen ilmestymistä, jota haaweksijain ja kwäkarein on tapana hakea, waan sitä ilmestymistä, joka tapahtuu Jumalan Pyhän sanan kautta, kun me, sitä ahkerasti tutkimalla ja alituisesti ikäwöimällä ja rukoilemalla päästäksemme Jumalan tykö, siitä saamme eläwäksi ja autuaaksi tekewän tiedon ja tunnon Kristuksesta, se on: me tulemme Jumalan sanan kautta yhä warmempaan ja warmempaan walkeuteen Kristuksen armon täydellisyydestä, eli toisin sanoen: saamme laweamman tiedon, woimallisemman wakuutuksen ja siihen liittyneen eläwän koettelemuksen ja tunnon Kristuksen ylenpalttisesta rakkaudesta meitä waiwaisia syntisiä kohtaan, joten autuuden huoneenhallitus ja järjestys meille silloin ilmoitetaan, ensiksi kointähtenä, sitten Jesuksen kirkkauden kaswoista kirkkaasti loistawana päiwänä (2 Kor. 3: 18); jota walistuksen armoa täällä wakawaisuudessa ei kuitenkaan ole muuksi luettawa, kuin aamuruskoksi sen ihanan puolipäiwän suhteen, joka samasta Jesuksen ja Jumalan, sen Pyhän Kolmenyhteyden kirkkaudesta uskowaisille autuaallisessa ijankaikkisuudessa koittawa on (1 Kor. 13: 12; 1 Joh. 3: 1, 2).

42

Ei kukaan taida estä aurinkoa maanpiirille nousemasta ja walaisemasta kaikkea, mitä sen säteet kohtaawat, waikka tosin woidaan sulkea silmät niin, ettei sen oikeaa kirkkautta ja waloa nähdä. Samoin ei myöskään woida Kristuksen opin saarnaamista estää maailmassa, eikä woida estää Kristuksen opin autuaallista waikutusta tuottamasta niissä, jotka eiwät itse seiso sitä wastaan ja paaduta itseänsä. Ja, mikä wielä ihmeellisempää on, monta kertaa tunkeutuu tämä walkeus kaikkein suruttomimpienkin sydämiin wastoin heidän tuntoansa ja haluansa, ehkä sen walaisewa woima ja suloinen waikutus sitten tulee heidän ehdollisten syntiensä kautta tukahutetuksi.

43

Tämä neuwo ei kehoita ketään syntiä tekemään, waan kirjantekijä muistuttaa meitä, että paraskin työ, minkä me woimme tehdä, on niin heikkouksien tahraamana ja wajawaisuuksien sekoittamana, että meillä on kyllin syytä pitää syntinä ja häpeänä kaikkea, joka on meidän omaamme, eikä Jumalan armotyötä meissä. Sangen merkilliset owat tohtori Chemnits'in sanat tästä asiasta, kun hän, tutkiessaan Tridentin kokouksen päätöstä wanhurskaaksi tekemisestä, näin kirjoittaa Wapahtajan (Joh. 3: 18) sanain johdosta:

Uskowaisten wanhurskaaksi tekeminen autuutta ja ijankaikkista elämää warten on siinä, ettei heitä tuomita heidän töistänsä, waan että he Kristuksen tähden päästetään kadotuksen tuomiosta ja korjataan ijankaikkiseen elämään. Näin sanoo Kristus pyhitetyistä ja uudesta syntyneistä Apostoleille: "Kun te tehneet olette kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, niin sanokaa: me olemme kelwottomat palwelijat." Ei hän tahdo, että hänen näin piti sanoa ainoastaan niistä töistä, joita he ennen kutsumustansa wielä sangen heikkoina ollessansa oliwat tehneet; waan sanoo Hän; "waikka te Pyhän Hengen awulla olette niin pitkälle päässeet, että olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, niin sanokaat kuitenkin: "me olemme kelwottomat palwelijat"." Mutta kelwottomista palwelijoista langetetaan, kun Jumala käy tuomiolle heidän kanssansa, että he töistänsä tuomittaisiin, tämä tuomio (Math. 35: 30^E): Heittäkäät se kelwoton palwelija ulkonaiseen pimeyteen; sillä on olewa itku ja hammasten kiristys. Molemmissa paikoissa (Math. 25: 30 ja Luuk. 17: 10) löytywät sanat: "kelwoton palwelija".

44

Tosin pitää antaa Lain olla Lakina ja Ewankeliumin Ewankeliumina, eikä suinkaan sekoittaa toista toiseen, waan käyttää molempia järjestyksessä ja tarkoituksensa mukaisesti; ei kuitenkaan pidä samalla haawaa käyttää Lakia ja Ewankeliumia, waan harjoittaa niitä yhdessä, waikka kumpaakin erikseen, johon kirjantekijä itse jo ennemmin 23 § aina loppuun asti oikein neuwoo.

45

Kirjantekijä teroittaa teroittamistaan, wieläkin Kristusta uskomme ainoaksi silmämääräksi, sillä uskolla ei ole tässä Kristuksen kanssa tekemistä muuna, kuin sinä, joka on waiwaisen ja armoa isoowaisen syntisen Autuuden Ruhtinas ja Takausmies, eikä suinkaan mikään Mooses. Katso enemmin tästä asiasta Luther-wainajan kirjoittamassa Uuden Testamentin alkupuheessa.

46

Ah! Wallan suoraan hylkää koeteltu kirjantekijämme tässä kaiken sen rohkeuden, jonka ihmiset siinä osottawat, että he hartaudetta ja tarwetta tuntematta weisaamalla ja rukoilemalla tahtowat lähestyä Jumalaa ja Jumalalta armoa anomatta walmistawat itseänsä siihen. Tämä kirjantekijän opetus ei suinkaan sodi sitä wastaan, mitä Dawid sanoo (Ps. 5: 4), waan pikemmin sopii se hänen pyhän halunsa ja ajatuksensa kanssa yhteen (Ps. 51: 17, 18; wertaa 1 Moos. 18: 27, 32; Jer. 10: 23; Room. 8: 26).

47

Nimittäin siinä tilassa, josta kirjantekijä edellisessä §:ssä oli puhunut.

48

Wertaa Math. 17: 5, jossa sanat owat näin ymmärrettäwät: "Minä olen ajatellut ja ajattelen hywin, eli autuaallisesti", nimittäin teistä (Jer. 29: 11).

49

Nimittäin omasta luulossansa (Math. 9: 10 - 13; Luuk. 7: 24).

50

Kylmäkiskoiseksi, nurjaksi ja huolettomaksi heidän autuutensa tilasta täällä ajassa ja ijankaikkisuudessa.

51

Ps. 110: 7; Math. 26: 39, 42; Gal. 3: 13, 14.

52

Nimittäin waiwaisena, jumalattomana, wääränä ja kirottuna suurena syntisenä lähestyä Hänen armo-istuintansa. Jos luet Lutherin Epistolasaarnan 23:tena sunnuntaina P. Kolm. jälkeen, joka löytyy hänen Kirkko-Postillansa toisessa osassa, N:o 58 §§ 13, 18, 28, 29, sekä §§ 20, 21, 22; hänen saarnassansa N:o 67 P. Matheuksen päiwänä samassa Kirkko-Postillassa; niin huomaat, että tämä kallis Jumalan mies on aiwan yhtä mieltä kirjantekijän kanssa.

53

Tosin on Jumala Kristuksen kaikille langenneille Aatamin lapsille wanhurskaudeksi tehnyt, mutta kaikki eiwät anna itseänsä sen kautta wanhurskaaksi tehdä, se on: he eiwät anna itseänsä, armoa tarwitsewaisina ja Kristuksen weriseen ansioon Uskon kautta luottawaisina syntisinä, Jumalan-tuomiossa wanhurskaaksi julistaa, juuri sentähden ei tulekaan tämä Kristuksen ansaitsema wanhurskaus heille hywäksi niin, että he sen kautta tulisiwat wanhurskaiksi tehdyiksi, eli toisin sanoen, Jumalan-tuomiossa julistetuiksi senkaltaisiksi, jotka owat synnistä päästetyt ja joilla on täydellinen oikeus kaikkeen Jumalan armoon. Sillä toista on wanhurskaus, toista taas wanhurskaaksi tekeminen. Wanhurskauden olemme me kaiken Jumalallisen wiisauden ja pyhyyden kanssa Aatamin lankeemuksessa peräti kadottaneet; mutta wanhurskaaksi tekemisestä tulemme me ainoastaan Kristuksen täydellisen wanhurskauden kautta, ainoastaan siten, että Kristuksen wanhurskaus ja pyhyys luetaan meidän omaksemme, totisessa kääntymisessä ja jokapäiwäisessä pyhityksessä, totisesti osallisiksi, ja saamme niinmuodoin aina enemmin ja enemmin taipumusta ja woimaa hywään, eli niinkuin me weisaamme muutamassa wanhassa kirkkowirressämme:

"Näin Herran edess' hurskaaks' tulemm'
Lakia myös mielellämm' kuulemm',
Ja pyydämm' sitä pitää."

Emme suinkaan ijankaikkisiin aikoihin taida enää, sitten kun me niinmuodoin Jumalan kuwan kadottaneet olemme, ilman Hänen armottansa ja woimattansa tehdä pienintäkään hywää, wielä wähemmin saamme me sillä fariseusten ulkokullatulla toiwolla itseämme hywitellä, että me pyhyytemme tähden, olkoonpa se kuinkakin kiiltäwä, Jumalan tykönä woimme autuaiksi tulla. Tämä on juuri se, jota kirjantekijä kaikkialla tässä kirjassansa niin kiiwaasti teroittaa hänen ja meidän aikaisia Semipelagilaisia^F wastaan, jotka wähän, eli eiwät wähääkään, pitäwät lukua armosta, waan waatiwat sitä enemmin töiden wanhurskautta ja hurskasta elämää, siihen pontewasti ja lujasti Kristuksen armoa ja apua waatimatta; he eiwät ymmärrä armon ylenpalttista woimaa ja siitä wuotawaa pyhyyttä, sen autuaallista perustusta ja teeskentelemätöntä olentoa.

54

Sillä tawalla ja muodolla kuin yleinen suruton joukko nyt tekee.

55

Lihalla ja werellä ymmärretään luonnollisia ajatuksia, luonnollista woimaa ja kykyä Math. 16: 16, 17; 1 Kor. 12: 3. Katso tässä laweammin Lutherin Kirkko-Postillan ewankeliumisaarnassa Pietarin ja Paawalin päiwänä N:o 73, §§ 3, 4, 5, 6, 7.

56

Se katseleminen, josta kirjantekijä tässä puhuu, on sama, jota hän ylempänä 6 ja 10 §§:ssä on maininnut. Tästä on meillä wanhassa suomalaisessa wirsikirjassakin N:o 20 w. 1 samankaltainen lohdullinen muistutus.

57

Tuo jumalallinen on usko, joka on Jumalan hengen työ, ja jota luonto ei ikänänsä taida waikuttaa.

58

Että kirjantekijä tässä kuwaa luonnollisen wapaan tahdon kykenemättömyyttä käsittämään Kristusta niin suoraan, että hän rohkenee ainoastaan Luonto-Kristukseksi kutsua sitä Kristusta, jota wapaa tahto kuwittelee Kristukseksi ja tahtoo käsittää Kristuksena, ei sodi puhdasta oppia wastaan, waan on pikemmin Kristuksen korkean Jumaluuden ja Wälittäjä-wiran kanssa yhtäpitäwä. Samoin on kallis Lutherkin kirjoituksissansa tästä monessa paikassa puhunut. Pidän siis tarpeettomana tässä kertoa sellaisia hänen sanojansa, waan wiittaan lyhyesti hänen saarnaansa Pyhän Pietarin ja Paawalin päiwänä, joka saarna löytyy hänen Kirkko-Postillansa toisessa osassa N:o 72, §§ 3, 4, 5, 10. En kuitenkaan tällä neuwo ketään käyttämään tätä puheentapaa, koska sitä ei löydy Raamatussa, eikä kirjantekijäkään näy kehoittawan sitä käyttämään.

59

Toht. Calowius, selittäessään näitä sanoja, kirjoittaa näin: "Isä ei wedä wäkiwallalla ja wastaanseisomattomalla tawalla, waan armollisesti kutsumalla ja woimia lahjoittamalla tahtomaan ja seuraamaan, jota woimaa hän ei waikuta wälittömästi, waan sanan ja sakramenttien kautta, tehden, että ne, jotka eiwät tahdo, tahtowat, jotka eiwät woi, woiwat". Muutoin on kirkko-isä Augustinus, samaa paikkaa selittäessään, antanut meille tämän terweellisen neuwon: "Jos sinua ei wedetä, niin rukoile, että sinua wedettäisiin".

60

Se on, että sulasta armosta tulla sinuun tarttuneista ja wielä haisewista syntihaawoistasi paratuksi.

61

Tästä on meille monta merkillistä muistutusta wanhassa suomalaisessa Wirsikirjassa N:o 17, 20, 147, 158, 151, 282 w, 6, 8, 11; 295 j. n. e.

62

Tämän todistawat seuraawat Raamatun lauseet: Ps. 131: 2; Sananl. 4: 23; Math. 22: 12, 13; Ap. T. 8: 13, 21, 22, 23; 1 Kor. 10: 3, 4, 5; 11: 29; 2 Thess. 2: 10, 11; Hebr. 12: 12, 15.

63

Pois se, että meidän olisi pelkääminen hywää tehdä, Gal. 6: 9, 10, waan tässä sanoo kirjantekijä olewan waarallista, että me liian paljon hywistä töistä tiedämme, ja ettemme woi huomata sitä suurta heikkoutta, joka niistä seuraa; jonka tähden meillä on kyllin syytä suuresti häwetä Jumalan edessä, kun sellaisia pöyhkeitä ajatuksia sydämistämme nousee.

64

Kirjantekijä ei näillä Kristuksen rakkauden osoituksilla suinkaan tarkoita minkäänlaisia tawattomia ilmoituksia ja mielenwaikutuksia, joita haaweksijat ja willihenget tawottawat, waan niitä armonwaikutuksia, joita Jesus ilmoitetun sanansa kautta ihmisten sydämissä totisesti wielä tänäkin päiwänä waikuttaa, kun he Hänen sanaansa oikeassa järjestyksessä harjoittawat, sen yksinkertaisesti wastaanottawat, siihen suostuwat, sitä uskowat ja tottelewat; sillä "Herra waatii yksinkertaista kansaa, joka ei tiedä millään ulkonaisella koreudella kaunistella sitä, jota se Jumalan sanasta kuulee", näin sanoo kirkko-isä Ambrosius; katso myös Gal 1: 16. Toisin sanoen ymmärretään tässä Raamatun kanssa yhtäpitäwää Jesuksen syntisiä kohtaan rakkaan, leppiän ja armeliaan sydämen tuntemista ja koettelemista, jonka rakkauden työn ja olennon woiman ja totuuden Pyhä Henki Sanan ja Sakramenttien kautta antaa kääntymisen ja pyhityksen tiellä waeltawan ihmisen joka päiwä yhä selwemmin tuntea. Ah! kuinkahan monta sellaista esimerkkiä olisikaan meillä wielä tänäkin päiwänä, jos mekin, samoin kuin wanhat kirkkoisämme owat tehneet, jättäessään jälkeensä isien elämäkertomuksia, tahtoisimme, kukin puolestamme työskennellen, edistää tällaisten kertomusten täydellisiä kokoelmia. Mikä lisäys ja woima niistä karttuisikaan Jumalan kaitselmuksen Historiaan, jota kuitenkin meidän aikoinamme paljon puuttuu; ei uskowainen ole kuitenkaan Daawidin tapaan entistä aikaa ajattelematta, eikä muille kertomatta niitä ihmeitä, joita Jumala hänelle ja pyhillensä on tehnyt (Ps. 77: 6, 12; 116: 15; 143: 2). Jokainen sielu, jolle se armo ja autuus tapahtuu, että Isä ilmoittaa Poikansa hänen sydämessänsä, ymmärtää kaiken tämän hywin, waan muille on se salaisuus, sillä ei kukaan muu tiedä eli ymmärrä tätä, waikkapa sitä tuhannenkin kertaa selitettäisiin (Joh. 14: 21, 22, 23; Gal. 1: 16).

65

Uskowaiset Jumalan lapset ja pyhät eiwät taida koskaan tulla niin mielettömiksi, että tahtoisiwat ketään ihmistä, wieläpä wähemmin uskossa heikompia, jalkainsa alle polkea; katso edellisen §:län 3:tta kohtaa. Päin wastoin luulee jokainen sielu, joka oman syntyperäisen suuren turmeluksensa oikein tuntee, ansaitsewansa tulla muiden pyhien kengän nauhoina pidetyksi. (Ps. 84: 11; Math. 15: 27; Luuk. 3: 16).

66

Tätä woidaan sanoa heikkouden synneistäkin, sillä jollei niitä kohta anteeksi anota, tulewat nämät ehdottomat synnit ehdolliseksi pahaksi, (Ps. 19: 13, 14).

67

Joka ainoastaan suulla tunnustaa Ewankeliumin jumalallista totuutta, waan ei tahdo sydämessä koetella sen autuaallista waikutusta (Joh. 5: 38 - 40).

68

Sitä meille myös muistuttaa muutama kaunis wärsy ruotsalaisessa Wirsikirjassa, joka suomeksi kuuluu näin:

Kosk' sielu sinult' etsitään,
Niin ilo kohta lisätään;
Turhuus myös pois suljetaan,
Rakkaus sydämeen painetaan.

69

Tätä myös tuo kuuluisa ja suuri Jumalan opettama Johan Gerhardi pyhissä Tutkistelemuksissansa perusteellisesti opettaa, esimerkiksi 2:ssa, 5:ssä ja muissa saman kauniin kirjan tutkistelemuksissa.

70

Kirjantekijä tahtoo sanoa, että uskowainen sielu on tyytywäisin, tutkistellessansa Kristuksen Persoonan Korkeaa Jumaluutta ja Hänen äärettömän suurta autuuttansa, jonka Hänen woitollinen ylösnousemisensa ja taiwaaseen astumisensa on tuottanut kaikille niille Aatamin lapsille, jotka sen uskoa tahtowat. Kaikkea tätä wakaasti ja alituisesti tutkimalla oppii uskowainen sielu paraiten tuntemaan, kuinka suuri synnin hirmuisuus on, ja mistä Hänen totinen wanhurskautensa ja pyhityksensä wuotaa; hän ei woi siis muuta kuin tulla yhä enemmin ja enemmin sisälliseen häpeään saatetuksi ja siten unohtaa ajatella, onko hän wähän, eli kauwas ennättänyt armon koettelemuksessa ja pyhityksessä; sitä wastoin kiittää ja ylistää hän, sydämestänsä iloiten, Wapahtajaansa, eikä wäsy ijankaiken katselemasta sitä korkeutta, sywyyttä, pituutta ja leweyttä, joka hänen wanhurskaudeksensa ja pyhyydeksensä pantu on, nimittäin siinä Kristuksen rakkaudessa, jota eiwät kaikki kirkastetut pyhät, eiwätkä enkelitkään woi käsittää (Ef. 3: 19; 1 Piet. 1: 12; Ilm. k. 5: 3, 5, y. m.).

71

Nimittäin ensimmäiset tuntemiset j. n. e. Kirjantekijän tarkoitus on: mielellään tahdotaan parasta itsestänsä toiwoa ja ajatella, että ollaan Jumalan lapsia; ja koska ei ole mitään, joka kysymykseen: olenko minä Jumalan lapsi, sydämen pohjasta sanoo: olen, niin koetetaan wehkeillen aikaan saada petollista olen-wastausta, näin ajatellen: olen kaiketi Jumalan lapsi; minkätähden? Niin, silloin ja silloin olen minä tuntenut sitä ja sitä armon suloisuutta, sitä ja sitä sisällistä taipumusta miettiwäisyyteen, nöyryyteen, armeliaisuuteen j. n. e. Mutta tämä on wäärä päätös; sillä tosin taitaa kaikki tämä olla totta itsessänsä: mutta ei siitä seuraa kuitenkaan sitä, jota tahdotaan päättää. Ellei sinulla juuri nyt ole Jesusta Jumalanasi ja Herranasi, eli jos sinä et nyt Johanneksen kanssa makaa Kristuksen rinnoilla ja ellei sinulla siinä ole sisällistä lepoa, niin horjuu kaikki sinun toiwosi.

72

Kirjantekijä tarkoittaa, että uskolla ei mitenkään taida olla tekemista sen ilkeän omanwanhurskauden kanssa, jonka ihminen walmistaa itsellensä teräwäjärkisyydellänsä, omalla hartaudellansa ja pyhyydellänsä, siinä tyhmässä luulossa, että hän niiden kautta taitaa Jumalan edessä koetuksen kestää; waan uskolla on yksinänsä ja ainoasti Kristuksen kanssa alati tekemistä. Tästä muistuttaa meitä kauniisti wanhan suomal. Wirsikirjamme n:o 147 w. 7: "Kristus meitä rawitkoon, Ja sielull' tarpeens' taritkoon, Eip' usko muita kärsi!"

73

Kirjantekijä ei tässä suinkaan tarkoita wahingollista uskonnon wälinpitämättömyyttä, waan hän muistuttaa ainoastaan siitä, mitä apostoli Paawali (Room. 15: 1 - 7) opettaa ja me Uskontunnustuksessamme sanomme uskowamme: "Minä uskon pyhäin ihmisten yhteyden", eli niinkuin sama Uskontunnustuksemme muutamassa ruotsal. Wirsikirjan wirressä n:o 147 w. 26 näin lausutaan: "Yhden pyhän seurakunnan ja kristittyin yhteyden uskon minä maailmassa olewan, Sen kansan, jota joka hetki waiwataan Kristuksen sanan ja opin tähden; Heillä on kaikilla yksi usko ja kaste; Kristukseen he panewat kaiken heidän toiwonsa, Hän on yksinänsä heidän autuutensa".

Sivun alkuun

---

Tekijät  2000-05-25