Etukansi

Risto Santala

RAKOILEEKO
RAAMATTU?

© Risto Santala 1972

Kirjasena julkaissut
Kansan Raamattuseuran Säätiö
(NYT sarja 4)

ISBN 951-655-002-9

Heinola 1972
Itä-Hämeen Kirjapaino Oy


Sisällys

Tarvitaanko toisenlaista evankeliumia?
Dosentti Räisäsen väittämät
Kysymys evankeliumin luotettavuudesta
Kysymys sovituksesta
Kysymys eskatologiasta
Kysymys henkisestä aikuisuudesta ja kypsyydestä
Uskon ja tiedon suhde

Kirjasillan tekijöiden viitteet


TARVITAANKO TOISENLAISTA
EVANKELIUMIA?
Gal. 1:6

Kristillinen seurakunta on asetettu viime kuukausina tieteen nimissä hyvin vaateliaan haasteen eteen. Aikaisemmin Suomen kansaa oli tutustutettu uusimpaan ajatteluun tunnustuksellisen poliittisen uskon pohjalta pastori Terho  P u r s i a i s e n  kirjassa Uusin testamentti. Nyt on kysymys Helsingin teologisen1 tiedekunnan vt. apulaisprofessorina toimineesta pappiskasvattajasta, dosentti Heikki  R ä i s ä s e s t ä. Marraskuun lopulla esitti pastori Reijo  A r k k i l a  Räisäsen teeseistä tiiviin lyhennelmän Kotimaa-lehdessä. Tästä alkoi lumivyöryyn verrattava kehitys. Suomen Kuvalehdellä on ollut viime vuosina merkillinen taito esitellä tuoreeltaan kirkkomme poikkeuspapit. Niin nytkin. Räisäsestä muodostui kristikansan joulupähkinä. Vaalihälyn vaiettua piti Kotimaa yhä kättänsä teologisen keskustelun valtimolla. Miltei koko sivun täyttänyt piispa Osmo  A l a j a n  artikkeli valaisi ongelman vakavuutta, joskin hänen sanojensa mukaan julkisuus tuskin on asialle hyväksi. Heti tämän jälkeen tarjosi dosentti Räisänen yhtä laajan teologista kehitystään kuvaavan vastineen Kotimaalle. Täten noin 70 000 kodin piirissä luettiin tammikuun lopussa Räisäsen Munkkiniemen kirkossa pitämää esitelmää. Ongelmasta on siis jo tullut julkinen, ja sitä on myös pohdittava julkisena.

Dosentti Heikki Räisäsen esiintyminen maallisessa ja hengellisessä lehdistössä on osoittanut havainnollisesti, että eksegetiikka2, dogmatiikka3 ja saarnamiehen osa kulkevat aina rinnan. Saksalaisessa maailmassa kyllä erotetaan usein toisistaan saarnatuoli- ja sakastiteologia - kansalle ei pidä puhua mitä pappi todella ajattelee. On hyvä, että Räisänen paljastaa ajattelunsa perusteet. Suomen Kuvalehden haastattelun mukaan hän ei kylläkään koe "mitään ristiriitaa" toimiessaan eriluontoisissa tehtävissä, kuten pappiskasvattajana ja Raamatun kääntäjänä. Kotimaassa Räisänen kuvaa itseänsä lapsuutensa ja kehityksensä valossa, joten siinä olevat tieteellisetkin väittämät on pakko ymmärtää psykologisena kehitysvaiheena. Silti Räisäsen "toisenlainen evankeliumi" on kristillisen uskomme kannalta niin kohtalokasta, että ainakin kirkkomme kasvatus- ja opetustehtävissä olevien olisi ilmaistava siitä kantansa.


DOSENTTI RÄISÄSEN VÄITTÄMÄT

eivät johtune pahansuopaisuudesta tai häikäilemättömyydestä, mutta ne ovat kylläkin kristinuskon perusteita "järjestelmällisesti" kieltäviä, käyttääksemme hänen omaa sanontaansa. Järjestelmä on sama kuin Jeesuksen ajan saddukeuksilla:4 kaikki ihmeenomainen kielletään. Suomen kuvalehden haastattelussa Räisänen sanoo kyllä uskovansa jonkinlaiseen ihmisen ulkopuolelta tulevaan "illuminaatioon" eli "valaistukseen".

Varsinaiset ihmeet hän kieltää, vaikka oikea "tieteellisyys" ilmeisesti meidän aikanamme edellyttäisi, ettemme rupea todistelemaan ihmeitä vastaan tai niiden puolesta. Kysymys on lähinnä lähteiden luotettavuudesta. Tutkijat ovat todenneet, että juutalaiset eivät kiellä Jeesuksen tehneen ihmeitä - eivätkä myöskään kiellä opetuslasten tehneen niitä hänen nimessään.

Räisäsen kielteinen kanta ihmetapahtumiin näkyy ensimmäiseksi hänen neitseestäsyntymistä sivuavassa väitöskirjassaan. Tavalliselle tutkijalle uskoisi riittävän, että sekä Matteus ja Luukas omistavat runsaasti aikaa Jeesuksen ihmesyntymän esittämiselle. Toisaalta Räisänen tutkijana varmaan tietää, että kolmessa Jeesuksen aikaisessa ja hänen aikansa ajattelua heijastavassa aramealaisessa targumissa5 puhutaan (1 Moos. 3:15) vaimon siemenestä kantapäähän haavoitettavana Messias-kuninkaana. Samoin Jesaja (7:14) puhuu "ihmeestä" (hepreaksi  o o t), jonka Herra antaa, kun "neitsyt tulee raskaaksi", ja jopa tuo neitsyt joutuu antamaan pojalle nimenkin  I m m a n u e l  E e l  eli 'Meidän kanssamme on Jumala'. Sanaa  a l m a a  eli 'neitsyt' käytetään mm. Rebekasta, "johon mies ei ollut koskenut". Ei ainakaan lähteiden perusteella tuota  i h m e -sanaa voisi jättää pois. Myös juutalaisissa lähteissä puhutaan ihmesyntymän mahdollisuudesta laajemmin kuin yleensä oletetaan. Tällaisissa kielteisissä asenteissa ei ole kysymys tieteestä, vaan tutkijan omasta uskonlausumasta.

Kristuksen toisesta tulemisesta Räisänen on lausunut: "Mitä kristilliseen rekvisiittaan, Jeesuksen takaisin tuloon ja muuhun tulee, niin en enää näiden 2000 vuoden jälkeen pysty siihen uskomaan." Ylösnousemuksesta Räisänen toteaa: "Tuskin se hauta oli tyhjä." Ylösnousemuksen kieltäminen ei ole kylläkään niin suuri tieteellinen löytö, että sen vuoksi kannattaa vaivaa nähdä. Jeesus sai nuhdella ensimmäisiä opetuslapsiaan heidän epäuskonsa ja sydämensä kovuuden tähden.

Kuitenkin itse lähteiden mukaan, joihin teologia vetoaa, ei juuri mikään toinen uskomme perusasia ole niin voimakkaasti perusteltu kuin ylösnousemus.

Jerusalemin Heprealaisen yliopiston professori David  F l u s s e r  lausuikin syksyn 1959 alkajaisluennossaan: "Olen tutkinut viime vuoden ajan yhdessä oppilaitteni kanssa Jeesuksen ylösnousemuksen ongelmaa enkä voi välttyä siltä tosiasialta, että kaiken todennäköisyyden mukaan Jeesuksen opetuslapset ovat nähneet hänet hänen ylösnousemuksensa jälkeen." Kun ylioppilaat kohottivat äänekkään vastalauseen, nousi professori ylös ja sanoi: "Ylioppilaat, me olemme juutalaisia ja uskomme ylösnousemukseen." Tiedemiehenäkin on teologin otettava ylösnousemus vakavasti.


KYSYMYS EVANKELIUMIN
LUOTETTAVUUDESTA

joutuu myös outoon valoon Räisäsen esityksessä. Hän viittaa Matteuksen ja Luukkaan tallettamaan vertaukseen miehestä, joka kadotti yhden sadasta lampaasta6: "Saman vertauksen kumpikin evankelista esittää aivan erilaisessa tekstiyhteydessä. Luukkaan mukaan Jeesus kertoo vertauksen vastustajilleen, jotka loukkaantuivat, kun hän seurusteli syntisten kanssa. Matteuksen mukaan kuulijakuntana sitä vastoin ovat Jeesuksen omat opetuslapset." "On ilmeistä, että Luukas on säilyttänyt vertauksen alkuperäisen korostuksen paremmin. Jeesus puhui vastustajilleen. Matteus on siis, ilmaistaksemme asian pikkumaisesti, historiallisesti väärässä."

Eksegetiikassa evankeliumin kertomuksia käsitellään usein aivan kuin Jeesus olisi puhunut sähkösanomakieltä lyhyin katkonaisin lausein. Matteuksella, Markuksella, Luukkaalla ja Johanneksella on kullakin ollut oma magnetofoninsa - kuitenkin kukin puhuu eri tavalla. Siinä pähkinä. Joku heistä tai kaikki ovat väärässä - tutkija oikeassa. Kuitenkin jokaisen Jeesuksen ajan opetusmetodeihin tutustuneen tulisi tietää, että kaikki opetus perustui "toistamiseen", siitähän talmudin7  m i s h n a -osan nimikin juontaa. Jeesus toisti varmasti kolmen ja puolen vuoden julkisen toimintansa aikana samoja lausumiaan ja vertauksiaan eri yhteyksissä.

Jos nykyaikana lähetettäisiin neljä tähtireportteria selostamaan mitä tahansa lyhyttäkin tapahtumaa, he eivät varmaan yltäisi niin yhtenäiseen kuvaukseen kuin Jeesuksen kouluttamattomat pr-miehet aikanaan. Jo Rousseau8 sanoi evankeliumista: "Ystävät, tällaisia asioita ei keksitä."

Teologit ovat aina aikansa inttäneet, että Jeesus ei ole voinut sanoa sitä ja sitä. Hän ei ole voinut sanoa "totisesti, totisesti, minä sanon teille" - eihän tuollaista sanontaa "a a m e n,  a a m e n  l e g o o  h y m i i n" ole sinä aikana ollutkaan. Mutta miksi siinä on puoleksi hepreaa ja puoleksi kreikkaa? Koko heprealaisesta kirjallisesta jäämistöstä ei löydy "aamen, aamen" -sanontaa. Juutalaisilla on sanonta: "Se, että ei ole löytänyt, ei ole todistus." Kymmenisen vuotta sitten löytyi kuitenkin vanha kauppakirjan sirpale, jossa luki hepreaksi: "A a m e n,  a a m e n  a n i i  l o o  a s h e m " eli 'totisesti, totisesti minä en ole syyllinen'. Jeesus on siis ilmeisesti käyttänyt sanontaa: "Aamen, aamen, minä sanon teille." Samoin on väitetty, että Jeesus ei ole voinut mainita "vanhojen" sanoneeen: "Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi." Eihän niin sanota edes Vanhassa testamentissa saati sitten juutalaisessa perimätiedossa. Kuitenkin tällainen sanonta on nyt löytynyt essealaisten kirjallisuudesta.

Dosentti Räisänen viittaa fundamentalistiseen raamattunäkemykseen9, joka ei sietäisi historiallista raamatuntutkimusta. Eiköhän ns. fundamentalistien parissa pidetä fundamenttia10 eli perustusta paljastavia tieteitä, kuten arkeologiaa ja kielitiedettä, suuressa arvossa. Jumalan pelasushistoria on tapahtunut täällä ajassa. Varsinkin Jeesuksen ajan historiaa ja kirjoituksia tulisi tutkia seemiläisistä11 lähteistä käsin.


KYSYMYS SOVITUKSESTA

on aina ollut liberaaliteologian12 sokea piste. Dosentti Räisänen sanoo Bultmanniin13 liittyen: "On turhaa vaatia ihmistä uskomaan, että taivaallinen jumalolento tuli ihmiseksi ja käy maan päällä vuodattamassa verensä uhrina ihmisten synneistä palatakseen kohta taivaalliseen kotiinsa." Suomen Kuvalehdessä Räisänen esittää , että "teologiassa ei voida enää käyttää alkuseurakunnan kaaviota, jonka mukaan olisi olemassa ennustus ja sen täyttymys Jeesuksessa". "Uudessa testamentissa on kirjoja, erityisesti Luukkaan kirjat, joissa ei tätä sovitusajatusta ole, vaan Jeesuksen kuolema on nähty marttyyrikuolemana ja porttina kirkkauteen."

Tuntuisi oudolta, jos Luukkaan evankeliumissa ja Apostolien teoissa ei olisi "ennustus ja sen täyttymys Jeesuksessa" -kaaviota tai sovitusajatusta. Olihan Luukas apostoli Paavalin läheisin työtoveri ja uskottu. Varmasti Paavali olisi hylännyt henkilääkärinsä, jos tämä olisi edustanut sovitusopissa toisenlaista kantaa.

Juuri Luukas yhtyy aikansa Messias-odotuksen kuvaamiseen enemmän kuin muut evankeliumit puhuessaan Simeonista ja Hannasta, jotka odottivat Israelin lohdutusta ja Jerusalemin lunastusta.14 Jo kuvauksessaan Sakariaasta Luukas viittaa "lunastuksen valmistamiseen".15 Myös Emmauksen tien kulkijat sanoivat: "Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin." Siksi Jeesus esitti heille "ennustus ja sen täyttymys" -kaavionsa alkaen Mooseksesta, profeetoista ja psalmeista ja selitti heille "mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu".16 Eivät myöskään Apostolien teoissa olevat saarnat edusta kreikkalaishenkistä julistusta, vaan kaikissa niissä puhutaan Jeesuksen kärsimyksistä ja ylösnousemuksesta anteeksiantamuksen perusteena. Jeesus sanoi kerran Nikodeemukselle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä."17 Jopa nykyaikaisesta juutalaisesta rukouskirjasta lukija näkee, miten keskeisesti sovitusajatus kuuluu vieläkin juutalaisten ajatteluun.

Jeesuksen aikana ja sitä ennen "sovituskaaviolla" oli vieläkin keskeisempi asema. Sovitusajatus kyllä heikkeni juutalaisuudessa vastavaikutuksena kristinuskolle, mutta vielä esim. 900-luvun alussa tämä kaavio tulee esille eräässä juutalaisessa lähteessä: "Ja maailman isät, patriarkat, tulevat Nisan-kuussa (pääsiäisenä) Messiaan tykö ja sanovat: 'Efraim, vaikka me olemme sinun esi-isiäsi, olet sinä suurempi kuin me, sillä sinä olet kantanut meidän lastemme synnit ... sinä olet tullut pilkaksi kansojen joukkoon Israelin tähden; niin, kaiken tämän olet tehnyt kärsiäksesi meidän lastemme syntien vuoksi.' " Samoin nykypäivän juutalainen rukoilee vielä suurena sovintopäivänään: "Kääntynyt on meistä pois meistä Messias, meidän vanhurskautemme, olemme hajotetut eikä löydy kuka meidät vanhurskauttaisi: syntimme ja rikkomustemme ies on taakkana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden..." Miksi kristitty teologi karttaa juri tätä uskomme perusasiaa, jolla varmasti on oikeutuksensa Jeesuksenkin aikaan perustuvana?


KYSYMYS ESKATOLOGIASTA18

on dosentti Räisäsen mielestä epäoleellinen nykyajan ihmiselle. "On turhaa vaatia häntä odottamaan Ihmisen Poikaa, joka tulee pilvissä, mitä jokainen sukupolvi 2000 vuoden ajan on merkkejä tulkiten odottanut omana aikanaan." Räisänen sanoo myös: "Minusta näyttää ilmeiseltä, että kristityt ovat liittyneet sen ajan yleiseen lopunajan odotteluun Palestiinassa, apokalyptiseen19 ajatteluun."

On tunnustettava, että saksalainen Bultmann on toiminut ryhdikkäästi 1930-luvulla ns. tunnustuskirkon linjoilla ja että hän on myös väkevä  E n t s c h e i d u n g  ('uskonratkaisu') -julistuksen edustaja. Ehkä myös hänen edustamansa "myyteistä vapauttaminen" tahtoi pelastaa Saksan mytologisen koulukunnan väitteiltä, joiden mukaan Jeesus olisi vain oman aikansa taustaa vasten ymmärrettävä taruhenkilö. Kuitenkin juuri Bultmannin pelastusyritysten ja myyttikauhun ansiota on, että länsimaisessa teologiassa on järjestelmällisesti vältetty evankeliumien ja Raamatun muiden osien eskatologista sanomaa jonkinlaisena "apokalyptisenä kliseenä", joka olisi hylättävä. Kun nyt löydämme Kuolleen meren kääröistä ja juutalaisesta kirjallisuudesta samantapaista eskatologista odotusta kuin Uudesta testamentista, eikö tuo kielen samankaltaisuus pikemminkin osoita, että tämä eskatologia on aitoa? Jos Jeesus yksin esittäisi tällaista, juuri silloin sen aitoutta pitäisi epäillä. Puhuuhan Jeesus muutoinkin ihmisten kieltä.

On vain huomattava, että bultmannilaisuus alkaa olla Saksassakin ohitettu kanta. Suomalainen professori  G y l l e n b e r g  esittää johdonmukaisesti, että kerygmassa20 "julistettu Kristus ei ole historiallinen Jeesus, vaan uskon ja jumalanpalveluksen Kristus. Uskonnonhistoriallisen tutkimuksen kieltä käyttäen kristusjulistus on kulttilegenda ja evankeliumit laajennettuja kulttilegendoja." Täten ei Bultmann kauniista ja rikassisältöisestä kerygmastaan huolimatta opeta toisin kuin vuosisadan alun mytologinen koulukunta. Lisäksi 1 Joh. 4:2:n mukaan antikristillisen ajattelun tuntomerkki on se, että Jeesusta ei tunnusteta "lihaan tulleeksi" Kristukseksi ja että tällä tavoin evankeliumin historiallinen aitoperäisyys kielletään. Näin ollen Bultmann edustaa täysin puhdasta antikristillistä ajattelutapaa. Tällainen huomio voi olla tahditon, mutta se on sekä muodollisesti että sisällyksellisesti oikea. Suomen Kuvalehdessä Räisänen esittää vastustavansa tällaista "ikään kuin" -teologiaa, jonka mukaan "Jeesuksen asia nousi ylös". Vahinko, että Räisänen kuitenkin nojaa eskatologiassaan ja ylösnousemusopissaan suureen "ikään kuin" -teologiin, Bultmanniin. Jos ei Jeesus ole todella kärsinyt ja noussut ylös, ei meitä pelasta kauniskaan kerygma.

Pahinta on, että hylätessämme Raamatun eskatologisen kuvan jäämme pois keskustelusta, jota aikamme käy tulevaisuutta ounastaessaan. Olemme silloin vain sokeitten tapahtumien keskellä ilman tulevaisuutta ja toivoa. Ja kuka sen on todistanut, että Jeesus olisi erehtynyt eskatologian kuvauksissaan? Eiköhän vika ole paremminkin meidän hätäisissä teorioissamme?


KYSYMYS HENKISESTÄ AIKUISUUDESTA
JA KYPSYYDESTÄ

liittyy hyvin usein tällaiseen moderniin jumaluusoppiin. Nykyajan aikuinen ihminen ei voi uskoa sitä ja tätä. Piispa  R o b i n s o n i n  kirja Rehellinen Jumalan edessä vetosi juuri tähän täysikasvuisuuteemme. Samalla tavallahan Saarivaltakunnan Pelagius uskoi 400-luvulla ihmisen täydelliseen vapauteen tehdä hyvää tai pahaa. Hän ei tarvitse pelastumisekseen lakia, evankeliumia tai armoa. Ihminen voi kasvaa niiden yläpuolelle. Räisänenkin, joka muutoin vaikuttaa hillityn asialliselta ja rehelliseltä, esittää raamattukäsityksensä muistuttavan "aikuistuneen lapsen suhdetta äitiinsä". Hänen mielipiteitään ei tulisi tarjoilla "valikoimattomalle lukijakunnalle". Toisaalta totuuden on oltava "yksinkertainen, pelkistetty, käytännöllinen ja lapsenomainen". Tämä uusi vaihe on merkinnyt vapautumista pelosta. Kirkkoesitelmässään Räisänen sanoo tuntevansa, että hänen elämäänsä kannattelee voima, joka ei ole lähtöisin hänestä, ja se riittää hänelle. On selvää, että tällaisen sinänsä panteistisen21 tunnustuksen takana on aito elämys. Mutta kun sitä ennen on ruodittu suurella varmuudella evankeliumeja ja turhennettu Jeesuksen sovitustyö ja hänen toinen tulemuksensa, tämä ei riitä seurakunnalle. Ihmettelen myös, että seurakunnan kirkkoherra sallii tällaisen esitelmän pitämisen kirkossaan.


USKON JA TIEDON SUHDE

on ollut usein esillä teologisessa keskustelussa. Muuan lundilaisen teologian loukkauskiviä oli 40- ja 50- luvun taitteessa siinä, että perusmotiivitutkimusta harjoittavalta teologilta ei välttämättä ajateltu vaadittavan uskoa tutkimusaiheeseensa. Kunnioitettu professori Osmo  T i i l i l ä  tohti lausua siihen jyrkän epäilynsä. Teologian ja uskon tulee kulkea rinnan. Israelilainen professori David Flusser määritteli kerran alkukristillisen uskon ja nykyaikaisen uskon eron siten, että nykyään sanotaan: minä en tiedä, mutta minä uskon - kun alkukristityt sanoivat: minä tiedän, ja siksi minä uskon.

Dosentti Räisänen on esittänyt, että "ainakin eksegetiikan professori", joka selittää Raamatun tekstejä, voi olla ateisti. On kyllä ymmärrettävä, että eksegetiikan tutkija joutuu monen uskoa koettelevan ongelman eteen työssään. Suomen pappiskasvattajat ovat aikaisemminkin joutuneet ratkomaan kipeitä ongelmia. Kuitenkin papistomme kunnioittaa yleisesti opettajiensa pieteettistä22 hienovaraisuutta. Nyt olemme menettämässä pieteetin ja pyhän tajun. Ja jos vielä esim. ateisti kelpuutettaisiin opettamaan uskonasioita, olisimme menettäneet myös suhteellisuudentajumme.

Uusi testamentti itse opettaa, että Raamatun selittäjä tarvitsee Pyhän Hengen valaistusta. Apostoli Paavali sanoo meidän saaneen Pyhän Hengen, "että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut: ja siitä me puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus." Teologin tulee perehtyä myös ristin hullutukseen. Pietarin kirje korostaa, "ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä - vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta" (1 Kor. 2:12-14 ja 2 Piet. 1:20).

Kristillinen jumaluusoppi perustuu virallisesti omiin lähteisiinsä, Pyhään Raamattuun. Kaikki, mikä antaa todellista tietoa evankeliumien ja Raamatun syntyaikojen taustahistoriasta, palvelee mahdollisuuksiamme ymmärtää saamaamme testamenttia. Uuden testamentin eksegetiikan tuntija Heikki Räisänen tietää, että juuri hänen arvostelemansa Luukas korosti evankeliumien luotettavuutta ja niiden historiallista totuutta (Luuk. 1:4 ja Ap.t. 26:26). Jos kiellämme Jeesuksen neitseestäsyntymisen, hänen ylösnousemuksensa, Jeesuksen sovitustyön ja hänen toisen tulemuksensa, emme ole enää kristillisellä pohjalla.

Israelin lehdistössä kirjoitteli aikoinaan muuan henkilö nimimerkkinään  I p c h a  m i s t a b r a. Tämä aramealainen sanonta merkitsee 'asian esittämistä äärimmäisessä kärkevyydessään'. Tässä arvioinnissani en ole vielä ollut edes ankara, vaikka nyt pitäisi jo olla kovana. Väitän vain niin kuin suurin osa papistostamme vielä uskoo: Ei ole syytä toisenlaiseen evankeliumiin - Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.23


Sivun alkuun