Risto Santala: JESAJA 53
Edellinen luku: Ahdistettuna ja tuomittuna
"Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa."
Jesajan kirjan 53. luku on kuin tiivistemuonaa tehopakkauksessa. Jeesus voi toimia jälleen "vaivatut sielumme virvoittaen". Etsimme liian usein inhimillistä lohdutusta. Muistutamme monesti kulkukissaa, joka naukuu jokaisella ovella saadakseen huomiota ja pienen makupalan. Ei inhimillinen apu aina auta epäinhimillisessä hädässä. Sen sijaan, että takerrumme toisiimme, meidän tulisi takertua Jumalan lupauksiin - ja niin kuin Vanha testamentti sanoo, "riippua hänessä kiinni". Jumalan sana on kuin tuli ja kuin vasara, joka kalliotkin murtaa.
Ristin sana on Jumalan voima, "dynamis". Ehkä olet nähnyt, kuinka tietyömiehet poraavat kallioon reikiä suoraan riviin ja täyttävät ne räjähteellä. Pian kallio putoaa dynamiitin voimasta kauniisti ja kurinalaisesti siistiin röykkiöön, josta se on helppo korjata pois. Mekään emme voi tehdä muuta kuin porautua yksitellen niihin ongelmiin, jotka tässä tulevat esille.
Ensimmäinen seikka, joka pysäyttää tämän Jesajan jakeen lukijan, on: "Herra näki hyväksi runnella häntä sairaudella." Usein Jumala näkee hyväksi käyttää sairautta palvelijanaan. Sairaus on elämän pelkistäjä. Ja oikeastaan sairaus on ihmisen normaalitila. Jos käsittäisimme, että sairaus kuuluu ihmisosaan, "emme turhaan valittaisi", sillä "koetusten tie, luokses, Herra vie".
Hepreassa käytetään tässä yhteydessä vielä voimakkaampaa sanaa. Käsite esiintyy myöhemminkin samassa jakeessa. Saksalainen käännös noudattaa heprean ajatusta: "Herra tahtoi runnella häntä sairaudella" - "ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa". Jeesus täytti Isänsä tahdon. Hän rukoili Getsemanessa: "Jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, niin tapahtukoon sinun tahtosi." Isä meidän rukouksessa olemme oppineet pyytämään: "Tapahtukoon sinun tahtosi." Kristuksessa täyttyi Jumalan tahto ja suunnitelma. Siksi hänen elämässään ei ollut hapuilua. Hän odotti rauhassa kolmisenkymmentä vuotta, ennen kuin alkoi toimia - ja kolme vuotta riitti antamaan meille maailman syvällisimmän opin.
Sovitustyön perustana on Isän tahto. Jeesus tuli vikauhriksi. Jos panemme hänen sielunsa vikauhriksi, Herran tahto toteutuu hänen välityksellään. Ja me tiedämme, mikä on Jumalan tahto. "Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1. Tim. 2:4). Pietarikin puhuu samasta asiasta: "Jumala ei tahdo, että kukaan hukkuisi, vaan että kaikki tulevat parannukseen." Tätä Jumala tahtoo!
Kuitenkin estäväksi puomiksi eteemme nousee meidän vikamme. Siksi Jeesus uhrasi itsensä vikauhrina puolestamme. Nyt joku kysyy: "Miksi puhua uhrista? Eikö uhriajatus kuulu kokonaan Vanhaan testamenttiin?"
Kolmatta Mookseksen kirjaa on kutsuttu "sovituksen kirjaksi". Siinä esiintyvät noin kuusikymmentä kertaa sanat "Herran edessä". Tämä sanonta oli hyvin rakas Lutherille. Siinä on sanottu myös viidesti: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä, sanoo Herra." Tämä sovituksen kirja alkaa uhrilakien esittelyllä. Syntiinlangennut ihminen on aina kamppaillut syyllisyytensä kanssa. Siksi hurskas rukoilija toi Jumalalle antinsa ja kiitosuhrinsa. Sana "uhrata" merkitsee hepreassa tarkalleen samaa kuin "tuoda lähelle". Kuitenkin Raamattu sanoo: "Jumalattoman uhri on Herralle kauhistus." Daavid koki: "Minä en tuo Herralleni, Jumalalleni, ilmaiseksi saatuja polttouhreja." Uhraajalta odotetaan kokosydämisyyttä.
Itse uhrien nimitykset paljastavat, mitä ihminen etsi Jumalan edessä. Sovituksen kirjan ensimmäinen luku puhuu polttouhrista; heprean sana merkitsee "ylentämistä". Toinen luku puhuu ruokauhreista, jolloin viivyttiin Herran edessä aterialla. Sana tulee käsitteestä "lepo". Uhraaja kaipasi lepoa Jumalassa. Kolmas luku puhuu vuorostaan "yhteysuhreista"; tämä käsite tulee samasta sanasta kuin "rauha". Neljäs luku kertoo "syntiuhreista"; tässä käytetty synti-sana on miltei sama hepreassa ja arabiassa ja tarkoittaa alunperin "väliseinää". Synti erottaa Jumalasta ja ihmisistä. Viides luku liittyy Jesajan kirjan sanomaan. Se käsittelee vikauhria; heprean vastine tulee käsitteestä "syyllinen".
Jeesus Kristus sovitti syyllisyytemme. Ei ole siis kysymys pikkuvioista. Juristit lainaavat joskus sanaa "De minimis non curat lex", "laki ei piittaa pikkuasioista". Tämä on syvimmässä mielessä totta. Jumalan täydellisyyden laki paljastaa pohjattoman syyllisyytemme. Pikkuviat, pienet tahattomat sanat ja eleet, herättävät vähitellen esiin sydämen kätköissä olevan pahuuden. Ja kun ihmistä oikein ärsytetään, hänessä herää peto. Ihminen on ihmiselle susi.
On hyvä nähdä uhriajatus tässä valossa. Me tahdomme "ylentyä", levätä, saada rauhan, tahdomme poistaa ihmistenkin väliset näkymättömät muurit ja ennen kaikkea tahtoisimme päästä irti syyllisyyden kahleista. Katolinen kirkko toistaa eräässä synnintunnustuksessaan sanoja, "meidän syntimme, meidän mitä syvin syyllisyytemme!" Jeesus Kristus hoitaa tätä perusvikaamme. Hän tuli vikauhriksi, että vikuutettu jaksaisi elää.
Kuitenkin vain vertainen voi sovittaa vertaisensa. Aikaisemmin puhuimme Sakarjan kirjan kolmannestatoista luvusta, jossa Kristusta sanotaan Jumalan vertaiseksi: Ei ole kysymys siitä, että synti sovitettaisiin, vaan että pyhä Jumala tulisi sovitetuksi. Heprean sana "vertainen" merkitsee "kiinteästi yhteen sidottua". Meidän syntimme on sitä, mistä tuhlaajapoika puhui tunnustaessaan: "Olen tehnyt syntiä taivasta vastaan." Tarvitsemme sovituksen, joka pätee taivaassa. Ehkä juuri tätä taustaa vasten pitäisi ymmärtää Uuden testamentin sana: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut meille meidän rikkomuksiamme." Ja hän uskoi meille "sovituksen sanan". Tämä 2. Kor. viidennen luvun jatko antaa ihmiselle suuret valtuudet: "Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme: me pyydämme Kristuksen puolesta, antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi . . ."
Jokainen tässä oleva sana on kultaa. Jumala sovitti itsensä. Hän tahtoi antaa meille itsensä Pojassaan. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa." "Sielunsa vaivan tähden" Jeesus voi antaa vaivatulle ja vikuutetulle rauhan. Vikauhri koskee syyllisyyttämme. Jos tämä asia ei kirkastu, meidän mielemme kiinnittyy toisarvoisiin asioihin ja usko jää leikittelyksi. Sovitus koskee koko ihmiselämää - ei siis vain yksityisiä tekoja vaan meitä itseämme.
Puhuimme miltei samasta asiasta, kun katselimme erämaahan vietyä ja runneltua syntikaurista. Se vei kansan synnit ja syyllisyyden pois leirin alueelta. Suuren sovituspäivän rukouksissa on muuan kaava, joka ilmaisee anteeksiantamuksen henkilökohtaisuuden. Hurskailla juutalaisilla on tapa, jota vastaan eräät oppineet ovat sotineet, koska se ei perustu Raamattuun: jokainen mies uhraa puolestaan kukon ja pyörittää sitä päänsä ympäri, niin että veri pirskottuu valkeille vaatteille. Samalla hän sanoo: "Tämä on minun puolestani, minun sijastani ja minun sovituksekseni. Kukko menköön kuolemaan ja minä pitkään ja hyvään elämään!" Kristus kuoli minun sijaani, ja minä saan elää!
Samantapainen sijaissovituksen sana on 5. Moos. 30. luvussa, jota apostoli Paavali rakasti. Jakeessa 11 on aivan kuin Vanhan testamentin "pro nobis", "meidän puolestamme" lupaus. Siinä sanotaan, etteivät käskyt ole liian vaikeat - ei tarvitse sanoa: Kuka menisi meidän puolestamme taivaaseen ja merten taakse, tuonelaan? Kuka noutaisi ikään kuin uudelleen nämä käskyt ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?
Tämä Vanhan testamentin kieli voi olla nykyajan ihmisestä kaanaankieltä. Kuitenkin näitä sanoja voidaan pitää koko sijaissovituksen asetussanoina. Siinä on kaksi kertaa kysymys, "Kuka menisi?", kaksi kertaa sanat "meidän puolestamme" ja kahdesti sana "julistaa" sekä vielä kaksi kertaa viittaus lain täyttämiseen. Vanhan liiton aikana lakia tuli julistaa ja opettaa, jotta se täytettäisiin. Uusi liitto kertoo siitä, että Jeesus on täyttänyt lain, ja me julistamme hänen täytettyä tekoansa.
Edessämme oleva asia liittyy siihen taivaalliseen salaisuuteen, josta Jeesus puhui Nikodeemuksen kanssa. Kaikki opetukset oli jaettu hänen aikanansa "salattuihin" ja "ilmoitettuihin" asioihin. Näillä oli nimenä "nistaroot" ja "niggaloot", joka merkitsee juuri "kätkettyjä" ja "paljastettuja" oppeja. Juutalainen raamatunselitys pitääkin ohjeenaan 5. Moos. 29:29 ohjetta, joka sopii kaiken raamatunselityksen ohjelmaksi: "Se, mikä on salassa, se on Herran, meidän Jumalamme; mutta mikä on ilmoitettu, se on meitä ja meidän lapsiamme varten." Jeesus esitti saman kahtiajaon, kun hän sanoi Nikodeemukselle, että tämä ei uskoisi, kun hän puhuu "taivaallisia", koska hän ei tahdo uskoa sitäkään, mitä Jeesus puhui "maallisista". Ja tämän jälkeen Jeesus todella puhui taivaasta tulostaan ja taivaaseen nousemisestaan ristin sanomaan liittyen.
Juuri ristinkuolemallaan Jeesus täytti lain. Sana "täyttää" pulpahtaa esille yllättäen kaanaankieleltä tuntuvassa Efesolaiskirjeen neljännen luvun jakeessa, joka on vaikeatajuisuudestaan huolimatta muuan Uuden testamentin helmiä: "Että hän astui ylös, niitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alas, maan alimpiin paikkoihin. Hän joka on astunut alas, on se joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäs, täyttääkseen kaikki."
Tässä on evankeliumi. Ei kukaan ole niin alhaalla, etteikö Kristus olisi tullut vielä alemmas. Hän alentui aivan tuonelaan asti. Hän laskeutui kaikkein alimmaksi, että voisi sieltä käsin nostaa pahimmin alaspainetun. Laulamme tutussa hengellisessä laulussa: "Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois. Hän ei ketään luotansa sulje, eikä karkoita yhtään pois. Ja alemma vieläkin tulla, hän tahtois jos siellä ken, on tunnolla haavoitetulla." Jeesuksen sovitustyöhön kuului sekä kuolema että ylösnousemus. Siksi Efesolaiskirje sanookin, että Jeesus nousi maan alimmista paikoista "kaikkia taivaita ylemmäksi täyttääkseen kaikki". Tätä jo suoritettua lunastustekoa me julistamme.
Profeetta Jesaja esittää vikauhriajatuksensa jälkeen Raamatun yksinkertaisimman vanhurskauttamisopin. "Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa."
Katekismuksessa kysymme aina: "Mitä tämä on?" Onko vanhurskaus sitä, että on vanha ja hurskas, kuten joku nuori ajatteli! Eikö nuorikin voi olla vanhurskas? Katekismus opettaa: "Kun Jumala vanhurskauttaa meidät, hän synnyttää meihin uuden elämän. Tämä on hengellisesti kuolleen uudestisyntyminen" Vanhurskauttaminen on Lutherin selityksen mukaan sitä, että "Jumala ei lue meille meidän syntejämme, vaan antaa ne anteeksi."
Jesajakin selittää, että vanhurskauttaminen merkitsee Jeesuksen tuntemista ja syntien anteeksiantoa. Vanhurskauttaminen on Jeesuksen teko. Jesaja kutsuu Kristusta "vanhurskaaksi palvelijaksi". Kristusta sanotaan Raamatussa myös "vanhurskauden opettajaksi". Tämä sanonta esiintyy tosin vain Jooelin kirjassa, 2:23, jonka mukaan Jumala antaa "vanhurskauden opettajan" - näin tämä jae kuuluu hepreaksi. Juutalaiset oppineet sanovat,että sillä tarkoitetaan tulevaa profeettaa, joka "opettaa vanhurskaudentietä". Meidän aikanamme löydetyt, jo ennen Jeesuksen aikaa kirjoitetut, ns. Kuolleen meren kääröt, toistavat usein sanan "vanhurskauden opettaja" - siitä tämä käsite on ilmeisesti tullut omia kiertopolkujaan juutalaiseen kirjallisuuteen.
Vain Jeesus opettaa turvallista vanhurskautta. Hänen tullessaan elämään täyttyy Danielin kirjan sanonta: "Synti sinetillä lukitaan iankaikkinen vanhurskaus tuodaan". Vanhurskauttaminen ei merkitse ihmisen jonkinlaisen pyhyyden tiedostamista. Se merkitsee, että alamme tiedostaa pohjattoman pahuutemme ja Jeesuksen suorittaman täydellisen anteeksiantamuksen. Ei oma liha pyhity koskaan: se pahentuu vaikka sen yrittäisi panna minkälaiseen "pakastimeen" tahansa. Katekismus tarkoittaa tätä, kun se sanoo vanhurskauttamisesta, että Jumala "pukee meidät Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen. Näin Jumala vanhurskauttaa meidät."
Kun apostoli Paavali joutui haaksirikkoon Meliten lähellä, tuota onnettomuutta kuvataan tavalla, joka sopii meihin.Ensin laivamiehet luotasivat syvyyttä - mekin joudumme tekemään omaa hengellistä tilannearviotamme. Sen jälkeen miehet laskivat neljä ankkuria ja "odottivat ikävöiden päivän tuloa". Mekin odotamme uskon selkenemistä sisäisesti. Yritämme heittää omia ankkureitamme myrskyävään mereen, ettemme ajautuisi karikoille. Mutta tämä ei aina auta ihmiselämässä. On yksi ankkuri, joka pitää. Se on Jeesuksen täysi sovitustyö puolestamme. Rakastan erästä Jesajan kirjan sanaa, joka on 54. luvun lopussa. Olen ankkuroinut siihen joskus toivoni Jerusalemin työn monissa ahdistuksissa: "Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra." Todella: "Tuntemuksensa kautta hän . . . vanhurskauttaa . . . sälyttäen päällensä meidän pahat tekomme".
Kreikkalaiset ajattelijat sanoivat aikoinaan: "Tunne itsesi!" Kyllä tämäkin on tärkeätä. Apostoli Paavalihan totesi Roomalaiskirjeessä tajuavansa, ettei hänen lihassaan ole mitään hyvää; hän näkee ja huomaa pahan asuvan olemuksessaan. Mutta "elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa" vapautti hänet. Siksi saamme sanoa toisillemme: "Tunne Kristus!" Kristus antaa turvallisen pohjavireen syntiensä kiusaamalle ihmiselle. Esittämämme Jooelin kirjan lause kuuluu heprealaisessa muodossaan: "Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa hän antaa teille vanhurskauden opettajan" (2:23).
Vanhurskauttaminen merkitsee lepoa ihmisen omista töistä. Hengellisessä elämässä tarvitsisimme sielua hoitavaa kiireettömyyttä. Apostoli Paavali sanoo: "Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi" (Room. 4:5). Uskova katsoo omista töistään Kristuksen tekoon. Jumala suorittaa tilisiirron ansiottoman palkkakorttiin.
Näemme vanhurskautusaiheen myös 22. psalmissa, jota Jeesus luki lohdutukseksi ristiltä opetuslapsilleen ja seuraajilleen. Psalmi alkaa huudahduksella: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? . . . Mutta minä olen mato, enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylkiö . . . He jakavat keskenään minun vaatteeni... He tulevat ja julistavat vastedes syntyvälle kansalle hänen vanhurskauttaan, että hän on tämän tehnyt." Kristus hylätään - meidät hyväksytään. Kristus riisutaan - meidät puetaan. Nyt julistetaan Kristuksen tekoa, hänen vanhurskauttaan. Ehkä psalmin viimeinen heprean sana, "kii asaa", "sillä hän sen teki", on myös ristin viimeisen huudon takana: "Se on täytetty!"
Vanhurskaus merkitsee Jumalan armon tilisiirtoa. Se merkitsee sitä, että kärsivän Kristuksen vaatteet jaetaan seurakunnalle. Kun vaimoni ja minut vihittiin lähes 25 vuotta sitten, tilasimme kumpikin pukuvuokraamosta itsellemme lainavaatteet. Niin teki miltei jokainen siihen aikaan. Ja komea kuulemma oli pari - mutta se johtui lainavaatteista. Itsessämme me ihmiset olemme kurjia hylkiöitä, mutta Kristus pukee meidät puhtauteensa ja pyhyyteensä.
"Se on täytetty" puhuu siitä, että nyt meidät hyväksytään Jumalan valtakuntaan. Jumalan testissä ei katsota ihmisen koesuorituksiin. Kun runoilija Aaro Hellaakoski pääsi ylioppilaaksi, hän ilmoitti siitä raisulla tavalla postitse vanhemmilleen. Tämän kuulun runoilijarnme poika oli luokkatoverini, ja häneltä kuulin monia erityispiirteitä hänen isästään. Aaro Hellaakoski oli pannut postikorttiin isänsä ja äitinsä nimen ja lopuksi hän pisti sormellaan reiän kortin lävitse: läpi meni! Tätä merkitsee vanhurskauttaminen: läpi menee! Kristus on pantu minun puolestani tenttiin. Hänet testattiin: "Hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa". Kristuksen teko kelpuuttaa läpi taivasten ja taivainen taivaitten. Se pätee pyhän Jumalan edessä. Sinun ei tarvitse päteä.
Eräälle Roomalaiskirjeen nuorisopainokselle on annettu hyvä nimi: "Se on jo tehty, sanoi Paavali!" Vanhurskauttaminen käännetään nykykielellä usein sanalla "hyväksyä". Sinut on hyväksytty Jeesuksen vuoksi. Hänen tuntemuksensa vanhurskauttaa. "Se on jo tehty, sanoi Paavali!" Mutta onko tämä todella tapahtunut? Voiko siihen luottaa?
Kun Jeesus kuoli ristillä, evankeliumit kertovat, että koko luomakunta osallistui murheeseen. Kolme evankeliumia kertoo myös, että temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas. Nyt ihmissilmä näki kaikkeinpyhimpään. Nyt poistettiin erottava verho pyhän Jumalan ja ihmisen väliltä. Nyt pääsemme Pyhimmän luo. Myös Hebrealaiskirje viittaa kolmasti tähän ihmeeseen. Esirippu oli tehty kymmenisen senttiä paksusta kudoksesta, eikä mikään ihmisvoima saattanut sitä halkaista. Se ei myöskään revennyt sirokkotuulen voimasta, kuten joskus on väitetty. Jumalan voima repäisi sen, koska sitä ei enää tarvittu.
On järkyttävää nähdä, että juutalainen perimätieto on tallettanut tämän tapahtuman myös Talmudiin. Nämä viitteet, jotka esiintyvät kolmasti Talmudissa, alkavat lauseella: "Neljäkymmentä vuotta ennen temppelin hävitystä avautuivat temppelin ovet itsestään." Roomalainen sotapäällikkö Titus kukisti Jerusalemin pyhäkköineen vuonna 70. Näin ollen perimätiedon viite puhuu Jeesuksen kuolinvuodesta. Silloin "läntinen lamppu sammui ja uhrit menettivät voimansa". Eräässä toisinnossa sanotaan jopa: "Pyhä Henki jätti temppelin."
Ainoa todella merkittävä historiallinen tapahtuma, johon Talmud voi viitata puhuessaan vuodesta 30, on Jeesuksen ristinkuolema. Silloin uhrit menettivät merkityksensä, koska ihmissilmä saattoi katsella Öljyvuorelta käsin kaikkeinpyhimpään. Hebrealaiskirje 10:14 sanoo Jeesuksesta: "Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainaiseksi tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään." Jeesuksen uhri riittää uskomme perustaksi - muut uhrit ovat menettäneet merkityksensä.
Olen nyt esitellyt rivi riviltä Raamattua. Tämä johtuu siitä, että lopultakin vain Raamattu voi vakuuttaa meidät Jumalan rakkaudesta. Jeesus sanoi: "Minun sanani ovat henki ja elämä." Vanhurskaus julistetaan meille Sanassa. Oppineet puhuvatkin ns. forenssisesta vanhurskaudesta, joka "luetaan" ihmisen hyväksi. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Tämä sana julkistetaan kuin oikeusistuimen armahduspäätös.
Ihmisen perusolemus ei heti muutu, vaikka hänen asemansa on muuttunut. Ihmisen asema pyhän Jumalan edessä on toinen: hänet on hyväksytty. Kun vanki julistetaan oikeuden päätöksessä vapaaksi, hän on yhä sisimmältään rikollinen. Mutta nyt hänet on armahdettu. Oikeusistuin langettaa aina ensin tuomionsa. Vasta sen jälkeen keskustellaan siitä, miten rangaistus kärsitään ja onko syyllisellä edellytykset saada armahdus. Katuva mieli on paras tae armahdukselle. Joka kerta kun saamme anteeksi syntimme, joudumme ensin tilille rikoksistamme. Siksi Jesaja huudahtaakin: "Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme", ja jo samassa hengenvedossa vakuutetaan: "Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi." Jos me tuomitsemme itsemme, meitä ei enää tuomita. Jos tunnustamme syntimme, on Jumala uskollinen ja antaa ne anteeksi. Synnin tunnustaminen ei merkitse syntiluettelon latelemista, vaan ennen kaikkea sitä,että tunnustamme syyllisyytemme: minussa on vika, ei vanhemmissani ja kasvatuksessani. Minä olen tehnyt syntiä. Minä ansaitsen rangaistuksen.
Kun julistamme Kristuksen vanhurskautta ja hänen anteeksiantamustaan, joku kuulija voi olla niin arka ihminen, että hän ei uskalla omistaa tätä sanaa kohdalleen. Et osaa oikein katua, et osaa oikein tunnustaa syntiäsi, et osaa uskoa niin kuin tulisi. Me erehdymme monesti tekemään jopa katumuksestamme, synnin tunnustuksestamme ja uskostamme hengellisen kelpoisuutemme kyltin: "Tämän minä tein ja siksi minä tulin uskoon!" Mutta vain Kristuksen teko kelpaa Jumala-suhteemme perustaksi. Unohda kaikki muu. Älä hoe itsellesi, että sinä olet paha - hoe sitä, että Jeesus on hyvä!
Ihminen voi myös tottua sisäiseen orjuuteensa. Meillä oli Jerusalemissa kanarialintuja. Saimme hankituksi kauniin laulavan lintuparin. Teimme niille pesän. Ja eikös mitä: eräänä päivänä emo istui jo hautomassa. Kun poikaset kasvoivat ja alkoivat jo räpistellä siivillään ympäri häkkiä, päätin laajentaa niiden lentokenttää ja avasin häkin oven. Linnunpoikien vanhemmat tunsivat jo vapauden riemun. Ne olivat olleet silloin tällöin ulkosalla. Kuitenkin nuo häkissä syntyneet siivekkäät olivat tottuneet vankeuteensa. Ne olivat syntyneet vankilaan. Siksi kesti kauan ennen kuin ne tajusivat vapauden merkityksen. Ensin ne kurkkivat aukon edessä alas, ylös ja sivuille. Välillä mentiin jopa pois sivummalle. Lopulta yksi uskalsi panna nokkansa häkin ulkopuolelle. Kun vanhemmat sirkuttelivat ulkosalla kutsuen, jopa lähti poikanenkin lentoon. Ja voi sitä vapauden riemua ja räpistystäl Pian oli koko poikue vapaudessa.
Ehkä olet tullut tänne kirkkoon kurkkimaan, miltä nuo uskovat oikein näyttävät. Kovasti ovat kyllä itsensä näköisiä - liikaakin. Mutta ehkä olet saanut katsella täällä myös Kristuksen muotoa ja hänen tekojansa.Käy nyt peremmälle. Hän kutsuu sinua vapauteen, "Jumalan lasten kirkkauden vapauteen". Älä märehdi syntejäsi, älä takerru tekoihisi. Jeesus kutsuu sinua vankeudesta vapauteen. Lauloimme joskus katulähetyksessä: "Jos orjan merkkiä kantaa ken, ei oo hänen sielunsa onnellinenl" Jeesus Kristus kantoi meidän vikamme ja syyllisyytemme. Hän tuli vikauhriksi viallisen puolesta.
Tapasin vastikään erään keski-ikäisen rouvan, joka oli kohdannut Kristuksen. Hän kertoi hiljaisella äänellä jotenkin näin: "Kun minä uudestisynnyin - kun minusta tuli todella syntinen, ja tämä ei ole teoriaa, niin minä sain rauhan. Mutta nyt minulla on uusia ongelmia; miten saisin lapseni tälle tielle? Toinen on kyllä jo löytänyt Jeesuksen. Minulla on kyllä rauha. Mutta minulla on uusia huolia, eikä kai niihinkään ole mitään pakettiratkaisua."
Uudestisyntyminen merkitsee sitä, että meistä tulee todella syntisiä, ja se ei ole teoriaa. Arvoton elämä saa arvon. Toivoton ihminen saa toivon. Viallinen saa jättää vikansa parempaan hoitoon. Jeesus Kristus hyväksyy meidät itsensä tähden. Me saamme pukeutua hänen lainapukuunsa, joka kelpaa kerran myös taivaan häissä.
Yhdymme rukoukseen:
Rakas Jeesus. Tahdon kiittää Sinua siitä, että olet kuollut minun puolestani, minun sijastani ja minun sovituksekseni. Kiitän sinua siitä, että saan omistaa henkilökohtaisesti Sinun hyväksymismerkintäsi. Kiitos, että minun ei tarvitse kantaa laiminlyöntejäni ja rikosvelkaani. Herra, tiedän että en voi tehdä ratkaisua joukon mukana. Siksi rukoilen, että Sinä ottaisit minut erikseen. Herra opeta minulle käytännössä Sinun vanhurskautesi salaisuutta. Aamen.
Seuraava luku: Hän antoi ja hän kantoi