Risto Santala: JESAJA 53
Edellinen luku: Meidän sairautemme hän kantoi
"Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut."
Raamattukoulun tytöt lauloivat aluksi: "Onko elämäsi täynnä turhaa huolta vaan?" Tämän jälkeen lähetysjohtaja Alpo Hukka johti meidät rukouksin Jumalan eteen, joka "murehien murtamasta voi tehdä uuden ihmisen". Ehkä täällä on niitä, jotka todella kantavat turhia huolia ja niitäkin, joiden huoli on todellista. Kuitenkin niin nimetön kuin tunnettu ahdistus murtaa usein kantajansa. Kerran Jeesus puhui koko päivän "murehien murtamille". Illan lähestyessä tuli kaikille nälkä. Ja niin Jeesus mursi heille vielä leipää.
Tämä kuva on painunut sydämeeni. Sen tapahtumapaikkahan oli Gennesaretin järven ranta. Aurinko alkoi jo laskea yli lasisen meren. Jeesus otti leivän, "siunasi ja mursi". Niin hän tekee aina. Samalla tavoin Pyhän maan hurskas juutalainen isä kohottaa aterian alussa leivän, siunaa ja murtaa ja antaa jokaiselle perheenjäsenelle oman siunatun leipäpalasensa - aivan niin kuin Jeesus. Voitte kuvitella poikien ja tytärten kasvoja kummallakin puolen pöytää ne loistavat kuin aurinko: kukin saa isältä oman siunatun palasensa.
Näin Jumala tekee. Hän siunaa ja murtaa, ja murtaessaan hän siunaa. Hän murtaa meitä omiansa.
Sana "siunata" on hepreaksi "levareech" eli tarkalleen: "panna polville". Kun profeetta voiteli kuninkaan tai seuraajansa tehtäväänsä, siunattava kävi polvilleen. Jumalan pyhyys painaa ihmisen polvilleen. Me kohtaamme siunauksen polvillamme.
Edessämme oleva Raamatun sana puhuu kaikista ja kaikille. Jokainen kuulija joutuu taipumaan sanan alle. Kuulemamme sanat ovat koko Kärsivän Herran palvelijan kuvauksen inhimillisin kohta. Ei ole suinkaan sattuma, että Etiopian hoviherra oli joutunut pysähtymään juuri näiden jakeiden eteen. Ehkä hän näki niissä itsensä. "Niin kuin lammas hänet viedään teuraaksi ja niin kuin karitsa hän on ääneti keritsijäinsä edessä; niin ei hänkään suutansa avaa." Kun tämä sana avautui, hän saattoi jatkaa iloiten matkaansa. Ehkä hänkin oli jonkin murheen sitoma.
Myös Pietari, joka oli saanut murtua Jeesuksen katseen edessä, rakasti tätä samaa kuvausta. Hän kirjoittaa: "Hän itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun, että me synnistä pois kuolleina eläisimme vanhurskaudelle. Ja hänen haavainsa kautta te olette paratut. Sillä te olitte eksyksissä niin kuin lampaat, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö."
Raamattu puhuu Kristuksesta sekä karitsana että paimenena. Jeesus sanoi olevansa Hyvä paimen. Hän ymmärsi paimenen hädän. Paimen on vastuussa siitä, että jokaisella laumaan kuuluvalla on joka päivä vihreää ruohoa ja vettä. Kerran muuan linja-autonkuljettaja pysähtyi Israelissa Negevin autiomaassa kysymään tietä vuohipaimenelta. Samalla hän tarjosi tälle juotavaa eväspullostaan Mutta paimen sanoikin: "En minä voi vielä juoda, koska laumanikaan ei ole saanut vielä vettä!" Samoin kokee pensastolaisten parissa toimiva bushmannilähetti vastuunsa kaitsettavistaan. Hän joutuu syömään usein puuronsa yhteisestä ruokakupista: kaksi sormea toimii haarukkana, liemiruokiin käytetään kolmisormijärjestelmää, lusikkaa. Rakkaus tekee ihmiset sukulaisiksi keskenään.
Aikoinaan muuan saksalainen Schneller-niminen pappi otti orpolapsia kojuunsa ja luolaansa, jossa hän asusti Jerusalemin lähellä. Sama rakkaus eli yhä kolmannessa sukupolvessa, kun hänen työstään oli kasvanut suuri ammattikoulu työpajoineen ja kirkkoineen. Kolmikymmenluvulla tuli kansallissosialismin hengen täyttämä piispa tarkastamaan laitosta. Hänelle tarjottiin aamiaiseksi valkoista leipää, oliivimarjoja ja teetä. Pureskeltuaan ensin pitkin hampain happamia öljymarjoja, piispa sanoi lopuksi: "Sinulla on täällä näin loistava työkeskus kouluineen - olisit sinä voinut tarjota minulle jotain parempaa aamiaiseksi." Siihen vastasi pastori Schneller: "Minä en syö paremmin, kuin minun lapseni syövät!" Näin sanoo vain Herran paimen.
Jeesus tuli myös karitsan osaan. Näin hän ymmärtää laumaansa ja hänen lampaansa ymmärtävät häntä. Kristusta sanotaan juutalaisten perimätiedossa usein toiseksi Moosekseksi. Aivan kuin Jaakob ja Daavid, Mooseskin sai peruskoulutuksensa erämaassa. Vanhan opettavan kertomuksen mukaan Mooses kantoi kerran kaukaa erämaasta kotiinsa eksyneen lampaan. Silloin Jumala sanoi hänelle: "Koska sinä armahdit lihaa ja verta olevaa luontokappaletta, minä teen sinut kansasi paimeneksi."
Jesaja esittää erotuksetta: "Me vaelsimme kaikki eksyksissä." "Kukin meistä poikkesi omalle tielleen." Jeesus etsii eksyneen ja armahtaa häntä. Me uskovat voimme tulla monesti niin itsevarmoiksi, että pidämme itsestään selvänä, ettei meissä ole mitään pahempaa vikaa. Me tulemme valmiiksi ja mestaroimme jopa omaa Mestariamme. Me kasvamme ja hän vähenee, vaikka hänen tulisi kasvaa ja meidän "hävetä", niinkuin joku poikanen vahingossa luki. "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan - kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet." Mutta Herra heitti hänen päällensä "kaikkien meidän syntimme". Tämä koskee niin jumalattomia kuin jumalisia!
Jesaja tuntuu kohdistavan sanansa erityisesti kansan johtajille. "Tällaisia ovat paimenet, he eivät pysty mitään huomaamaan, he ovat kaikki kääntyneet omille teilleen" (56:11). Ei oman tahdon tie ole Jumalan tie. "Vanhurskas hukkuu, eikä kukaan pane sitä sydämelleen" (57:1). Uskovakin voi eksyä. Jesaja saattoi myös huudahtaa itseään ajatellen: "Kuka on niin sokea kuin sinun palvelijasi" (42:19). Jumalan ja ihmisen välillä on ääretön kosminen etäisyys. Sitä ei voi mitata metreissä eikä kilometreissä. Me vieraannumme herkästi Jumalan elämästä. Uskovakin eksyy. Raamatun pisin luku on Psalmi 119, jossa on 176 jaetta. Tässä luotaamattoman syvässä ja kauniissa psalmissa kuulemme rukoilijan pyytävän lopuksi: "Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi palvelijaasi!" Oikeastaan vain uskovalla on edellytys nähdä, miten kaukana hänen sydämensä on Jumalasta. Me vaelsimme kaikki eksyksissä.
Apostoli Paavali sanoo Roomalaiskirjeessään lain olevan sitä varten, että "jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä". Olkaamme aivan rehellisiä. Jesaja sai julistaa sekä omalle kansalleen että pakanoille. Hän kuuli sanat: "Huuda täyttä kurkkua, älä säästä - ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa minua he muka etsivät joka päivä ja haluavat tietoa minun teistäni" (58:1). Pakanoista hän loi myönteisemmän tulevaisuudenkuvan: "Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne - he rientävät sinun tykösi - Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut" (55:5). Jesajan kirjassa on viisitoista kertaa sanat "Israelin Pyhä". Tunnettu juutalainen raamatunselittäjä rabbi Kimchi sanoi aikoinaan: "Tässä on kysymys Messiaasta. Hän on kansojen opettaja ja iankaikkinen prinssi."
Kristus kutsuu omaisuuskansaansa, ja hän kutsuu pakanoita. Kristus kirkastaa Jumalan kasvot. Pyhä Jumala ei tunne suosikkijärjestelmää. Hän kutsuu kaikkia samoin ehdoin.
Apostoli Paavali rakasti sanaa "kaikki". Pyysin kerran luennollani, että joku oppilaista laskisi "kaikki"-sanat hänen kirjeistään ja Hebrealaiskirjeestä, joka erään perimätiedon mukaan voi olla Paavalin käsialaa. Kului vain joku päivä. Muuan oppilaista työnsi käytävässä ohimennen käteeni lapun. Siinä luki: "Sana kaikki johdannaisineen esiintyy apostoli Paavalin kirjeissä ja Hebrealaiskirjeessä 464 kertaa."
Jumala ei ole puolueellinen. Hän asettaa kaikki samaan asemaan. Parannuksen tulisi alkaa Jumalan huoneesta. Kun omista teistä on kysymys, on syytä muistaa apostoli Paavalin elämän perusote: "Me olemme hylänneet kaikki häpeälliset salatiet, emmekä vaella kavaluudessa." Ei ole aina helppoa "iloita yhdessä totuuden kanssa". Sinä löydät itsestäsi Jumalan valossa aina uusia piirteitä, jotka saavat sinut miltei voimaan pahoin: itsekkyyttä, inhottavuutta, arkuutta hyvässä, loukkaantuvaisuutta, itsesääliä, sydämen pyhittämättömyyttä - ja sen, mikä on pahinta: oman tahtosi talttumattomuuden. Oman tahdon määräämä elämänsuunta vie ihmisen väärään. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Kristus on Hyvä paimen. "Hän johtaa oikealle tielle nimensä tähden" (Ps. 23:3). Sen oli Pietarikin kokenut sanoessaan: "Te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö."
Hesekielin kirjassa on kokonainen paimenluku, joka puhuu Kristuksesta. Tämä 34. luku ilmoittaa: "Minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan." Vanhat oppineet ovat todenneet: "Tämä on Daavidin siemenestä koituva Messias, joka saapuu pelastuksen aikana." "Loisteen kirjassa", joka on juutalaisten oppineiden mukaan alkujaan peräisin toiselta kristilliseltä vuosisadalta, sanotaan näin Kristuksesta: "Sinä olet uskollinen paimen. Sinusta on sanottu: antakaa suuta Pojalle; sinä olet suuri alhaalla, Israelin opettaja ja enkelten, palvelevien enkelten, Korkeimman Poika, Pyhän Poika, ylistetty olkoon hänen nimensä ja Pyhä Henkensä."
On ihmeellistä, että vanhemmissa juutalaisissa lähteissä puhutaan tuon tuostakin kolminaisuusopista, vaikka tämä ei ole oppineiden virallinen kanta. Kristus on Hyvä paimen. Hän on Korkeimman Poika. Mutta hän tuli ihmisen alennukseen. "Hän otti miehuuden Pyhän Hengen kautta". Ylipaimen alensi itsensä. Muistatte, mitä Johannes Kastaja sanoi esitellessään Jeesuksen Jordanvirralla: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!"
Tämä evankeliumissa kaksi kertaa esiintyvä sanonta sisältää hepreassa sanaleikin. Sanoilla "karitsa" ja "kantaa" on ilmeisesti ollut hepreassa alkujaan sama kantamuoto. Arabiassa kumpikin sana kirjoitetaan tarkalleen samalla tavalla, "hämäl". Johannes Kastaja sanoi tavallaan: "Katso, Jumalan kantaja, joka kantaa maailman synnit!" Jerusalemissa on tänäkin päivänä erityinen kuja, jota ihmiset kutsuvat "kantajien kaduksi". Tämä on raskas ammatti. Nämä ihmiset kantavat työkseen taakkoja. Jeesuksen työksi tuli taakan kantaminen.
Eräiden pohjoisten heimojen arabeilla on tapana valita kevättalvella karitsoimisen aikaan itselleen laumasta parhain ja virheettömin karitsa, jota he kutsuvat nimellä "hämäl Allah", "Jumalan karitsa". Jos perheessä on sairautta, tuo karitsa teurastetaan ja sen verta sivellään sairaan otsaan. Sitten hänen puolestaan rukoillaan. Emme tiedä, kuinka pitkään itämailla on ollut tällainen tapa. Karitsa aivan kuin kantaa synnit ja syyllisyyden Jumalan eteen. Aina kun heimojen kesken tehdään rauha, tällainen teurastettu karitsa toimii "yhteysaterialla" vertauskuvallisena rauhan luojana. Vanhassa testamentissa "yhteysuhrista" käytetään "rauha"-sanan johdannaista.
Kristus tuli yhdistämään katkenneen Jumalasuhteemme. Hän oli ääneti keritsijäinsä, syyttäjäinsä, edessä. Entä jos Jeesus olisi ryhtynyt puolustamaan itseään oikeudenkäynnissä? Kukaan ei voinut osoittaa häntä syylliseksi syntiin. Pilatuskin sanoi, että hän ei löydä Jeesuksesta syytä. Jeesus oli ääneti voidakseen antaa henkensä uhriksi meidän tähtemme.
Olette ehkä nähneet, miten lampaita keritään. Muistan katselleeni sitä, kun Suomessa vielä näki lampaita. Jos keritsimillä, suurilla saksilla, tehtiin vikapisto ja veri tirskahti lampaan nahasta, lammas vain värähti - ääntäkään ei noussut ilmoille! Nykyisessä Samariassa asuu vanha uskonnollinen samarialaisten lahko, joka uhraa vielä Vanhan testamentin mukaisesti pääsiäisenä uhrilampaita. Jos uhripappi toimii taitamattomasti ja lammas äännähtää sitä teurastettaessa, sitä ei voi kelpuuttaa uhriksi. Jeesuskin oli Jesajan sanojen mukaan ääneti syyttäjäinsä edessä. "Niin, ei hän suutansa avannut!"
Kristuksen lähellä kokee pyhää hiljaisuutta, tuota sielua hoitavaa hiljaisuutta, josta kaikki inhimillinen kapina ja melu on poissa. Jeesus sanoikin: "Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte levon sieluillenne." Jospa mekin oppisimme vaikenemaan. Puhumisen oppii normaali ihminen tavallisesti kahdessa vuodessa, vaikenemiseen ei riitä sadankaan vuoden oppiaika. Puhuminen on usein heikkouden merkki. Vaikeneminen kysyy nöyryyttä.
Temppelin uhrieläimet tarkastettiin: niissä ei ollut mitään vikaa. Samoin Jeesuksessa ei ollut syntiä. Hebrealaiskirje kuvaa Kristusta: hän oli "pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut". Jos Jeesuksessa olisi ollut jotain syntiä tai itsekkyyttä, hän ei olisi kelvannut maailman sovittajaksi. Juudas sanoi aivan oikein tuodessaan kavallusrahoja takaisin temppeliin: "Minä kavalsin viattoman veren." Tämä oli syvimmässä mielessä totta. Ehkäpä hänen verensäkin oli viaton. Hän syntyi kilvoittelevasta neitsyestä: hän puki kyllä yllensä ihmisyyden inhimillisine kiusoineen. Hän oli kaikessa kiusattu, kuitenkin ilman syntiä. Mutta hän syntyi toisaalta Pyhästä Hengestä, eikä saanut isän puolelta tulevia rasitteita ja verenvikoja.
Jeesuksen omassa äidinkielessä, arameassa, on vanha sanonta: "Verellä on kaksi merkitystä." Näin on myös hepreassa. Sana "dam" merkitsee "verta" ja "maksua". Jerusalemissa lapsemme saivat taskurahaa, "verta taskuun". Tullissa me annoimme "verta tullille". Veri merkitsee siis tavallaan maksuvälinettä. Verisille synneille tarvitaankin verinen sovittaja. Kun olemme loukanneet verisesti toisiamme, vain Jeesuksen veri riittää pyyhkimään pois syyllisyytemme. Pahimmissa rikoksissa verikostaja vaatii itämailla syyllisen veren. Monissa Raamatun kohdissa voi "veri"-sanan mielessään korvata "maksu"-käsitteellä, jos ei muutoin ymmärrä Pyhän kirjan sanomaa. "Meidät on kalliisti ostettu, ei hopealla eikä kullalla, vaan Kristuksen kalliilla verellä", maksulla.
Jesaja sanoo jatkossa, että "Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme". Synti merkitsee myös muuta kuin pelkkää tekoa. Synti velkaannuttaa, se saa aikaan syyllisyyden. Ystävät: me tarkkailemme ja mittailemme liiaksi toistemme tekemiä pahoja tekoja, vaikka nämä teot ovat vain hedelmää siitä, mitä me olemme. Etsimme syntejä itsestämme ja toisistamme, kun meidän pitäisi tutkia sydämen kasvumaata. Jeesuksen sovitustyö koski koko syntivelkaamme. Useimmiten saamme rauhan tunnollemme, kun tunnustamme kipeimmät syntimme. Usein pienemmät asiat ovat aivan kuin kiinnikkeillä kiinni elämämme peruslankeemuksissa. Näinhän myös ihmisruumiiseen pesiytynyt kasvain luo kiinnikkeitä ympärilleen. Jumalan armosäteet on kohdistettava synnin pääpesäkkeisiin.
Kristillinen uskomme ei ole syntiuskoa; se on uskoa Jumalan mittaamattomaan armoon. Emme me sovita itse syntejämme sillä, että kannamme tikulla törkyä pihalle. Jeesuksen tulee päästä sydämeemme. Jos tunnustamme ne asiat, joita on vaikeinta tuoda valoon, muut asiat tulevat helpoimmin perässä. Raitis syntikäsitys ei merkitse pikkuparannusta vaan koko syyllisyyden ja syntivelan tuomista Jeesukselle. Ja hän on antanut "täydellisen uhrin" puolestamme. Jeesuksen sovintoveri puhdistaa kaiken, kun panemme koko sydämemme "likoon" ja annamme armon vaikuttaa. Kun perheenemäntä panee pesupulverin pyykkikoneeseen, hän ei rupea epäuskoisena tarkastamaan, menikö joka tahra pois. Pesuaine tekee tehtävänsä. Me saamme uskoa, että Jumala on suurempi kuin sydämemme ja tietää kaiken - nekin alitajunnan pohjalle painuneet rikkomukset, joita ei kukaan kykene luetteloimaan. Jeesus kantoi koko tämän syntivelan - sekä yksityiset teot että syyllisyytemme.
Mutta nyt joku kysyy: "Eikös siinä Suuressa kirjassa ja Luteeruksen katekismuksessa sanota, että Jumala kostaa kolmanteen ja neljänteen polveen? Miten minä pääsen tästä velasta?"
Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Mooses pyysi: "Anna minun nähdä sinun kirkkautesi!" Kuitenkaan Jumala ei voinut näyttää kasvojaan, sillä kukaan ei jäisi eloon tällaisen kokemuksen jälkeen. Niinpä Jumala kulkee ohitse ja Mooses saa katsella häntä "selkäpuolelta". Samalla Mooses saa kuulla äänen, joka kertoo, mitä Jumala syvimmältään on. Tämä sana jäi elämään Mooseksen hengellisestä kokemuksesta, ja se toistuu vähän väliä profeettakirjallisuudessa ja psalmeissa. Tuossa 2. Moos. 34. luvun jakeessa on sanottu yhdellä henkäyksellä viidellä eri tavalla, että Jumala on armahtava Jumala: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa." Hepreassa uskollisuudesta käytetään sanaa "totuus". Jeesuskin oli täynnä "armoa ja totuutta". Ja jatko lupaa: "Hän pysyy armollisena tuhansille, antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit". Tässä on esillä kolme heprean seitsemästä eri "synti"sanasta. Mutta entä jatko? "Ei hän kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lastenlapsille kolmanteen ja neljänteen polveen asti."
Tämä jatko on niin hirvittävä, että kristinuskon vastustajat ja kirjailijat kompastuvat siihen tuon tuostakin. Muuan eläinlääkäri ihmetteli tätä loppuosaa ja kysyi, mistä siinä oikein on alkukielen mukaan puhe. Eräissä muissa kielissä tämä on käännetty toisin, hän sanoi. Myös paikallinen Helsingin juutalaisen synagoogan edustaja ihmetteli tätä käännöstä kerran julkisesti. Puhutaanko tässä todella kostamisesta? Ehkä joudummekin kantamaan salatulla tavalla jotain esivanhempien hirvittävää rikosta.
"Ei jätä rankaisematta" on tulkittu saksalaisessa Raamatussa sanoin: "Hänen edessään ei kukaan ole syytön." Englantilainen Raamattu puhuu tässä yhteydessä siitä, että "Jumala ei puhdista syyllistä" ja esimerkiksi ranskalainen, että hän "ei langeta rikosta syyttömälle". Hepreassa käytetään sanontaa "nakkee loo jenakkee" eli tarkasti: "puhdistamalla ei puhdista". Tätä sanajuurta käytetään usein oikeuskielessä ja sananparsissa, kun on puhe syyllisyydestä puhdistamisesta. Jumala siis "jättää puhdistamatta" sen, joka ei suostu ottamaan vastaan hänen viisinkertaista armonjulistustaan. Tämähän vastaa jakeen alkuosan sanomaa.
No, entä sitten sana "kostaminen"? Tältä osaltaan suomalainen Raamattumme seuraa ruotsalaisen ja saksalaisen esikuvan mukaista ratkaisua. Englantilaisissa Raamatuissa käytetään yleisesti käsitettä "visit", joka merkitsee tavallisessa kielessä "vierailua" ja oikeuskielessä "koettelemista ja rangaistusta". Idän kirkkojen käyttämän ns. Peshittan aramealaisten tekstien mukaan tunnettu Georg M. Lamsa on tulkinnut tämän kohdan kokonaisuudessaan englanniksi: "Hän ei vanhurskauta syyllistä vaan rankaisee isien synnit." Heprean alkutekstissä sanotaan, "pokeed avoon", "hän ottaa huomioon". "Pokeed" viittaa sanajuureen, joka merkitsee "laskemista" (nykyhepreassa käytetäänkin virkailijasta sanaa "pakiid"). Heprean sanonta vastaa tarkalleen ruotsalaista käsitettä "räkna med", "ottaa huomioon".
Emme saa ajatella, että Jumala tahtoisi "kostaa" ihmisille heidän pahuutensa - "hänellä on halu laupeuteen". Mutta hän on silti pyhä. Jos emme suostu puhdistettaviksi syyllisyydestämme, hän joutuu ottamaan huomioon meidän pahat tekomme. Ja ne heijastuvat jopa lastemmekin elämään.
Vanhassa testamentissa on yhdeksän usein toistuvaa sanaa, jotka suomalainen Raamattu kääntää sanalla "kostaa". Liekö tämä äidinkielemme sana tullut siitä, että suurin osa kauppaliikkeistämme kuului aikaisemmin ruotsalaisille ja jouduimme aina kysymään: "Vad kostar det", "mitä se maksaa?" Ja todella! Raamattu käyttää usein sanaa maksaa suomalaisen "kostaa"-sanan paikalla. Myös käsite tasata on käännetty kostamiseksi, samoin sana palauttaa. Me saamme ikään kuin palautteen teoistamme: mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Samoin on käsite saattaa löydetyksi pantu palvelemaan kostoa. Myös sanonta asettaa päälle ja vaatia on ymmärretty kostamiseksi. Jeremia 51:56 kuuluu: "Herra on koston Jumala, hän maksaa tarkoin." Hepreassa luemme: "Eel gemuloot Adonai, shallem jeshallem." (Sana "gemuloot" merkitsee vahingonkorvausta ja sovitusmaksua, jolla korvataan joku epäoikeudenmukaisuus.) En tahdo arvostella erinomaista Raamattuamme. Kuitenkin tämä Jeremian sana voitaisiin yhtä suurella oikeudella kääntää näin: "Minä olen sovituksen Jumala, maksamalla minä maksan takaisin:" Kun tähän lisää vielä sanan ottaa huomioon ja ankarimman kostokäsitteen - "lenakem" - josta muuan tunnustettu kielimies on tehnyt tutkielman ja todennut sen merkitsevän lähinnä korvaamista, huomaamme, että emme voi karrikoida pyhää Jumalaa koston Jumalaksi. Kaikki nämä heprean yhdeksän käsitettä (leshallem, leshavoot, lehashiiv, lehamtsii, lasiim al, lidroosh, ligmol, lifkood ja lenakkem) puhuvat Jumalan oikeamielisyydestä. Pyhä Jumala tasaa, palauttaa ja korvaa joko täällä ajassa tai iäisyydessä meille meidän tekojemme mukaan, niin että kukin saa vahingonkorvauksensa. Mutta hän ottaa huomioon oman sovitusmaksunsa, jos ihminen suostuu nöyrtymään ja ottaa vastaan armon.
Raamattu sanoo: "Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi - älä kosta äläkä pidä vihaa - vaan rakasta lähimmästäsi niinkuin itseäsi" (3. Moos. 19:17, 18). Jeesus kohottaa tämän lähimmäisenrakkauden motivaation uudelle tasolle: "Rakastakaa toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut", kärsien ja anteeksiantaen. Vanha testamentti esittää esimerkkejä jopa vihollisrakkaudesta. Daavidin sotapäällikkö joutui sanomaan isännälleen: "Sinähän rakastat niitä, jotka sinua vihaavat!" (2. Sam. 19:6). Tärkein on muistaa Jumalan ehdoton sana: "Minun on kosto ja rankaiseminen" (5. Moos. 32:35). Jumala tasaa kerran vanhurskaudessaan kaikki asiat.
Ehkä puhe kolmannesta ja neljännestä sukupolvesta pelottaa sinua vieläkin. Mutta entä jos elämäkin todistaa, että meidän pahuutemme ja myös esirukouksemme seuraavat lapsiamme? Kuitenkin uusi liitto merkitsee sitä, että syyllisyytemme on kannettu. Kasteesta ei saisi tehdä erottavaa tekijää uskovien välille; sehän yhdistää Jumalan omat. Silti, kun Kolossalaiskirje sanoo korostetusti kastetta "Kristuksen ympärileikkaukseksi", saamme muistaa, kuinka vanhan liiton aikana jo lapsetkin liitettiin pyhään liittoon kahdeksan päivän ikäisinä. Lapsikasteessa vanhemmat antavat pienokaisensa armon haltuun ja rukoilevat, ettei heidän syntinsä ja pahuutensa tulisi pienokaisen kannettavaksi. Olen kiitollinen siitä, että Jerusalemissa kuollut poikani oli täysivaltainen Jumalan valtakunnan perillinen. Tarkkaan ottaen Markuksen evankeliumin loppu kuuluu, kuten eräissä Afrikan kielissä tämä kohta on käännetty: "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu" tai "joka uskoo kastettuna, pelastuu". (Sana "baptistheis" on aor. part. pass. ja vastaa latinan perf. historicum muotoa, merkiten "kastettuna olemista"). Oletko kastettu? Jos olet, älä tuijota ihmisen tekoon vaan Jeesukseen. Hän on sovittanut meidän syntisyyllisyytemme. Hän ei lue isienkään velkaa niille, jotka ovat antaneet sovittaa verivelkansa. Tähän saamme uskoa.
Vanha testamentti kertoo Suuren sovituspäivän uhrista. Ylimmäinen pappi puhdistautui. Sitten hän meni kaikkeinpyhimpään ja toimitti sovituksen ensin itsensä ja sitten koko seurakunnan puolesta. 3. Moos. 16. luku kertoo tästä pienen yksityiskohdan, jonka tahtoisin omistaa juuri sinulle: "Aaron laskekoon molemmat kätensä elävän kauriin päälle ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä tahansa syntejä, ja pankoon ne kauriin pään päälle ja lähettäköön sen, sitä varten varatun miehen viemänä, erämaahan."
Me saamme heittää Kristuksen päälle kaikki syntimme ja pahat tekomme, olivatpa ne mitä tahansa. Tästä on kysymys. Jeesus on "sitä varten valittu". Saamme tunnustaa hänelle kaikki. Usko merkitsee kokonaisvaltaista parannusta. Jeesus on sovittanut kaiken. Sitä varten varattu mies joutui viemään syntikauriin erämaahan Asaselin laaksoon, jonne se syöstiin ja jossa se ruhjoutui kuoliaaksi. Hän vei Israelin synnit leirin ulkopuolelle.
Kun hän tuli takaisin, ylimmäinen pappi odotti rukoillen temppelissä. Nyt hän sai sanoman: "Se on tehty, se on täytetty." Mutta tuon miehen tehtävä oli niin hirvittävä, että se on herättänyt tiettyjä ajatuksia juutalaisissa kirjailijoissa. Muuan heistä kuvaa tätä järkyttävästi. Hän kertoo kerran käyneen niin, että sitä varten varattu mies ei palannutkaan takaisin. Tähän tehtävään valittiin aina henkilö, joka oli vanha ja heikko ja joka jo muutoinkin olisi pian kuollut. Nyt muuan vanhus koki vähitellen, että syntikauriin kantamat helvetilliset voimat aivan kuin siirtyivät häneen. Ja lopulta hän itse käveli nelinkontin ja kauris kahdella jalalla. Ja kauris syöksi miehen Asaselin rotkoon. Sinä vuonna tapahtui suuri onnettomuus - kansa ei saanutkaan sanomaa: "Se on täytetty."
Entä, jos meillä ei olisikaan mitään mahdollisuutta päästä syyllisyydestämme. Entä jos Kristus ei olisikaan kuollut syntiemme tähden. Olkoon, että tämä kirjailijan kuvaus on mielikuvituksen luoma, sittenkin se pysäyttää meidät. Jeesus kuoli muurin ulkopuolella. Hän tahtoi tulla näin niiden rinnalle, jotka kokevat itsensä ulkopuolisiksi. Kuitenkin se merkitsee myös sitä, että meidän syntimme on tahdottu viedä leirin ulkopuolelle.
Ei riitä, että otamme vastaan anteeksiantamuksen teoistamme. Koko syntivelka on sovitettu. Emme saa siksi enää hautoa sydämessämme syyllisyyttä. Katkeruus, väärämielisyys ja viha täytyy poistaa myös perheen piiristä. Ei saa muistaa kärsimäänsä pahaa. Ei saa luetteloida omaa eikä lähimmäisen pahuutta. Sitä ei saa panna "korvan taakse". Kristus heitti kaiken meren syvyyteen. Hän vei synnit mukanaan leirin ulkopuolelle. Hän rusentui meidän syyllisyytemme alle. Hänet surmattiin meidän rikkomustemme vuoksi. Me saamme uskoa tähän. Jumala on armon Jumala, ja hänellä on halu laupeuteen. Katso siis Jumalan Karitsaa, joka otti pois maailman synnin.
Yhdymme rukoukseen:
Jeesus Kristus. Tahdon kiittää Sinua koko olemuksellani siitä, että Sinä olet kantanut jo minun taakkani ja syyllisyyteni. Tunnustan Sinulle kaiken pahuuteni, senkin jota en itse näe ja joka on painunut sisimpäni pohjamutiin. Kiitos, että saan luovuttaa Sinulle kaiken synnin, oli se mitä tahansa. Ja kiitos, että saan tuoda sen nyt myös Pyhälle Ehtoolliselle ja että saan siinä omistautua Sinulle kokonaan. Aamen.
Seuraava luku: Ahdistettuna ja tuomittuna