Risto Santala: JESAJA 53
Edellinen luku: Eksyksissä oleva ihminen

Ahdistettuna ja tuomittuna

"Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomusten tähden kohtasi rangaistus häntä. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa."

En tiedä, lienettekö huomanneet, että kokouksiemme aiheesta puhuttiin aikoinaan myös kirkastusvuorella. Luukkaan evankeliumin yhdeksäs luku mainitsee, että Mooses ja Elia "näkyivät kirkkaudessa ja puhuivat hänen poismenostansa, jonka hän oli saattava täytäntöön Jerusalemissa". Jeesus kirkastuu kärsimysmuodossaan - ja Jeesuksen kärsimyshahmojohtaa meidät kirkastusvuorelle. Kolmas evankeliumi kertoo, että he kuulivat äänen, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!"

Raamattu on rikas kirja. Joudumme sen edessä "runsauden pulaan". Kun juutalaiset oppineet opettivat aikoinaan lapsia, he alkoivat kevyistä asioista ja päätyivät vakavampiin. Tämä "kal vachoomer", "kevyestä vakavaan" ja vaikeatajuisempaan, on ollut meilläkin vallalla näissä raamatuntutkisteluissa. Toiseksi oppineet kysyivät aina lopussa arameaksi: "Mitä tämä merkitsee meille?" Jumalan sana ei ole vain teoriaa, vaikka se johtaakin meidät uskon perusteiden eteen. Saksassa on leikillinen sanonta: "Teoria on sitä, että tietää kaiken, mutta mikään ei toimi - käytännöllisyys on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä, miksi."

Me pyrimme kysymään aina ensimmäiseksi, niitä Jumalan sana merkitsee. Ehkä esillä on sekä kevyttä että vakavaa. Mutta pysähdymme kunkin asian eteen kiireettömästi, että ehtisimme nielemään kaiken.

"Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois." Englantilainen Raamattu puhuu vangitusta ja tuomitusta . . . tai: "Vankilasta ja tuomiosta hänet otettiin pois." Saksalaisessa Raamatussa, jota suomennos usein myötäilee, puhutaan ahdistuksesta käyttämällä monelle tuttua käsitettä "Angst" - tuskatila. Jeesus koki ihmisen "angstin", tuskan. Vastaava heprean sana "otser", merkitsee syvää murhetta, painetta ja ahdistusta. Sana "pysähtyä" on saman juurimuodon johdannainen. Ahdistus voi pysäyttää kaiken muun elämänkulun. Jeesus sanoi Getsemanessa: "Minun sieluni on syvästi murheellinen."

On lohduttavaa tietää, että Jeesuskin koki kuoleman läheisyyden pelottavana. On julmaa, jos vaadimme uskovilta, että heidän on vapauduttava täysin kuolemanpelosta. Pyhä Henki opettaa raitista suhteellisuudentajua. Eivät kaikki Jumalan omat kuole kauniisti. Ehkä sittenkin kaunein, mitä voidaan sanoa kuolevasta, on se, minkä näemme Jeesuksessa! "Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois." Sydämesi ahdistukseen voi liittyä tuskainen tietoisuus siitä, ettet ole osannut palvella kokosydämisesti Mestariasi. Sinä saat olla ahdistettu, kun vain käännät katseesi häneen, joka on jo kantanut angstisi - ja silloin koet todeksi laulun sanat: "Ei pisaraakaan liikaa!"

"Isä Pakkala", joka oli koko Helsingin sielunhoitaja, joutui ennen kuolemaansa suureen ahdistukseen. Kunnioitettu arkkipiispamme Simojoki saarnasi kerran Helsingin Vanhassakirkossa. Sakastissa odotti Isä Pakkala ja kysyi arasti: "Vieläkö minullekin kuuluu anteeksiantamus?" Ajatelkaa: tuo tuhansien ihmisten sielunhoitaja oli näin riisuttu. Tunnemme professori Tiililän, jota on pidetty Suomen pappien omanatuntona. Hän on kertonut, että saatuaan ulkomailla sydänkohtauksen hän huomasi pelkäävänsä kuolemaa. Tiedätte myös Urho Muroman, rohkean pasuunan ja herkän sielunhoitajan. Häntä riisuttiin toista vuotta. Hän johtui syvään masennukseen ja avuttomuuteen, niin että hänkin kyseli viimeisellä taipaleellaan: "Kuuluuko minullekin vielä Jumalan armo?"

Jos joudut riisutuksi, älä ihmettele. Tämä on monen Jumalan oman kokemus. Meitä riisutaan, että antaisimme kaiken kunnian Jumalalle. Kun meitä tyhjennetään, tahdomme pukeutua uudelleen Jumalan vanhurskauteen.

Profeetta Jesaja sanoo Jeesuksesta: "Hänet otettiin pois - hänet temmattiin pois elävien maasta." Englantilainen Raamattu käyttää tässä sanontaa "hänet leikattiin pois". Se käyttää myös samaa kuvaa puhuessaan Kristuksen sovintokuolemasta Danielin kirjan yhdeksännessä luvussa. Silloin "synti sinetillä lukitaan, pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus asetetaan". Ja samalla "tuhotaan Voideltu" eli Kristus. Englantilainen ja hebrealainen Raamattu käyttävät myös tässä kuvaa leikkaamisesta. Tällainen "leikkaus" liittyy Vanhassa testamentissa liiton tekemiseen. Hepreassa käytetään liiton solmimisesta Danielin kirjassa olevaa "leikata" -sanaa, "liitto leikataan".

Tämä sanonta johtuu alunpitäen siitä, että liiton solmimisen yhteydessä leikattiin uhrieläin ja liiton osapuolet istuivat yhteiselle aterialle. Sanaa käytetään uhrieläimen surmaamisesta ja jopa aterian valmistamisesta. Muuan arabipastori sanoi kerran, että myös arabiassa liittoajatus kuuluu leikkaamiseen. Jeesus Kristus oli Jumalan Karitsa, joka surmattiin. Hänen verensä tuottaa meille anteeksiantamuksen. Pyhällä ehtoollisella käymme aina syömään liiton ateriaa. Jeesus sanoo: "Tämä on minun ruumiini - ellette syö minun ruumistani, teillä ei ole elämää itsessänne."

Jumalan liitto merkitsee aina kipeää leikkausta ihmiselämässä. Silloin Jumalan veitsi välähtää ja osuu arkaan ja tulehtuneeseen kohtaan. Meidän tulee suostua tähän leikkaukseen. Muistan erään juutalaiskristityn, joka oli lääketieteen ja kirurgian tohtori. Hän joutui itse sairaalaan sokeritaudin aiheuttaman vaikean kuolion vuoksi. Siellä hän sanoi kolleegoilleen: "Minä kyllä tiedän, mitä pitää tehdä: ei panna polvesta poikki, siivotaan vain vähän varpaita." Ja hän lisäsi: "Kyllähän minun pitäisi nämä asiat tuntea, olenhan kaksinkertainen tohtori." Niin hänen virkaveljensä "siivosivat" vain vähän hänen varpaitaan. Pian kuitenkin todettiin, että jalka piti panna reidestä poikki. Kohta sen jälkeen kuolio tuli toiseenkin jalkaan. Jälleen ystäväni ehdotti leikkausta vain polven alapuolelta. Kuitenkin virkaveljet saivat typistää pian toisenkin jalan juurta myöten. Tämä sydämellinen juutalaiskristitty oli sitten pitkään Kristuksen todistajana Hadassan sairaalassa. Leikattuna ja typistettynä. Omassa asiassaan hän vain oli sokea. Ja sitä hän hiljaa katui.

Jos synnin kuolio leviää jäsenissä, leikkaus tulee suorittaa niin, että synnin aihe saadaan mikäli mahdollista pois juurineen.

Jeesus Kristus otettiin pois "tuomittuna". Hänet tuomittiin Jumalan pilkkaamisesta. Näin hänet ripustettiin häpeäpuuhun ristille. Hän tuli "kiroukseksi" meidän tähtemme. Jeesusta ei tuomittu lainkaan todistajalausuntojen nojalla, koska nämä eivät käyneet yksiin. Silloin ylimmäinen pappi vannotti häntä sanomaan, onko hän Jumalan Poika. Jeesus lausui: "Minä olen. Tästedes te ette näe minua, ennenkuin tulen taivaan pilvissä." Silloin ylimmäinen pappi repäisi virkapukunsa kauluksen ja sanoi: "Hän on pilkannut Jumalaa, mitä me enää todistajia tarvitsemme." Näin Jeesus lankesi syyttäjiensä mielestä rikoksesta pahimpaan, jumalanpilkkaan. Ja hänet tuomittiin kirottuna häpeäpuuhun.

Ymmärrätkö mitä merkitsee olla ihmisten hylkäämä ja kiroama? Jeesus tuli kiroukseksi, hän kantoi kirouksemme. Lontoossa eli kerran muuan lahjakas nuori juutalainen mies. Hänestä tuli Kristuksen työase veljiensä pariin. Kun tämä mies oli mennyt kasteelle, hän ilmoitti siitä vanhemmilleen. Silloin tuon rikkaan perheen rabbi, eräänlainen perhepappi, kutsuttiin kotiin. Nuori mies erotettiin perheestään; hän menetti nimensä ja perintönsä. Rabbi luki hänen yllensä Mooseksen kirjan perinteiset kiroussanat: "Kirottu olet tullessani, kirottu mennessäni, kirottu tietä kulkiessasi, työtä tehdessäsi, maata pannessasi" (5. Moos. 27). Vanhan testamentin jokaista Garissimin vuorelta lausuttua siunausta vastasivat varoitukset ja kiroukset, jotka luettiin vastapäiseltä Ebalin vuorelta. Kansa joutui valitsemaan joko siunauksen tai kirouksen.

Tämä nuori mies rakasti perhettänsä ja rabbiansa. Hän painui ulos yöhön ja itki. Kun hän mittaili katuja ja itki, nousivat hänen alitajunnastaan yhtäkkiä Galatalaiskirjeen sanat: "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme, sillä kirjoitettu on: kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu." Näin nuori mies sai rauhan. Vaikka itse manalan manaaja tulisi ja noituisi meitä, eivät voimat, ei korkeus, ei syvyyys, ei mikään luotu, eivät enkelit, eivät henkivallat voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Kyllä lähetysmailla saa kokea kiroamista ja jopa noitumista. Kuitenkin kaikki kilpistyy Kristukseen, joka tuli kirouksen kantajaksi. Hänessä meillä on tulimuuri pahaa vastaan. Saamme suojautua hänen rakkautensa syliin. Pieni lapsi mahtuu kaikkine huolineen Isän suureen kouraan.

Kristus on Jumalan salaisuus. Siksi Jesajakin kysyy: "Kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli?" Moni Jeesuksen heimoveli aavistelee näin olevan, mutta harva on pysähtynyt tämän viikkomme pääsanoman eteen. Kun Venäjällä oli juutalaisvainoja 1881, muuan Josef Rabinowitzsch lähti Pyhään maahan valmistelemaan sinne siirtolaa veljelleen. Lähtiessään matkaan hän sai eräältä sukulaiseltaan Uuden testamentin. Juutalaiskiristitty sukulainen vakuutti, että kirja oli "paras Pyhän maan opas". Ja miten kävikään? Kerran Josef istui Öljymäellä katsellen vastapäätä olevaa Pyhää kaupunkia. Muurikaupungin ulkopuolella oli kaikki vielä autiota. Silloin hän huomasi Golgatan Pyhän haudan kirkon. Hänen mielessään alkoivat soida ulkoa Jesajan kirjan 53. luvun sanat: "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden." Hän kysyi: "Miksi kansamme on hajoitettu, miksi me kärsimme vainoja kaikkialla maailmassa?" Yhtäkkiä hän tajusi. Jeesus on kuollut syntiemme tähden! Hänen ristinsä yllä luki: "Juutalaisten kuningas." Pian mies palasi takaisin Venäjälle. Ei hän tullut siirtolaa perustamaan: hän kulki ympäriinsä, väärinymmärrettynä, vainoakin kärsien - mutta kaikkialla hän julisti ristiinnaulittua Kristusta.

Kyllä moni Jeesuksen aikalainen otti Jeesuksen vastaan. Suurin osa ensimmäisistä kristityistä oli juutalaisia. Ja meidän aikaamme saakka ovat monet jalot juutalaiskristityt oppineet rikastuttaneet tiedoillaan kristillistä kirkkoa. Juuri Jesajan kirjan kärsivän Kristuksen kuva on merkinnyt monelle heistä elämän käännekohtaa.

Tulin kerran Jerusalemissa Puutarhahaudalle turistien eli "turilaitten" kanssa, kuten me heitä leikillisesti nimitämme. Aivan pääportin vieressä oli haudalla hurskas juutalainen. Leveä musta hattu päässään hän rukoili hiljaa. Kun tulin hänen ohitseen, hän katsoi ylös. Kohtasin tummat, itkettyneet silmät. Näky jäi minua vaivaamaan. Katselemme ensin Gordonin Golgatan ja palasimme jälleen lähellä pääporttia olevalle puutarhahaudalle. Mies oli yhä paikallaan. Menin hänen viereensä ja aloin lukea hiljaa ulkoa hepreaksi: "Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan . . . ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta: me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. . . meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän säilytti päälleen". Näin luin aina Kristuksen haavoihin asti. Ei enempää. Sitten siirryin Puutarhahaudalle ja suoritin selostukseni. Takaisin tullessani mies oli yhä paikallaan. Menin hiljaa miehen vierelle ja siunasin hänet hepreaksi. Silloin hän kohotti katseensa silmiini ja sanoi: "Kiitos!"

Jotenkin näin tuon miehen murheellisissa silmissä koko Israelin kansan kyselyn. Emme saa rauhaa sisäisestä syyllisyydestämme, ennen kuin näemme tuomitun Kristuksen. Hän kantoi synnin kirouksen ruumiissaan ristinpuuhun.

Jatkossa sanotaan: "Minun kansani rikkomusten tähden kohtasi rangaistus häntä." Kun tässä puhutaan "hänestä", heprea käyttää muotoa "laammoo", joka merkitsee myös "heitä". Tähän sanaan perustuu usein ajatus, että koko luku puhuisi Israelin kansan kärsimyksistä. Mutta näin tulkittuna jakeemme saa vielä suuremman kärkevyyden: Israelin rikkomusten tähden sitä itseään olisi kohdannut rangaistus. Useimmiten tämä sana on kuitenkin yksikössä. Ja koko kärsimysluku puhuu "hänen" rangaistuksestaan ja "hänen" haavoistaan "meidän rikkomustemme tähden". "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Kyllä tässä on kysymys Kristuksen kärsimyksistä.

"Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa, mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt, eikä petosta ollut hänen suussansa." Usein tässä jakeessa on nähty viittaus rikkaaseen Joosef Arimatialaiseen, jonka hautaan Jeesus laskettiin. Johannes kertoo, että Joosef oli Jeesuksen opetuslapsi, vaikkakin salaa. Kuitenkin näemme kaiken takaa myös Filippiläiskirjeen toisen luvun kuvan: "Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hauraan ristin kuolemaan asti. Sen tähden on Jumala hänet korkealle korottanut."

Uskovilta puuttuu usein näky Kristuksen kuninkuudesta. Sakarjan kirjan kolmannessatoista luvussa puhutaan alkukielessä Kristuksesta Jumalan "vertaisena". Suomalainen käännös on kyllä tulkinnut heprealaisen vastineen sanoilla "lähin mies". Jeesus viittasi tähän kolmanteentoista lukuun kiirastorstai-iltana: "Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun, sillä kirjoitettu on: Minä lyön paimenta ja lauman lampaat hajotetaan" (Matt. 26:31).Tätä ennen on puhe siitä, että he "katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet, ja he valittavat häntä niinkuin valitetaan ainokaista." Jumalan isänsydän lävistettiin Jeesuksen kärsiessä ristillä. Sakarja jatkaa sitten kuvaustaan: "Eräs mies on ostanut minut orjaksi jo nuoruudessani. Jos häneltä kysytään: mitkä ovat nuo haavat sinun rinnassasi" (hepreaksi "bein jadechaa", "kättesi välissä") "hän vastaa: ne lyötiin minuun ystäväini huoneessa:' Ja jatko on merkillinen: "Heräjä miekka, minun paimentani vastaan, ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta ja joutukoot lampaat hajallensa."

"Lähin mies" on hepreassa "tasaveroinen", "vertainen". Jeesus sanoi:,"Minä. ja Isä olemme yhtä." "Joka kunnioittaa minua, kunnioittaa Isää." "Joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt." "Isä on antanut kaiken tuomion Pojalle, että häntä kunnioitettaisiin." Jeesus ei kuitenkaan katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan hän tyhjensi ja nöyryytti itsensä. Silti Kristus, Jumalan paimen, jota haavoitetaan, on Isän vertainen. Ja nyt hän Isän oikealla puolella. Kunniassaan.

Vanhat juutalaiset puhuvat Messiaasta, joka on asetettu Jumalan oikealle puolelle. Uskon isä Aabraham on hänen vasemmalla ja Kristus oikealla puolellaan. Eräässä lähteensä kerrotaan, että Aabrahamin kasvot kalpenivat kateudesta, kun hän näki asemansa. Silloin Jumala sanoi arvoituksenomaisesti: "Miksi kasvosi kalpenivat' Katso, sinun poikasi poika on minun oikealla puolellani ja minä olen sinun oikealla puolellasi: '

Kristus on korotettu kunniaansa. Aabrahamin saamat lupaukset täyttyivät Kristuksessa. "Rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa." Lähetyskäskyssään Kristus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis!" Ja Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän johtopäätökseen, että hän on kuollut meidän edestämme, ettemme eläisi itsellemme vaan hänelle.

Kristityn elämä on Kristuksen kuolemassa. Tämä ajatus voi olla alussa vain teoriaa, jonka päämme ymmärtää, mutta joka ei toimi käytännössä. Tämä on "kuoleman teologiaa", mutta se on myös "elämän teologiaa". Uuden elämän-syntyminen merkitsee aina vanhan kuolemista. Kristityn tie on vehnänjyvän tie. Kun avioidumme, joudumme kuolemaan itsekkyydelle. Kun lapsemme aikuistuvat, joudumme kuolemaan irti lapsistamme. Kun saavumme keskiikään, opettelemme kuolemaan kunnianhimolle ja ammatillemme. Ja vähitellen saamme kokea jokaisen ihmisen lopullista osaa: kuolemme terveydelle. Joka ainoa syntymäprosessi voi merkitä ihmisosan kirkastumista, jos Jeesus Kristus saa olla opastajamme. Ja kun koemme jomottavaa syyllisyyttä ja kohtaamme Jumalan pyhyyden, kuolemme "lain kautta pois laista". Tarvitsemme Jumalan täydellisyysvaatimuksen edessä täyttä armoa. Vasta silloin, kirkastuu Jeesuksen Kristuksen sovitystyö sydämellemme.

Jumalalla on oikeus tehdä radikaaleja leikkauksia ja irrottaa elämästämme synnin kiinnikkeet. Jos synnin kuolio leviää, ei pieni "varpaiden siivoaminen" riitä. Tarvitsemme kokonaisvaltaisen puhdistuksen. Leikatessaan meitä irti maailmasta Jumala sitoo meidät itseensä ja iankaikkiseen elämään. Näin syntyy uusi liitto.

Yhdymme rukoukseen:

Herra armahda meitä vastahakoisia ja hitaita kuulijoita. Anna anteeksi, että me yritämme kuljettaa Sinua salaa sisimpäämme ikään kuin keittiön ovesta, vaikka Sinä tahdot käyttää pääovea. Ota meidät hallintaasi ja hellintääsi rakkautesi kautta. Kiitos siitä, että tulit ihmiseksi ihmisen tuskaan ja kannoit meidän angstimme ja syyllisyytemme. Ja kiitos siitä, että ahdistus ajaa meidät Sinun tykösi, ja oman minän kuoleman tie on sittenkin elämän tie. Aamen.

Seuraava luku: Vikauhri viallisen puolesta

Sivun alkuun