Kristillinen kirkko jakaa sanomansa vanhastaan lakiin ja evankeliumiin. Ne liittyvät terveessä julistuksessa toisiinsa yhtä kiinteästi kuin papin lipereitten puolikkaat. Ne ovat "erottamattomat, mutta eivät sekoittamattomat". Jumalan pyhyys ja rakkaus aivan kuin koskettavat niissä toisiaan.
Mutta mitä on laki? Onko se yhä voimassa evankeliumin valtakaudella? Eikö Kristus ole lain loppu? Onko kymmentä käskyä vielä opetettava? Emmekö voi tehdä Jumalan tahdon ilman käskyjäkin? Vastauksemme näihin kysymyksiin ratkaisee julistuksemme luonteen. Myös yhteiskunnallisessa lainsäädännössämme testataan tuon tuostakin inhimillisen elämän perusarvot. Kykenemmekö tällöin kristittyinä pitämään kiinni tinkimättä Jumalan tahdosta ja osaammeko mielekkäästi ja maltillisesti perustella vakaumustamme Raamatusta?
Hepreassa laista käytetään useimmiten sanaa "toora", joka merkitsee "opetusta". Koska suurin osa juutalaisten "toorasta" on poimittu Mooseksen välittämistä elämänohjeista ja koska tämä opetus muodostui Israelin kansan omaksi laiksi, joka sääteli koko heidän elämäänsä, alettiin näitä opetuksia pitää yhä yleisemmin juutalaisten omana "lakina".
Sen yksityiskohtia, kuten esim. puhdistus- ja ruokasääntöjä, ei sovellettu pakanakansoihin. Tämä Mooseksen laki antoi jopa "karanteenisäännöt" pitalisten ja tarttuvien tautien kantajien erottamiseksi väliaikaisesti kansastaan. Juuri nuo hygieniasäännöt pelastivat keskiaikana juutalaiset paljon suuremmin "mustalta surmalta" kuin muut kansan osat.
Esterin kirjassa (3:8) sanotaan juutalaisista, että "heidän lakinsa ovat toisenlaiset kuin kaikkien muiden kansojen". Tässä käytetään kahdesti laista sanaa "dat", joka yleisemmin merkitsee "uskontoa". Hengelliset lakisäädökset ja opetukset muodostavatkin aina uskonnon luuston ja tukiainekset, joita ei saa ottaa pois. Eri asia on se, että tästä laista ei saa tulla itsetarkoitusta, joka kuolettaa arvojen tajun.
Profeetta Jesaja koki 700 vuotta ennen kristillistä ajanjaksoa, kuinka Jumalan opetuksiin lisättiin ihmiskäskyjä. "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle", hän toteaa kahdesti. Tämä asenne vaikutti, että ihmiset "kulkiessaan kaatuivat selälleen ja ruhjoutuivat" säädösten paljouteen, ja "heidän jumalanpelkonsa oli vain opittuja ihmiskäskyjä" (Jes. 28:10-13, 29:13). Myös 2. Kun. 17:19 todetaan, että Juuda ei pitänyt "Herran, Jumalansa käskyjä", vaan he vaelsivat "niiden säädösten mukaan, jotka Israel oli itse tehnyt". Jo Jeesuksen aikana nämä "itse tehdyt" ja varsinaiset käskyt alkoivat kiteytyä ns. "lain aitaukseksi", jonka sisäpuolella uskovan juutalaisen tuli elää. Niitä on virallisesti 613, joista 365 on "älä tee"- ja 248 ns. "tee"-käskyjä. Niiden lisäksi ovat apukäskyt, jotka estävät varsinaisten säädösten rikkomisen. Apostoli Paavali sanoo käskyistä, että "joka ne täyttää, on niistä elävä". Uskova juutalainen pyrkiikin täyttämään lain mielellään - olkoon, että suurin osa tuosta lain aitauksesta on ihmiskäskyjä ja että ne vievät hurskaan kaiken ajan. Ja on ehdottomasti tunnustettava, että nämä säädökset ovat säilyttäneet juutalaiset sulautumasta muihin kansoihin läpi aikojen.
Vanha testamentti korostaa usein Mooseksen välittämän tooran yhteydessä, että se on annettu "ikiajoiksi". Jopa Jeesuskin tähdensi, että "laista ei katoa pieninkään kirjain" ja "joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä... se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman". On ilmeistä, että Jumalan "opetus" hänen tahdostaan ei ole muuttunut, se on kylläkin terävöitynyt.
Profeetta Jesaja ei vastustanut Jumalan lakia, mutta hän koki, että ihmisten inhimilliset lisäkäskyt tukehduttivat elämän ja arvojen tajun. Jumalan opetusten tähtäyspiste on toinen: "Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka" (Jes. 28:12). Jumalan säädökset suojelevat ihmiselämää. Usko on sisäisen levon lähde eikä pakkopaita.
Käskyistä, jotka on helppo löytää 2. Moos. 20 ja 5. Moos. 5. luvuista, käytetään alkukielessä sanaa "davar" eli "asia". Myös sanonnat "ne 10 sanaa" tai "liiton sanat" toistuvat jopa suomalaisessa käännöksessä. Käskyjä ei ole annettu ihmisten kiusaksi, vaan ne ovat elämän oma laki. Näiden elämän "perusasioiden" ja "liiton sanojen" pohjalta vain nousee oikeaa hengellistä elämää. Hebrealaiskirje 2:2 ja Gal. 3:19 korostavat, että käskyt on annettu "enkelten kautta"; ihminen ei saa niitä purkaa. Ilmestyskirja 12:17 määrittelee uskoviksi ne, jotka "pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus".
Mikään inhimillinen lakikomitea ei kykenisi sisällyttämään kymmeneen lyhyeen pykälään elämää suojelevia perusasioita paremmin kuin Raamattumme. Mistä käskyt oikein puhuvat?
Ensimmäiset kolme käskyä sisältävä laintaulu puhuu jumalasuhteesta ja sen hoitamisesta: Jumalan tulee olla ensimmäinen, hengellisiä asioita ei saa turhentaa eikä niillä saa ratsastaa, ja meidän tulee varata lepoa ja hengellisen elämän hoitoa varten ainakin päivä viikosta.
Toinen laintaulu puhuu perhesuhteiden, hengen, avioliiton, omaisuuden ja maineen varjelemisesta ja koskemattomuudesta ja lisää vielä kaksi modernia käskyä kateutta vastaan: emme saa himoita lähimmäisemme asuntoa, emme vaimoa, emme hänen kotiapulaistaan tai mitään hänen omaansa.
Nykyään ei pureta vain Raamatun pieniä inhimillistä elämää koskevia ohjeita, vaan purkutyö koskee jo itse kymmeniä käskyjä. Toinen, viides ja kuudes käsky ovat olleet erityisesti esillä jumalanpilkka-, abortti- ja pornoväittelyissä. Kuitenkin esim. juutalaiset, jotka eivät ole vaatineet pakanoilta oman koko peruslakinsa täyttämistä, luettelevat seitsemässä "Nooan käskyssä" niin jumalanpilkan, huoruuden kuin taponkin. Nämä Nooan käskyt tulee pakanain täyttää, jotta he voisivat olla minkäänlaisessa yhteydessä Jumalan omaisuuskansaan. Käskyjen varsinaiset "selitykset" ovat hajallaan kautta koko Raamatun. Kun pian muotoillaan ns. pornolaki, olisi hyvä muistaa, että sana "huoruus" on kreikaksi juuri "porneia". On ymmärrettävä, että hyvä kirjailija voi kuvata myös inhimillistä rakkautta - mutta pornolehdissä on ehdottomasti kysymys huoruuden hengestä, jota levitetään kansan keskuuteen.
Missä ovat kymmenet käskyt? Vieläkö me osaamme ne ulkoa myös selityksineen? Onko meillä varaa julistaa ihmisille, jotka eivät tunne edes Jumalan tahdon alkeita, että kymmenet käskyt eivät ole enää voimassa? Miten käy lapsillemme, jos nykyinen velttous kristittyjen parissa jatkuu?
Muuan eniten väärinymmärrettyjä apostoli Paavalin sanoja on Room. 10:4:n maininta Kristuksesta "lain loppuna". Kreikassa käytetään tässä sanaa "telos" eli "loppu" tai "päämäärä". Käytännössä apostoli Paavali korosti tällä sanallaan ensinnäkin sitä, että koko "toora" eli Mooseksen "opetus" tähtäsi Kristukseen. Kun olemme Kristuksessa, kuten Paavali sanoo kirjeissään yli 150 kertaa, syntyy meissä halu täyttää hänen tahtonsa, joka on jo ilmaistu käskyissä.
Kristitty ei ole enää "lain alla" vaan häntä "hallitsee" armo (Room. 5:21). Laki on "kasvattajana Kristukseen" (Gal. 3:24). Hänen suhteensa Jumalaan ei ole enää toora- eli oppisuhde vaan henkilösuhde.
Heti irtauduttaessa Kristuksesta tulee "lain koira" ja puraisee meitä, kuten Luther sanoo. Ja niin palaamme Vapahtajamme tykö.
Eivät vain juutalaiset ole kietoutuneet tooraansa. Kyllä meillä kristityilläkin on helposti oppi-Kristus ja uskomme on vain oppisuhdetta. Siksi olemme usein niin armottomia toisiamme kohtaan. Ihminen voi olla aina oppinsa herra, mutta jos Kristus on Herramme, emme mestaroi niin hanakasti toisiamme.
Juutalaisetkin puhuvat perimätiedossaan siitä, että ihmisten toora on oleva turhuutta Messiaan tooran rinnalla. Messiaan toorassa ei ole tee- ja älä tee -käskyjä. Messiaan tullessa toora tullaan unohtamaan ja kun tooran aikakausi päättyy, alkaa Messiaan aikakausi. Käskyt kyllä yhä pätevät. Apostoli Paavalikin puhuu kaikista käskyistä kehotuksissaan uskoville. Mutta ihminen ei saa voimaa tee- ja älä tee -asenteista. Jeesuksessa ja hänen opetuksessaan näemme, miten käskyjä sovellettiin kaikessa syvyydessään arkielämän eri tilanteisiin. Pääasiat näkyvät hänessä pääasioina.
Jeesus kyllä esitti, Matteus 23:23, että laissa on tärkeintä "oikeus, laupeus ja uskollisuus". Ja apostoli Paavali sanoi nuorelle Timoteukselle, että "käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta". Mutta sekä Jeesuksen että Paavalin opetuksesta näemme, että kristityn tulee elää käskyjen mukaista elämää.
Jeesus on "lain loppu" ennen kaikkea siinä, että hän "täytti lain". Lain täyttäminen oli tarpeen juuri siksi, että Jumala vaatii ihmiseltä täydellisyyttä (Matt. 5:48). Syntisellä ihmisellä ei olisi mitään toivoa, ellei Jeesus olisi suostunut hänen syntivelkojensa pantiksi.
Jeesus lunasti lain alaiset, että pääsisimme lapsen asemaan. Emme ole enää lain orjia. Jos perustamme uskomme "lain tekoihin" ja omaan hyvyyteemme, emme kestä Jumalan edessä, sillä hän vaatii yhä täydellisyyttä. Luther sanookin eräässä yhteydessä, että "joka ei ole köyhä, kurja, sairas, syntinen ja tyhmä, ei voi tulla Herran Kristuksen seuraan". Lain vaatimukset riisuvat meidät, että meille kelpaisi Jumalan rakkaus.
Hengellisyys ei saa olla patentti tai peitemaali, jolla peitämme kääntymättömän ja murtumattoman mielemme. Armo merkitsee myös kutsua käskyjen mukaiseen elämään. Jeesus sanoo aikamme kristitylle: "Sinun syntisi on sinulle anteeksi annettu, mene äläkä vastedes syntiä tee."
Risto Santalan artikkeli Sana-lehden numerossa 48/1971.