Artikkelit

Mitä on evankeliumi?

Evankeliumi ei ole mikään itsestäänselvyys. Apostoli Paavali pyytää henkilökohtaisesti efesolaisilta: "Rukoilkaa minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta!" Ja Pietari korostaa kirjeessään, että evankeliumi on julistettu "taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä".

Jumala on luonnostaan Deus absconditus eli "salattu Jumala" - vasta kun evankeliumi on hänet kirkastanut, hänestä tulee Deus revelatus, "ilmoitettu Jumala". Luther koki pyhää avuttomuutta Jumalan edessä arvioidessaan omia hengellisiä kykyjään. Hän sanoi: "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan P y h ä  H e n k i  o n  k u t s u n u t  m i n u a  e v a n k e l i u m i n  k a u t t a . . ." Oikea evankeliumin omistaminen on aina Pyhän Hengen työtä.

Nykyaika on omiaan turruttamaan hengellisen tajumme. Vieraannumme huomaamattamme Jumalan elämästä. Julistuksestamme katoaa terä. Alkukirkko marssitti seurakunnan maailmaan - nykyaika soluttaa maailman seurakuntaan. Johanneksen kirjeessä sanotaan järkyttävästi eksytyksen hengestä: "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä." Tämän mukaan menestyskään ei ole hengellisen aitouden mitta. Siksi myös meidän tulisi uudelleen pureutua hengellisen elämän perusongelmiin.

Lain ja evankeliumin
vastakohta

Apostoli Paavalin teologinen manifesti, Roomalaiskirje, korostaa lain ja evankeliumin vastakohtaista luonnettta. Lailla on evankeliumin kannalta oma tehtävänsä. "Lain kautta tulee synnin tunto", laki on annettu, "että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä", niin että emme voisi "millään itseämme puolustaa". Jos ajastamme häviää sakraalitunto, pyhyyden taju, emme voi käsittää myöskään evankeliumia.

Laki merkitsee Vanhassa testamentissa tooraa eli "opetusta" Jumalan tahdosta. Uusi testamentti ei ole poistanut mitään Jumalan pyhyydestä. "Niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä... tulee viha", "tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee"! Laki on "kasvattaja Kristukseen". Jos opetetaan, että Jumalan käskyt ovat vain "tilapäisaksioomi", väliaikainen rakennustelineistö, joka puretaan ja jolla ei ole merkitystä kristitylle, kiellämme Jumalan muuttumattomuuden. Ei Siinain Jumalan ole pelkkä lain kovakasvoinen Herra. Profeetoissa ja Psalmeissa toistetaan tuon tuostakin 2. Moos. 34:n ajatus armahtavasta Jumalasta. Tuossa kohdassa on neljä eri sanontatapaa Jumalan armosta ja kolme eri syntikäsitettä. "Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit..." Uskollisuudesta käytetään tässä sanaa "emet" eli "totuus". "Armo ja totuus" ovat Jumalan tunnisteita. "Totuus on Jumalan sinetti", kuuluu vanha heprean sanonta. Vain siellä missä näemme totuuden syntimme syvyydestä, on pohjaa evankeliumin tajuamiselle.

Laki ja evankeliumi eivät ole ilmeisesti irrotettavissa toisistaan - ne ovat vain saman asian eri dimensioita, ulottuvuuksia. Sama Jumala on pyhä ja armahtavainen. Mitä loitommaksi ihminen etääntyy Jumalasta ja mitä laimeammaksi hän tulee hengellisesti, sitä vähemmän lakia ja evankeliumia on hänen julistuksessaan. Laki ja evankeliumi ovat "erottamattomat mutta eivät sekoittamattomat", kuten vanhat uskovat ovat todenneet. Pyhä Henki terävöittää kumpaakin. Lain ja evankeliumin luonne on verrattavissa kontrastiväreihin: jos vastakkaisvärejä vahvistaa, toinen näistä terävöityy aina toista korostettaessa. Samoinhan myös Pyhä Henki näyttää todeksi "synnin, vanhurskauden ja tuomion", vaikka hän onkin Lohduttaja ja Puolustaja.

Evankeliumin tulisi olla "suloista, suolalla höystettyä". Jumala vaatii ihmiseltä täydellisyyttä, koska hän on pyhä. Jos kuulijan omatunto ei säikähdä Jumalan edessä, jos ihminen ei joudu kiinni synnistään, jos evankeliumi voidellaan parantumattoman ja murtumattoman sydämen yli, vaikka kuulija ei tarkoita lainkaan totta uskollaan - me näin vain kuoletamme ja paadutamme häntä hengellisesti. Kuitenkin: lain tulee olla tinkimätöntä ja evankeliumin ehdotonta. "Jumala vanhurskauttaa jumalattoman". Evankeliumin vastaanottaja on "samalla syntinen ja vanhurskautettu". Kun mielemme on nöyrtynyt ja taipunut, saamme armon. Jeesus Kristus suostuu syntinsä tunnustavan seuraan.

Evankeliumiin kuuluu
parannuksen sanoma

Kun apostoli Pietari puhui helluntaina, saivat ihmiset piston sydämeensä. Hän sanoi heille: "Tehkää parannus ... niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." Jumala on lähettänyt Poikansa "siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne". Apostoli Paavali todisti "sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen", hän saarnasi "pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja". Parannus merkitsee Uudessa testamentissa "mielenmuutosta".

Rovasti Muroma kipuili aikoinaan juuri laki- ja evankeliumiongelman parissa. Hänen peruskysymyksensä oli siinä, suostuuko Pyhä Henki julistukseemme. Hän jätti jälkeensä merkillisen testamentinomaisen huomion. Apostolien teoissa (19:2) kerrotaan, kuinka apostoli Paavali kysyi Efesossa: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun tulitte uskoon?" Nämä oli kastettu vain Johanneksen kasteella. He tunsivat tavallaan vain lain. Niinpä heille annettiin kaste "Herran Jeesuksen nimeen". Näin he saivat omistaa Jeesuksen Kristuksen täyden sovintotyön ja evankeliumin. Ja Pyhä Henki suostui heidän elämäänsä. Vastaavasti Apt. 8. luvussa kerrotaan Samarian herätyksestä, jolloin Filippus oli kastanut samarialaiset "ainoastaan Herran Jeesuksen nimeen". Rovasti Muroma näki tässä todisteen, että Filippus olisi toiminut julistuksessaan yksipuolisesti. Häneltä puuttui ilmeisesti parannuksen julistus, jolloin Pyhä Henki tunnustautuu mielenmuutoksen vastaanottaneen ihmisen elämään. Paavali kysyy galatalaisilta: "Lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?" Muroman huomio ei tahdo olla vastauksena kasteen ihmeeseen. Hän vain kipuili siitä, että pyhän tunto katoaa kansamme keskuudesta. Vain Jumalan pyhyyden taustalta koemme armon syvyyden.

Mitä merkitsee
käsite evankeliumi?

On aivan ymmärrettävää, että kreikkalaisperäinen "eu-angelion" eli "hyvä sanoma" -käsite on käännös Vanhasta testamentista. Sana "ilosanoma" toistuu useamman kerran profeetoissa. Silloin se on käännös yhdestä käsitteestä "besoraa". "Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille" (vrt. Jes. 61:1, 40:9, 52:7 ja Naahum 1:15).

Ilmeisempää on kuitenkin, että tuo kreikan käsite olisi käännös kahdesta heprean vastaavasta sanasta. Esim. Sananlaskut 15:30 ja 25:25 puhuvat siitä, että "hyvä sanoma tuo ydintä luihin" ja että "hyvä sanoma kaukaisesta maasta" on kuin raikas vesi nääntyvälle. Tällöin on kysymyksessä käsite "shmuaa tovaa" eli "hyvä kuulutus". Tämä "kuuluttaa"-sana on myös Jes. 52:7 ja Naahum 1:15 varsinaisen evankeliumisanan "besoraa" vierellä. Täten aivan kuin määritellään, että evankeliumi on ilosanomaa, jossa "julistetaan rauhaa". Apt. 10:36 esittää, kuinka Pietari julisti "evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa".

Evankeliumi on nimenomaan julistettua sanaa, jossa kuulutetaan ihmisille syntien anteeksiantamus. Evankeliumin oikea julistaminen edellyttää Pyhän Hengen osallisuutta (Jes. 61:1 ja 1. Piet. 1:12). Evankeliumia kuulutetaan Jumalan antamilla valtuuksilla, sitä ei esitelmöidä. Evankeliumi on Jumalan huuto ihmisen pimeyteen: "Missä olet?" Ymmärrän hyvin lestadiolaisia, jotka tahtovat aina lopuksi saarnassaan "julistaa syntien anteeksiantamuksen".

Jesajan kirjan 53. lukua on sanottu Vanhan testamentin evankeliumiksi. Se alkaa kysymyksellä, jossa esiintyy juuri tuo käsite "shmuaa" eli "kuulutus". Siinä se on käännetty sanalla "saarna". Muistan, miten vuosi sitten näin hurskaan juutalaisen punettunein silmin murheellisena Puutarhahaudalla. Minun oli pakko pysähtyä hänen viereensä ja lukea hänelle hiljaa ulkoa hepreaksi: "Kuka uskoo meidän evankeliumimme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan. Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava..." Vielä takaisin tullessani näin hänet siinä ja siunasin. Silloin hän katsoi ylös ja sanoi: "Kiitos!" Evankeliumi on Kristuksen kärsimystyön kuulutusta. Siksi apostoli Paavali ei tahtonut tietää mistään muusta kuin Jeesuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna. Tuo kuulutus välittää voiman syntisen ihmisen elämään.

Evankeliumi on
Kristuksen evankeliumia

Uusi testamentti puhuu "Kristuksen evankeliumista", "Kristuksen kirkkauden evankeliumista", "pelastuksen evankeliumista", "armon evankeliumista" ja "rauhan evankeliumista". Tohtori David Hedegård on määritellyt kerran saarnan tehtävän näin: "Evankeliumi on sitä mitä Jeesus Kristus on. Siksi meidän tulee julistaa Kristusta." Kun apostoli Paavali oli kääntynyt Damaskon tiellä, hänestä kerrotaan, että "hän kohta saarnasi synagoogissa Jeesusta", ei siis oppia vaan henkilöä. Vielä vanhana hän tahtoi saada ihmiset "vakuutetuiksi Jeesuksesta". Tähän Jeesus-keskiseen julistukseen myös Pyhä Henki tunnustautuu. Johannes toteaa ennen Jeesuksen uhrikuolemaa, että "Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei ollut vielä kirkastettu".

Evankeliumi on kyllä evankeliumia Kristuksesta, hänestä ilona, rauhana, valona, elämänä ja ylösnousemuksena. Mutta evankeliumi on myös Kristuksen evankeliumia, hänen vaikutustaan uskovissa. Samoin voidaan puhua uskosta Jeesukseen ja Jeesuksen uskosta, Jeesuksen Kristuksen vaikutuksesta omissaan. Kreikkalaisesta alkukielestä löydämme nämä kummatkin korostukset. Juuri siksi on tärkeää, että evankeliumin julistaja olisi Kristuksessa.

Nykyaikana meidän tulisi pyytää, ettemme laimentuisi hengellisesti, niin ettemme kykene enää koskettamaan julistuksessa ihmisen todellisia ongelmia ja hänen omaatuntoaan. Laki ja evankeliumi terävöittävät toisiaan. Pyhä Henki tunnustautuu lyhentämättömään Jumalan tahdon julistukseen. Tämän maailman jumala voi sokaista mielemme niin, ettei meille loista enää valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista. Evankeliumi on Jumalan rakkauden etsintäkuulutus tälle maailmalle! Se julistaa: meidät on jo sovitettu. Sinä saat palata Isäsi tykö.

Risto Santalan artikkeli Sana-lehden numerossa 53/1971.

Sivun alkuun