Artikkelit

Tanskalainen kaatajapappi lopetti kaatamisen

Kokemuksista tuli itsetarkoitus

"Minun oli lopetettava huomatessani, että saatoin itse ohjailla yliluonnollisia ilmiöitä. Mutta kun pyysin Jumalaa puuttumaan asioihin, ihmisten kaatuminen loppui."

Näin kertoo tanskalainen pastori Normand Andersen ilmiöistä, joita liittyy moniin tämän ajan herätyksiin kaikkialla kristikunnassa.

Kauan ennen kuin kukaan oli kuullutkaan mitään ns. Toronton siunauksesta, Normand Andersenin kokouksissa Tanskassa oli eniten erikoisia ilmiöitä. Oli aivan tavallista, että ihmiset, joiden puolesta hän rukoili, kaatuivat.

"Tämä tapahtui kymmenkunta vuotta sitten. Silloin uskoin täysin näihin ilmiöihin. Uskoimme, että kaikki mitä tapahtui, oli Jumalasta. Olimme aivan vilpittömiä ja halusimme vain sitä, mikä oli lähtöisin Jumalasta", Andersen kertoo.

Andersen tuli levottomaksi huomatessaan, että hän itse kykeni ohjailemaan näitä ilmiöitä. Hän saattoi päättää kokouksen pitämisestä - ja ihmisten kaatumisesta. Aluksi hän pani kätensä ihmisten päälle, ja he kellahtivat lattialle. Vähitellen kävi niin, että hänen tarvitsi vain nostaa kätensä ja ihmiset kaatuivat. Ihmisiä alkoi tulla hänen luokseen pyytämään: Minäkin haluan kokea tämän. "Sitten he sulkivat silmänsä, antautuivat käsiini ja kaatuivat."

"Päätin puhua asiasta Jumalan kanssa, sillä olin epävarma siitä, minkä asian kanssa oikein olin tekemisissä", hän sanoo.

"Siksi rukoilin: 'Jumala, sinä tiedät, mitä tapahtuu. Ellei tämä ole sinusta, annan tämän kyvyn takaisin sinulle. Ota sinä se hoitoosi ja ohjaa asioita. Minä en halua ohjailla mitään enkä ketään.' Sen jälkeen ei kukaan ole enää kaatunut."

Kristus puuttui

"Tulin tuona aikana huomaamaan, etteivät ne, jotka kokivat tämän yhä uudestaan, kokeneet millään tavoin Kristusta elämässään. Kaiken keskellä ihmiset alkoivat sen sijaan panetella toisiaan, ja ikäviä asioita tuli esiin."

"Noiden aikojen jälkeen Jumalan Henki on vetänyt minua enemmän kaiken ytimeen, siihen, ettei tehtävämme ole ensisijaisesti merkkien ja ihmeiden kokeminen. Meidän on palattava Kristuksen ristin luo ja Kristuksen evankeliumiin, sillä siitä usko syntyy. Kristuksen evankeliumista lähtee Jumalan varsinainen voima, jota Jumala itse ohjaa."

Andersen vertaa näitä tapahtumia siihen, mitä tapahtui Elian ollessa luolassa Horebinvuorella. Silloin tapahtui maanjäristys ja nousi tulenlieska. "Herra ei kuitenkaan ollut kummassakaan niistä", Raamatussa sanotaan. Tätä Andersen tarkoittaa monilla "maanjäristyksillä" ja "tulenlieskoilla", joita esiintyy nykyisessä kristikunnassa.

"Elämme viimeisistä viimeisiä päiviä ennen Herramme Jeesuksen Kristuksen paluuta. Näinä aikoina hyökätään raivoisasti juuri sen evankeliumin kimppuun, jota Paavali luonnehtii meille kerta kaikkiaan annetuksi."

Andersen viittaa siihen, että tunnettu norjalainen pappi sanoi 30 vuotta sitten, että viimeinen taistelu, johon Jumalan seurakunta joutuu, on taistelu todellisesta evankeliumista.

"Paavali sanoo, että vaellamme uskossa emmekä näkemisessä. Se merkitsee, ettei ole kysymys siitä, että aisteillamme pitää olla jotain koettavaa. Usko tarttuu Jumalan sanaan ja evankeliumiin."

Juuri tämä näkyy nykyisin kahtena suuntauksena. On niitä, jotka pitäytyvät uskoon, ja niitä, joilla täytyy olla elämyksiä aina. Elämyksethän eivät muuta ihmistä eivätkä anna sitä sisältöä, jota he syvimmiltään kaipaavat: Jeesusta Kristusta.

ARNOLD R. LÆRUM
Norjalaisessa kristillisessä
päivälehdessä Dagen 1.2.1996

Artikkeli Herää Valvomaan (nyk. Elämään) -lehden numerossa 5/1998.

Sivun alkuun